Mistä huomaa jos joku on masentunut?

Mistä huomaa, että joku kysyy tyhmiä? Huomaako sitä edes. Ja onko kysymys vai kysymyksen esittäjä tyhmä?

Varmasti riippuu siitä kuinka läheisestä on kyse, tietysti käytös muuttuu, mutta ihminen voi jaksaa skarapata vaikka työpäivän ajan, mutta kotona voikin asiat olla täysin toisin.

Mietin tätä sen takia, sillä itse olen masentunut. Mun ympärillä on musta sumu ja haluan vaan pois täältä. Töissä olen ahkera ja tunnollinen. En hirveästi hymyilee tai naura. Mietin vaan, että huomaako kukaan.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä sen takia, sillä itse olen masentunut. Mun ympärillä on musta sumu ja haluan vaan pois täältä. Töissä olen ahkera ja tunnollinen. En hirveästi hymyilee tai naura. Mietin vaan, että huomaako kukaan.

-ap

Ei varmaan huomaa. Toisen masennusta on yllättävän vaikea havaita. Itsellä moni on ollut tosi hämmästynyt, kun ole kertonut omasta masennuksesta. Mutta se, että muut ei huomaa, ei poista tosiasiaa. Eli kai olet hakenut apua?

itkuinen, mikään ei tuota enää iloa, hyvä kun kävellä jaksaa, itsestähuolehtiminen huonompaa (suihku, syöminen)

Ei sitä välttämättä huomaakkaan.

Pelkkää masentunutta mielialaa ei luokitella kliiniseksi masennukseksi, vaan potilaalla on esiinnyttävä suurimman osan päivää sekä useimpina päivinä edeltävien kahden viikon aikana joko poikkeuksellisen masentunutta mielialaa, joka ei selity ulkoisilla tekijöillä tai kiinnostuksen taikka mielihyvän katoamista sellaisia asioita kohtaan, joista henkilö on tavallisesti ollut kiinnostunut tai jotka ovat tuottaneet hänelle mielihyvää. Edellä kuvattujen oireiden lisäksi pitää esiintyä myös vähintään viisi muuta oiretta, kuten esimerkiksi itseluottamuksen vähenemistä, kohtuuttomia itsesyytöksiä, toistuvia itsemurha-ajatuksia, itsetuhoista käyttäytymistä, keskittymisvaikeutta, syömisongelmia ja unihäiriöitä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus

Siitä osviittaa.

Läheiset eivät näytä huomaavan.

Tutustuin uuteen ihmiseen. Huomasin että hän vaikutti masentuneelta. Otin asian puheeksi ja hän sanoi olleensa vuosia enemmän tai vähemmän masentunut.

Myöhemmin asiasta puhuttiin vanhempiensa kanssa. Nämä olivat täysin yllättyneitä masennuspuheista.

Minua ihmetytti, etteivät läheiset huomaa samaan aikaan, kun minä, täysin vieras ihminen, huomasin melkein heti.

Melankolia ei välttämättä ole masennusta.

Vaikeassa masennuksessa tulee motorista retardiutta, eli vahakasvot yms. Lievissä masennuksissa lähinnä henkiset kyvyt ovat alentuneet. Vähän sama kuin stressissä, joka vähentää älyllistä kapasiteettia.

Epäilen että äitini on masentunut. Vaikuttaa yksinäiseltä ja hymyilee harvoin, lisäksi ostaa herkkuja ja viimeksi huomasin hänen ostavan myös lonkeroa kaupasta, mikä herätti huomioni. Äitini ei ole koskaan ollut kova juomaan, jollekin tuo varmasti on ihan tavallista. Puhui myös, että kotitöiden suorittamisessa on ollut jaksamisen puutetta.

Ei välttämättä huomaa..

Vierailija kirjoitti:

Pelkkää masentunutta mielialaa ei luokitella kliiniseksi masennukseksi, vaan potilaalla on esiinnyttävä suurimman osan päivää sekä useimpina päivinä edeltävien kahden viikon aikana joko poikkeuksellisen masentunutta mielialaa, joka ei selity ulkoisilla tekijöillä tai kiinnostuksen taikka mielihyvän katoamista sellaisia asioita kohtaan, joista henkilö on tavallisesti ollut kiinnostunut tai jotka ovat tuottaneet hänelle mielihyvää. Edellä kuvattujen oireiden lisäksi pitää esiintyä myös vähintään viisi muuta oiretta, kuten esimerkiksi itseluottamuksen vähenemistä, kohtuuttomia itsesyytöksiä, toistuvia itsemurha-ajatuksia, itsetuhoista käyttäytymistä, keskittymisvaikeutta, syömisongelmia ja unihäiriöitä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus

Siitä osviittaa.

En ole ap, mutta koin vakavan masennuksen yli kaksikymmentä vuotta sitten tietämättä siitä edes itse. Silloin eivät nämä sairaudet vielä olleet muodissa eikä niistä kirjoitettukaan oikein missään. Minulla oli kaikki nuo oireet itsetuhoista käyttäytymistä lukuunottamatta, mutta käyttäytymisessäni sitä ei voinut nähdä (olen aina ollut sinkku, joten kotona ei kukaan ole minua havainnoimassa). Vasta työterveyslääkäri havaitsi tilanteen, kun menin näyttämään hänelle lähes vuoden minua vaivannutta fyysistä ongelmaa, joka hänen mukaansa oli yksi vakavan masennuksen ilmenemismuodoista.

Olen saanut kuraa silmilleni kertomalla omasta tapauksestani. Moni on sitä mieltä, että masentunut ei pääse edes sängystä ylös eikä osaa huolehtia ulkonäöstään ja hygieniastaan. Lääkäri totesi minulle, että koska tunsin oloni hyväksi vain töissä, työ olisi toipumisessani olennaisessa osassa. Työssäni pitää olla siisti ja positiivisella mielellä, joten minä olin siisti ja positiiviselta vaikuttavalla mielellä. Tämä ei sulje pois sitä, ettenkö olisi pääni sisällä ollut aivan toisenlainen.

Nyt olen pitkän ja vaikean elämäntilanteen vuoksi luisumassa tilaan, jota joku toinen voisi kutsua masennukseksi. Olen lamaantunut, kykenemätön hoitamaan monia tehtäviä ja olen hautonut itsemurhaa monta kuukautta. (Kirjoittaminen kuitenkin sujuu, kuten näkyy.) Olen puhunut asiasta neljälle ihmiselle. Kaksi ensimmäistä ei halunnut kuulla, joten en ole maininnut asiaa tuon jälkeen, ja he varmasti ajattelevat, että niinhän se ongelma sitten poistuikin. Kaksi tuttavaa kieltäytyy ottamasta minua vakavasti, ja neuvot ovat "elämä jatkuu" ja "aina on toivoa". Kumpikin on myös selittänyt, että olen aivan liian iloisen oloinen ollakseni tosissani. Niinpä, kun en enää puhu itsemurhasta ja siihen liittyvistä tuntemuksista, ei ongelmaa näy. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kaikesta tästä huolimatta en tunne itseäni masentuneeksi. Itsemurha on vain järkiperäinen ratkaisu, ei mielen häiriöiden tulosta. Muistan kyllä, miltä masennus tuntui, ja tämä ei ole sitä. Nämä asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin maalaisjärjellä luulisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä sen takia, sillä itse olen masentunut. Mun ympärillä on musta sumu ja haluan vaan pois täältä. Töissä olen ahkera ja tunnollinen. En hirveästi hymyilee tai naura. Mietin vaan, että huomaako kukaan.

-ap

Ei varmaan huomaa. Toisen masennusta on yllättävän vaikea havaita. Itsellä moni on ollut tosi hämmästynyt, kun ole kertonut omasta masennuksesta. Mutta se, että muut ei huomaa, ei poista tosiasiaa. Eli kai olet hakenut apua?

Itsellä moni :DDDDDDD

Olen kirjoittanut tämän muistaakseni johonkin muuhunkin aloitukseen mutta antaa mennä: kun kävin masentuneiden ryhmäterapiassa, ekalla kerralla vetäjä pyysi meitä katsomaan toisiamme ja kysyi että mistä sen masennuksen näkee. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän tokaisi että "Niin, ei sitä mistään näekään". Osalla oli lääkitys päällä, osalla ei. Ja ihan tavallisilta me näytimme.

Läheiseni tietävät historiani ja heille mielialaongelmat eivät ole tulleet yllätyksenä mutta tuoreemmat tuttavuudet tuntuvat yllättyvän asiasta kun siitä joillekin on uskaltanut kertoa. Etenkin työrooli on niin voimakas että siinä pysyn kunnes romahdan niin pahasti että onkin sairausloman paikka.

Joko huomaa tai ei. Masennus oirehtii niin eri tavoin eri ihmisillä.

Esimerkiksi jotkut jaksavat käydä töissä, harrastaa liikuntaa, huolehtia itsestään, nähdä ystäviä, tehdä kotitöitä jne. sairastamalla silti samaan aikaan masennusta.

Itse taas olen sieltä toisesta ääripäästä. En kirjaimellisesti pääse sängystä muualle kuin vessaan ja jääkaapille. Suihkussa käyminenkin tuntuu niin ylivoimaiselta, että saatan välillä peseytyä vain kerran viikossa. Samaten hampaat jaksaa juuri ja juuri pestä kerran päivässä, joskus vain joka toinen päivä. Kauppaan on pakko raahautua kerran viikossa, mutta toisinaan ystäväni joutuu siellä käymään puolestani.

Sanoisin karkeasti, että mitä läheisempi masentunut henkilö sinulle on (ystävä, perheenjäsen...), sitä selvemmin huomaat masennuksen. Mutta aina toki tämäkään ei päde, esimerkiksi omat vanhempani eivät tiedä ollenkaan minun sairastavan, tai ainakaan en siitä ole heille kertonut.

Masennus on siitä kamala tauti, että se näyttäytyy vain silloin, kun henkilö on yksinään. Seurassa masentunutkin saattaa piristyä ja olla jopa iloinen ja energinen. Kun kotiovi sulkeutuu, musta pilvi ilmestyy pään päälle.

Ainakin minulla oli näin. Notkuin iltaisin kampuksella tekemässä hommia, kun en halunnut mennä kotiin ja olla yksin itseni kanssa. Tietenkin siitä oli hyötyä, mutta motiivi oli epäterveestä ajattelusta peräisin.

Tavallisia merkkejä:

- Sosiaalinen vetäytyminen

- Harrastuksista luopuminen

- Seksuaalisten halujen heikkeneminen

- Laihtuminen (joskus lihominen)

- Kuolemasta puhuminen

- Ärtyisyys

Vierailija kirjoitti:

Tavallisia merkkejä:

- Sosiaalinen vetäytyminen

- Harrastuksista luopuminen

- Seksuaalisten halujen heikkeneminen

- Laihtuminen (joskus lihominen)

- Kuolemasta puhuminen

- Ärtyisyys

Jännä juttu, vaimollani alkoi ilmenemään kaikkia noita, kun menimme naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallisia merkkejä:

- Sosiaalinen vetäytyminen

- Harrastuksista luopuminen

- Seksuaalisten halujen heikkeneminen

- Laihtuminen (joskus lihominen)

- Kuolemasta puhuminen

- Ärtyisyys

Jännä juttu, vaimollani alkoi ilmenemään kaikkia noita, kun menimme naimisiin.

No sehän oli sun vaimosi kannalta sitten "loistava" naimakauppa.

Myös se, ettei enää jaksa pitää yhteyttä.