Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä oma tyhmyys
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä tarvitse hyväksyä, koska subjekti itse ei sellaista huomaa vaan lähinnä ympäristön nirppanokat.
No se oon aika vaiikea hyväääksyä koska elämässä nyt oikeastaan muuuta tarkoitusta tosiasiasssa ole kuin tämä ikääänkuin opintomatka.
En nyt puhu pelkästään tyhmyydestä vaan myös laiskuudesta. Huomasin jo nuorena, että olin koulussa hyvin keskinkertainen, vaikka välillä yritinkin lukea. Jotkut lukivat vaikka englannin sanat kerran läpi ja muistivat ne. Toinen vilkaisi kerran matikan kaavaa ja vetäisi kokeesta kympin.
Parikymppisenä totesin, että näillä mennään, mitä on saatu ja pulinat pois. Siihen loppui elämässään paremmin menestyneiden kadehtiminen. Minä kilvoittelen itseni kanssa ja muut menestykööt niin kuin voivat.
Kaikki viimein olen kateellisuuden sijasta aika ylpeä itsestäni. Näin laiskaksi ja huono-oppiseksi olen pärjännyt elämässäni ihan kohtuullisesti.
Tosiasiat tunnustanut kirjoitti:
En nyt puhu pelkästään tyhmyydestä vaan myös laiskuudesta. Huomasin jo nuorena, että olin koulussa hyvin keskinkertainen, vaikka välillä yritinkin lukea. Jotkut lukivat vaikka englannin sanat kerran läpi ja muistivat ne. Toinen vilkaisi kerran matikan kaavaa ja vetäisi kokeesta kympin.
Parikymppisenä totesin, että näillä mennään, mitä on saatu ja pulinat pois. Siihen loppui elämässään paremmin menestyneiden kadehtiminen. Minä kilvoittelen itseni kanssa ja muut menestykööt niin kuin voivat.
Kaikki viimein olen kateellisuuden sijasta aika ylpeä itsestäni. Näin laiskaksi ja huono-oppiseksi olen pärjännyt elämässäni ihan kohtuullisesti.
Kiva kuulla, ja ihan hyvä kirjoittajakin oot ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oiken tiedä, olen sitä tässä itsekin pohtinut. Oma keskinkertaisuus harmittaa. Valmistuin juuri AMKsta ja sen suorittaminen oli niin vaikeaa, että tajusin, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia suorittaa yliopistotutkintoa, vaikka kuinka haluaisin vielä tulevaisuudessa kehittää itseäni.
Olen myös nuorempana joutunut luopumaan kaikista muista ammattihaaveista, sillä en ole vain ollut tarpeeksi kehityskelpoinen, ei ole ollut riittävästi taitoa. Ei tullut minusta muusikkoa, ei taiteilijaa, enkä päässyt opiskelemaan logopediaa yliopistoon yrityksistä huolimatta. Joten nyt minulla on yleinen ja keskinkertainen ammatti, jossa saan tehdä toki ihan mielekästä, mutta hyvin tavallista työtä, enkä usko että pystyisin välttämättä edes työskentelemään lähiesimiehenä korkeammista viroista puhumattakaan. Add vaikuttaa omaan kykyyn hallita tietomääriä, toimia tehokkaasti ja loogisesti, jään ajatuksiini jumiin, enkä saa sen vuoksi aikaiseksi tai teen asioita vaikeimman kautta ja jotenkin monimutkaisesti kunnes joku huomauttaa, että "hei tähän on olemassa helpompikin tapa". En vain näe/ keksi sitä.
Pakko hakea tyydytystä muusta kuin työelämästä. Pakko yrittää iloita maalaamisesta vain tekemisen itsensä vuoksi ja käyttää energiansa ystäviin ja perheeseen. Mutta onhan tämä turhauttavaa olla niin kovin keskinkertainen ja hieman jopa tyhmä, ÄÖ:ni on eri testien mukaan keskimäärin noin 90, eli hieman normaalin älyn alapuolella, vaikkei vielä ihan matalalla saati heikolla tasolla.
Pöperöpää kirjoitti:
En oiken tiedä, olen sitä tässä itsekin pohtinut. Oma keskinkertaisuus harmittaa. Valmistuin juuri AMKsta ja sen suorittaminen oli niin vaikeaa, että tajusin, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia suorittaa yliopistotutkintoa, vaikka kuinka haluaisin vielä tulevaisuudessa kehittää itseäni.
Olen myös nuorempana joutunut luopumaan kaikista muista ammattihaaveista, sillä en ole vain ollut tarpeeksi kehityskelpoinen, ei ole ollut riittävästi taitoa. Ei tullut minusta muusikkoa, ei taiteilijaa, enkä päässyt opiskelemaan logopediaa yliopistoon yrityksistä huolimatta. Joten nyt minulla on yleinen ja keskinkertainen ammatti, jossa saan tehdä toki ihan mielekästä, mutta hyvin tavallista työtä, enkä usko että pystyisin välttämättä edes työskentelemään lähiesimiehenä korkeammista viroista puhumattakaan. Add vaikuttaa omaan kykyyn hallita tietomääriä, toimia tehokkaasti ja loogisesti, jään ajatuksiini jumiin, enkä saa sen vuoksi aikaiseksi tai teen asioita vaikeimman kautta ja jotenkin monimutkaisesti kunnes joku huomauttaa, että "hei tähän on olemassa helpompikin tapa". En vain näe/ keksi sitä.
Pakko hakea tyydytystä muusta kuin työelämästä. Pakko yrittää iloita maalaamisesta vain tekemisen itsensä vuoksi ja käyttää energiansa ystäviin ja perheeseen. Mutta onhan tämä turhauttavaa olla niin kovin keskinkertainen ja hieman jopa tyhmä, ÄÖ:ni on eri testien mukaan keskimäärin noin 90, eli hieman normaalin älyn alapuolella, vaikkei vielä ihan matalalla saati heikolla tasolla.
Täytyy sanoa, että kirjoitat ja reflektoit itseäsi sen verran hyvin, että kuvittelisin älykkyysosamääräksesi huomattavasti korkeamman lukeman kuin 90 :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä tarvitse hyväksyä, koska subjekti itse ei sellaista huomaa vaan lähinnä ympäristön nirppanokat.
No mutta huomaahan. Kyllä minä nyt huomaan jos en pääse sisään kouluun, jos minun on vaikea oppia uutta toistuvasti tai tuntuu, että joudun sen eteen työskentelemään huomattavasti enemmän kuin vertaiseni. Huomasin jo lukiossa että minun piti tehdä hurjan paljon enemmän töitä muistaakseni ja oppiakseni asioita kun kaverit kyselivät milloin mihinkin ja minun piti vastata että on pakko opiskella että pääsen tenteistä läpi. Silti sain tenteistä vain keskinkertaisia arvosanoja kun taas vapaa-aikaa viettäneet kaverini saivat erinomaisia arvosanoja. Olen tehnyt töitä myös lievästi kehitysvammaisten nuorten kanssa, joilla on kova tarve pystyä osoittamaan olevansa "ihan normaaleita" ja nähnyt sene yrityksen ja harmin kun huomaavat selvästi erottuvansa muista nuorista taitojensa osalta. Kyllä hekin huomaavat, että asiat eivät heiltä suju yhtä helposti kuin ikätovereilta.
Täytyy sanoa, että kirjoitat ja reflektoit itseäsi sen verran hyvin, että kuvittelisin älykkyysosamääräksesi huomattavasti korkeamman lukeman kuin 90 :O[/quote]
No älykkyyden osa-alueita on monia ja minulla on kyllä hyvä sosiaalinen älykkyys, johon liittyy mm. hyvä reflektointikyky. Olen myös kasvanut korkeakoulutetussa ympäristössä (mikä tekee asian ehkä vaikeammaksi kuin jos olisin kasvanut perheessä, jossa muutkin olisivat samaa tasoa kanssani), joten olen esim. oppinut sivistyssanoja ja omaan kohtuu hyvän kieliopin, joka saa minut kuulostamaan fiksummalta. Se ei kuitenkaan kerro mitään ajattelu ja oppimisprosessista. Mensan äo -testit taas perustuvat hyvin pitkälti loogiseen päättelyyn, joka taas minulla on heikko. Älyn kapasiteetti voi olla heikko, mutta silti oppimista tapahtuu ja pitkä opiskelu tuottaa tulosta. Enhän minä nyt ehkä suorastaan tyhmä ole, mutta en tarpeeksi älykäs myökään päästäkseni niihin tavoitteisiin, joihin haluaisin. Olen keskinkertainen ja se on välillä raastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat tekstin mukaan hienosti kuitenkin hyväksyneen tilanteen. Aloin itse epäilevän olevan jotain "vikaa", teini-ikäisenä, jolloin kuitenkin laitoin sen iän piikkiin. Nyt olen 34 vuotias ja edelleen kamppailen liikaa joka päivä. Tämän perustan siihe, että tarkkailen ihmisten käyttäytymistä ja keskusteluiden kautta oppinut tuntemaan ihmisten toimintatapoja tietyissä tilanteissa. Ihan arkipäiväisissä sekä arjen ulkopuolella. Olen opetellut normaalit toimintatavat miten toimii esimerkiksi hyvän itseluottamuksen omaava henkilö. Opetellut kaavat, vaikka sisällä tunnen olevani hyvin pieni ihminen. Näin olen onnistunut luomaan itsestäni toisenlaisen minän, jota nykypäivänä olen uskaltanut avata läheisimmille ihmisille. Tähän olenkin sitten saanut kuulla "sullahan on niin hyvä itseluottamus sosiaalisissa tilanteissa". Ovat väärässä. Sisälla kauhistuttaa, mitähän väärää seuraavaksi sanon tai teen.
Kaikki lapsuudesta tähän ikään viittaa siis minulla olleen/olevan ADHD/ADD, mutta tutkimukset pelottavat. Entä jos olenkin vain tyhmä. Älykyys ei riitä, jonka vuoksi joka päivä herätessä mietin "miten parhaiten selviän tästä päivästä". Olen miettinyt myös onko ADD vain kolmikirjaminen diagnoosi henkilölle, jonka älykkyys on keskivertoa matalampi.
Päiväkoti ikäisenä olin vihainen ja tämän vuoksi kävin perhepsykiatrilla. Olin hankala, enkä kyennyt suorittamaan annettuja ohjeita tai asioita loppuun. Sain kovia päänsärkyjä ja äidin mukaan olivat lääkärin kanssa todenneet vaikuttavan paniikkikohtauksilta.
Ala-aste/teini-ikäisenä aloin luomaan itselleni muuria ja käyttäytymään huumorin kautta "eli luokan pelle", jotta omituisuuteni ja hölmöyteni naamoituisi edes jotenkin, eikä tyhmyyteni loistaisi niin kovin. Toisen asteen koulutus sekä AMK menivät, no menivät ja haasteita matkalla oli. Paljon. Erityistoimenpiteillä valmistuin merkonomiksi ja AMK suoritettiin 4,5 vuodessa. Edelleen en ihan ole varma, miten tutkinnot kouraan sain. Mutta sain ja ylpeä tästä olen.
Työelämässä ongelmat painottuvat muistin puolelle ja keskittymiseen. Vaikeat tilanteet luo kovan paineen, joka loppupeleissä aiheuttaa paniikin. Tilanne /tehtävä on vaikea tosin vain minulle. Tämän olen saanut kollegoilta kuulla. Ja normaali tehtäväkin saattaa laukaista tilanteen "olet tyhmä, turhaan edes yrität" Esimerkkinä palaverissa luennoitsija kertoi asiasta x, jota en ymmärtänyt. Paniikki alkoi valtaamaan mielen ja olin juosta tilanteesta pois. Yritin sinnitellä ja peittää tyhmyyteni "olen tyhmä, kun en tajua".
Parisuhteen puolella mies on elämässäni ollut nyt pari vuotta ja alkanut pistämään merkille toimitatapoja ja asioita, kuinka ylikuormitun ja menen niistä elämän pienistä asioita aivan ylikierroksille. On tavallaan jopa helpotus jonkun näkevän kuoreni läpi.
Kaikkinensa tämä on vaikeuttanut työntekoa saatikka ajatusta etenemistä ja uudelleen kouluttautumista. "Kuka minua huolisi, minulla ei ole arvoa, mikä arvoni edes työelämässä on, mitä voin antaa". Nämä kaikuvat korvissani usein. Vuosikymmenet olen myös miettinyt miksi minulla on paniikkihäiriö ja miksi omaan todella huonon itseluottamuksen. Syitä ei varsinaisesti pitäisi olla. Olen kuitenkin vahva persoona, ilmaisen mielipteet, olen rehellinen ja ahkera. Koen olevani hyvä ihminen. Pienenä kevennyksenä kauniiksikin ihmiset luokittelevat ja sanovat, että en todella ole tyhmä. Kaikki elämän varrella olevat "ongelmat" viittaavat empiirisen tutkimuksen myötä keskittymishäiriöön.
Pahoittelut pitkästä tekstistä. Tämä on ensimmäinen edes jonkinlainen tyhjennys mustaa valkoisella 34 vuoden "kamppailusta" ja paljon lisää mielessä olevista ajatuksista on tähän jäänyt avaamatta.
Kertokaa