Te lapsiperheet, jotka asutte ns. hyvällä alueella, tai edes tavallisella asuinalueella, kertokaa!

Millaista siellä lasten kanssa on? Kun kouluikäiset ulkoilevat keskenään, miten se sujuu? Miten kaverisuhteet sujuvat? Entä koulu, hoidetaanko siellä asiat edes tavallisen hyvin?

Kysyn tätä siksi - ja toivon todella asiallisia vastauksia - että joudun nykyään todella puremaan huulta etten lipsauttaisi rumuuksia ja ärräpäitä suustani. Ehkä tämä on huono tuuria, ehkä tämä johtuu alueesta ja sen väestörakenteesta ja väestön koulutustasosta yms. On vain alkanut tuntua, että joka toisessa perheessä on jotain ongelmaa, tai jos ei varsinaista ongelmaa, niin sitten vain niin erilainen kasvatuskulttuuri.

Tuntuu, ettei lapsilla ole rajoja. Leluja saa tuoda ulos ja hajottaa, myös muiden, ja vedota siihen että lapset on lapsia ja hei, se oli vahinko! Yhdessä perheessä on viisi lasta, ja toiseksi vanhin olisi aina meillä, tuntikausia, eikä kukaan kysele perään. Heille ei saa koskaan mennä. Toisessa perheessä on sotkuista ja likaista, eikä omani halua mennä heille enää kylään tämän takia. Rajattomuus näkyy peliajoissa (niiden puutteessa), siinä että viestejä tulee tokaluokkalaiseltakin vielä yhdentoista jälkeen arki-iltana. Kenellekään lähellä asuvalla lapsella (lasteni kavereilla siis) ei ole harrastuksia, ja elämä tuntuu olevan koti-kauppa-koulu-akselia. Kun kysyn näitä kavereilta, että miten menee koulussa, vastaus on että en tiiä, en tykkää. Kun kysyn, että tulisitko meidän kanssa elokuviin tai uimaan, vastaus on että ei meillä ole rahaa/en saa tulla. Muutaman kerran olen kysynyt, että hei, mikä susta tulee isona? Vastaukset on "ei mitään" tai olankohautus. Onko tämä ihan normaalia?

Puhumattakaan, jos pitää selvittää jotakin konfliktia. Siitä ei meinaa tulla mitään, kun vastassa on "ei meidän lapset, teidänpäs" -tyyppisiä vanhempia.

Sitten on niitäkin perheitä, joissa asiat on ihan hyvin, ja on ollut myös niitä, jossa asiat on olleet päin prinkkalaa ja huostaanotonkin olen todistanut. Itse olen matalasti koulutettu, pienipalkkaisessa työssä, mutta sellainen perus-positiivinen luonteeltani, ja avarakatseinen (alkaa olla vaikeaa joidenkin kohdalla). Yritiän tyrkkiä lapsiani eteenpäin, pidän heillä rajat, yritän tarjota jotain elämyksiä, yritän valaa uskoa tulevaan. Ja sitten ympärillä on näitä perheitä. Harkitsen muuttoa, olen jo kysynyt lainatarjouksia. Mihinkään ihmeeseen ei rahat riitä, mutta aion tinkiä neliöistä jos se sitä vaatii, että päästään täältä pois.