Miten paljon kestätte teineltä/esiteineiltä huonoa käytöstä?
Mulla meni tänään hermot kun noin viidennentoista kerran lapsi tiuskaisi erittäin tyytymättömään sävyyn "MItää" kun sanon jotain täysin normaalia neutraalisti. Ja millään ei saanut pakatuksi tavaroitaan mummolaan menoa varten, vaikka itsellä muka oli homma hallussa. Olen siis lähdössä mukaan ja mielellään oli aamulla lähdössä mun kanssa, että asiassa ei pitäisi olla ongelmaa.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
En yhtään, teini-ikä ei ole syy käyttäytyä huonosti!
Heh... kuulimme juuri realismin äänen.
Teinin huono käytös johtuu joissakin tapauksissa aivojen niiden alueiden rakentumisesta, joiden perusteella aikuisen käytös toteutuu. Murrosikään asti lapsi on kiltisti noudattanut sääntöjä. Sitten alkaa ilmetä kykyä kyseenalaistaa näitä sääntöjä ja aikuisten asemaa ja viisautta ylipäätään. Näiden lisäksi hormonit alkavat jyllätä. Laitteet ja kemikaalit ovat uudet, mutta aivoissa, käyttöjärjestelmässä, ei ole vielä kelvollisia ajureita.
Jokin tolkku tietenkin pitää olla. Kaikkea ei voi selittää ja hyväksyä biologialla ja lääketieteellä. Hyväksyttävän raja on henkilö- ja perhekohtainen. Vaikea teini saattaa provosoida vanhempiaan: kyse on edelleen siitä rajojen etsimisestä: välitättehän vielä, vaikka en olekaan enää suloinen pikkutyttö. Toisaalta kyse on siitä, että teini alkaa sanella rajoja, jotka hän asettaa. "Vaikka kuinka rankaiset, en tule kotiin viikonloppuna ennen yhtätoista, koska kaveritkaan eivät tule." Keinot näiden omien, itse asetettujen rajojen tai vaatimusten asettamiseen eivät vain vielä ole oikein sivistyneet, kahdesta syystä: joskus mieli on malttamaton ja se unohtuu, että asioista voi keskustella kauniisti ja toisaalta, joskus teini tulee kohdelluksi kehitystasoaan lapsellisemmin. Synty konflikti, ja kirosanat ja solvaukset lentävät. En ole teinin vanhempi, mutta olen ollut koulukodissa töissä. Siellä toki ongelmat ovat huomattavan kärkeviä verrattuna siihen, että joskeenkin tavallinen murrosikäinen korottaa kotona ääntään, jättää likaiset sukat olohuoneeseen ja kiroilee. Aikuisen hommana on kestää, langettaa johdonmukaisia seuraamuksia ja osoittaa rakkautta muutoinkin kuin tarjoamalla ruokaa ja taskurahaa - siinäkin tapauksessa, että nuori tuntuu mahdottomalta. Useimmissa tapauksissa tuo vaikea jakso on lyhyt, suunnilleen yläkoulun mittainen. Vaan onhan siinäkin kolme raskasta vuotta. Joskus kasvatusvastuutta olevan pinna palaa. Sitähän ei julkisesti myönnetä, mutta mainitussa työssäni olen nähnyt ammattikasvattajankin hiiltyvän. Maailma ei kaatunut. Tärkeintä on, että pääsääntöisesti vanhempien linja pitää: siedämme sinua, vaikka olet hankala, mutta jos menet älyttömyyksiin, me kyllä laitamme rajan.
Nostan tämän kun näyttäisi hyvän keskustelun aihiolta.
Itse mietin aihetta, koska meillä ollaan jo yhdeksänvuotiaana hankalia. Että mitä pojan kanssa ollenkaan onkaan edessä, jos ei nyt saada tolkkua touhuun.
Teini-ikä ei ole mikään peikko joka auttamatta ahmii lapsiuhreja. Uskokaa tai älkää teini-ikäkin voi olla säyseä, kun pitää keskusteluyhteyden kunnossa ja lapsen kanssa sovitaan raamit. Mitä seuraa kun niitä rikkoo. Valitse sotasi, luota ja anna tilaa.
Raskasta on välillä.
T kahden teinin äiti
Taapero, uhmaikä, esimurrosikä, murrosikä, kahdenkympinkriisistä viidenkympinkriisiin ja siihen vielä vaihdevuodet mitään ei ole tehtävissä, kun ikä, biologia, hormoonit painaa päälle.
En yhtään, teini-ikä ei ole syy käyttäytyä huonosti!