Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia ikävöidä exää 2 vuotta?
06.02.2019 |
Normaalia vai hulluutta? Erosta ja viime näkemisestä yli 2 vuotta ja henkilö on silti ajatuksissa.
Jos ei, mitä asialle voi tehdä?
Kommentit (14)
Severus Snape ei koskaan päässyt yli Lilystä... After all this time? Always...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Tosin en kaipaa siinä mielessä että haluaisin takaisin suhteeseen hänen kanssaan, vaan mietin välillä (viikottain) asioita mitä tehtiin yhdessä tai syitä jotka johtivat eroon. Erosta on 2v.
Ei siis ole ikävä, minusta olisi kuitenkin luonnotonta jos yli 20v jatkunut ihmissuhde päättyisi niin ettei toista edes koskaan enää sen jälkeen ajattele.
Vierailija kirjoitti:
On. Tosin en kaipaa siinä mielessä että haluaisin takaisin suhteeseen hänen kanssaan, vaan mietin välillä (viikottain) asioita mitä tehtiin yhdessä tai syitä jotka johtivat eroon. Erosta on 2v.
Ei siis ole ikävä, minusta olisi kuitenkin luonnotonta jos yli 20v jatkunut ihmissuhde päättyisi niin ettei toista edes koskaan enää sen jälkeen ajattele.
Eli voidaanko päätellä, että jos oli tosissaan rakastunut niin ei se tietynlainen tunne koskaan katoa. Muuttaa vain muotoaan.
On se aivan normaalia, ja monet ikävöi pidempäänkin, ei muuten olisi näitä "yhteydenotto 20 vuoden takaa" -tapauksiakaan.
Mietin ja ikävöin ihmistä, josta erosin 10-11 v sitten.
Haluaisin olla edes hänen ystävänsä ja jotenkin tekemisissä, mutta hän on täysin ulkoistanut minut elämästään.
Olen itse syyllinen tähän, joten kärsittävä on. :'-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin ja ikävöin ihmistä, josta erosin 10-11 v sitten.
Haluaisin olla edes hänen ystävänsä ja jotenkin tekemisissä, mutta hän on täysin ulkoistanut minut elämästään.
Olen itse syyllinen tähän, joten kärsittävä on. :'-(
Miten olet syyllinen jos saa kysyä?
On. Itse olin parisuhteessa eksäni kanssa noin 6 vuotta ja erosimme aikanaan lähinnä silloisten olosuhteiden yms aiheuttamien ongelmien vuoksi, emme siksi, ettemmekö olisi edelleen rakastaneet toisiamme. Olihan se vaikea paikka ja kyllä ikävöin enemmän tai vähemmän häntä pidempäänkin kuin 2 vuotta. Toki ikävöiminen oli osittain muutakin kuin pelkkää haikailua yhteenpaluun suhteen ja ajan mittaan se muuttui pikkuhiljaa yhä enemmän muunlaiseksi ikäväksi. Kun erostamme oli noin 2,5 vuotta, eksäni tapasi nykyisen naisensa ja ihastui sekä rakastui vauhdilla. Olin onnellinen hänen puolestaan, mutta kyllä se myös kirpaisi ja jotenkin tuntuu, että hetkellisesti menin taas takapakkia ylipääsemisprosessissani.
Olemme olleet ystäviä eromme jälkeen ja pystyneet itseasiassa yhdessä puhumaan aika avoimesti ylipääsemisprosessista ja osittain jopa tukemaan toisiamme siinä, se kun ei kummallekaan ollut mikään erityisen helppo tai nopea. Ja me kaksihan parhaiten tiesimme, miksi eroon oli päädytty, mitä kaikkea suhteessamme oli tapahtunut ja mitä olimme yhdessä kokeneet, millaisia tunteita välillämme oli ollut yms. Jotkut sanoivat aikanaan, ettei kannattaisi olla eksän ystävä ja että se vain pitkittää ja pahentaa ikävää. En tiedä tekikö se niin, ehkä, mutta jälkikäteen voin jokatapauksessa sanoa olevani tyytyväinen päätökseemme jatkaa ystävinä. On mukavaa, että eksäni on elämässäni ystävänä, koska hän on edelleen mielestäni hienoimpia, ihanimpia ja hauskimpia ihmisiä, joita olen koskaan tavannut.
Tällä hetkellä erostamme on noin 5 vuotta ja molemmat seurustelevat tahoillaan onnellisesti. Enää en ikävöi eksääni eli ylipääsemisprosessini on loppuunkäsitelty ja tuntuu hyvinkin luonnolliselta, että olemme kaikki neljä kavereita keskenämme - siis me ja meidän uudet kumppanit. Kokemuksesta sanoisin, että itselleen pitää antaa aikaa ja olla kärsivällinen, monesti erilaiset tunneprosessit ovat aika mutkikkaita ja pitkäkestoisia. Ei se hoputtamalla parane. Päinvastoin, yleensä silloin vain hautaa tunteita ja ajatuksia sisälleen, ja sinne ne jäävät sitten kalvamaan. Parempi käsitellä ne läpi kunnolla, koska sen jälkeen kun se on tehty, se on todella tehty ja olo paljon parempi ja pystyy oikeasti menemään elämässä eteenpäin ilman mitään menneisyyden tuomia rajotteita :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin 2 v sitten 30 aviovuoden jälkeen. Ehkä tunne ei ole ikävää, mutta vaimon pettäminen ainakin loukkasi tosi syvältä. Oli raskasta huomata että suhteessa oli ollut toinen mies jo pitkään
On. Hyväksy tosiasiat ja katso eteenpäin! Voit toki miettiä mitä siitä suhteesta opit ja sait, mutta lopeta haikailu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin ja ikävöin ihmistä, josta erosin 10-11 v sitten.
Haluaisin olla edes hänen ystävänsä ja jotenkin tekemisissä, mutta hän on täysin ulkoistanut minut elämästään.
Olen itse syyllinen tähän, joten kärsittävä on. :'-(Miten olet syyllinen jos saa kysyä?
Petin kännissä yhteisen tuttavan kanssa.. en ole ylpeä
On se normaalia. Itsellä on erosta aikaa 3 vuotta enkä ikävöi enää. Nyt ymmärrän, että näin sen piti mennä.
Ensimmäisen vuoden haaveilin yhteenpaluusta. Kun erosta oli aikaa vajaa 2 vuotta ex olisi tullut takaisin, mutta itse taas en enää halunnut.
Anna itsellesi aikaa. Ero on ”hieno” tilaisuus tutustua itseesi, nähdä virheesi, havaita kehittämisen kohteesi ja myös oppia antamaan anteeksi ja oppia rakastamaan sinua itseäsi. Enhän minä eron aikana näin ajatelluy, mutta nyt kun olen päässyt yli olen kiitollinen siitä kasvusta mitä se sai aikaan. Tsemppiä 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kuule, seksijuttujen ja sen vuoksi, että kuinka hauskaa yhdessä oli, voi ikävöidä vielä 20:nen vuoden päästäkin
Ittellä meni tarkalleen kuusi vuotta, kun kehtasi itselleen tunnustaa, ettei enää kaipaa.