Mikä epäkohta suomessa vanhustenhoidon puutteiden lisäksi ei tule kuulluksi?

Jos työkyky on rajoitteinen, pitäisi saada niin paljon palkkatukea työhön, että palkattaisiin

Terveyskeskusten lääkärien suomen kielen osaamisen puutteet, terveyskeskusjonot ja psykoterapian saatavuus ja hinta. Näistä voisi pitää enemmän meteliä, ja näihin pitäsi tulla korjauksia.

Tukien pitäisi kaikissa ikäryhmissä olla tuloperisteisia. Ei omaisuusperusteisia.

Mielenterveyspalvelut ylipäätään, kuuden viikon välein hoitajalle juttelu nyt vain ei auta jos on yhtään vakavampia ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Jos työkyky on rajoitteinen, pitäisi saada niin paljon palkkatukea työhön, että palkattaisiin

Totta. Joskus silti on niin, että työnantajat eivät huoli ilmaiseksikaan, koska koetaan että työntekijä voi olla rasitteeksi. Silloin kunnan pitäisi palkata vajaatyökykyinen, eikä jättää häntä vain markkinoiden armoille.

Jos vanhemmallasi on uusi puoliso, sinulle ei tiedoteta hoivakodista mitään, ei edes sitä, että vanhempasi ei ole siellä enää. Sinua ei kutsuta hoitokokouksiin, sinä et ole mitään. Ihan nolla, olematon. Kysymällä saa tietää, mutta harva sinne kyselläkseen jaksaa jatkuvasti soitella. Mutta et ole vanhempasi elämän osa.

Vierailija kirjoitti:

Tukien pitäisi kaikissa ikäryhmissä olla tuloperisteisia. Ei omaisuusperusteisia.

Rajansa tälläkin. Se voisi mahdollistaa monenlaisen kikkailun. Pääpiirteittäin olen kuitenkin samaa mieltä kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemmallasi on uusi puoliso, sinulle ei tiedoteta hoivakodista mitään, ei edes sitä, että vanhempasi ei ole siellä enää. Sinua ei kutsuta hoitokokouksiin, sinä et ole mitään. Ihan nolla, olematon. Kysymällä saa tietää, mutta harva sinne kyselläkseen jaksaa jatkuvasti soitella. Mutta et ole vanhempasi elämän osa.

Ja siis tästä ei voi edes sopia, että myös sinua tiedotetaan. Ei ole resursseja, ei kuulu toimintatapaan. Kyseessä yksityinen hoito.

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemmallasi on uusi puoliso, sinulle ei tiedoteta hoivakodista mitään, ei edes sitä, että vanhempasi ei ole siellä enää. Sinua ei kutsuta hoitokokouksiin, sinä et ole mitään. Ihan nolla, olematon. Kysymällä saa tietää, mutta harva sinne kyselläkseen jaksaa jatkuvasti soitella. Mutta et ole vanhempasi elämän osa.

Entä jos vanhempi on ilmoittanut, että sinulle pitää kertoa asioista? Ei tietenkään päde silloin jos vanhempi on niin dementoitunut ettei kykene ilmaisemaan tahtoaan.

Saadakseen luvan toimia minkäänlaisena lääkärinä Suomessa, pitäisi muualta tulleen hakijan käydä parin vuoden perehdytys yliopistossa ja osata lähes virheeton suomenkieli. Lopuksi suomenkielen tasokas testi ja osaamistesti.

Ja se perehdytys ei saisi olla milloinkaan sitä, että hoitaa jotain potilasta ilman suomalaista lääkäriä samassa huoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyspalvelut ylipäätään, kuuden viikon välein hoitajalle juttelu nyt vain ei auta jos on yhtään vakavampia ongelmia.

jep. sanotaan vain, että Kelan korvauksella saa terapiaa. Mutta se maksaa hunajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemmallasi on uusi puoliso, sinulle ei tiedoteta hoivakodista mitään, ei edes sitä, että vanhempasi ei ole siellä enää. Sinua ei kutsuta hoitokokouksiin, sinä et ole mitään. Ihan nolla, olematon. Kysymällä saa tietää, mutta harva sinne kyselläkseen jaksaa jatkuvasti soitella. Mutta et ole vanhempasi elämän osa.

Entä jos vanhempi on ilmoittanut, että sinulle pitää kertoa asioista? Ei tietenkään päde silloin jos vanhempi on niin dementoitunut ettei kykene ilmaisemaan tahtoaan.

En tiedä, vanhempi oli antanut luvan kertoa kyllä.

Lisäksi uusi puoliso voi olla pelotellut vanhuksen niin, ettei uskalla vaatia tuollaista.

Median tapa rajoittaa sanavapautta. Tämä on todella vaarallinen ilmiö. Varoittakaa läheisiänne tästä ilmiöstä.

Opintotukia pitäisi korottaa, opinto- + asumistuesta jää vuokran jälkeen käteen vain 125 euroa kuukaudessa, mikä on mielestäni liian vähän. Ja tämä siis opiskelija-asunnossa jonka vuokra on halpa.

Pitäisi mahdollistaa uusi korkeakoulututkinto täysillä tuilla yli kolmekymppisenä, jollei ole saanut alansa töitä vuosiin.

Eli pitäisi olla mahdollisuus helpommin vaihtaa alaa vanhana.

Ei niin suuri epäkohta, mutta pelisäännöt henkilökohtaisen avustajan työhön (joka ei ole koko perheen piika tms.).

Ei ole tarpeeksi koulutusta aikuisille. Kokoajan pitää uudistautua mutta missä? 40 vuotiaat tekemään koko lukion uusiksi?

Itse kaipaisin matikan kursseja, kieli kursseja. Pääsykoe valmennusta joka EI maksa 700euroa.

Vakuutuslääkärit pitäisi kieltää.

Se, että mt-ongelmaisen näkökulmasta on aivan mahdoton työllistyä nykypäivän Suomessa, jossei sinulla ole aukotonta työhistoriaa. Kuinka moni yhteiskunta, saati pikkuinen Suomi, kestää tilanteen, jossa kokonaisia ikäryhmiä voidaan tiputtaa pois työmarkkinoilta vain siksi, ettei heillä ole ollut virheetön elämä? Nykykuvio, jossa työttömässä on jotain vikaa, ja työpaikan saa jo töissä tällä hetkellä oleva, on aivan sairas ja kestämätön. 

t. Y-sukupolven pitkäaikaistyötön, joka kovin mielellään kuntoutuisi työelämään ja alkaisi maksamaan veroja, mutta kun ei kelpaa minnekään tai kellekään

Suurin ongelma monella näyttää olevan se, että jonkun muun elämä vaikuttaa helpolta. Vanhusten heitteillejättö on tietenkin kamalaa, en halua vähätellä. Mutta entäpä ne lapset ja nuoret, jotka eivät voi asua kotonaan, ja joita pompotellaan laitoksesta ja perheestä toiseen? Okei, he eivät makaa saastaisissa vaipoissa, mutta sattuneesta syystä minulla on kokemus ja näkemys mitä siitä seuraa, kun kukaan aikuinen ei ole turvallinen ja tee pitkäjänteisesti mitään lapsen tai nuoren hyväksi? Entä yksinäiset, keski-ikäiset syrjäseutujen miehet? He toki ovat aikuisia ihmisiä, joilla on päävastuu elämänsä päätöksistä, mutta pitääkö heitä väheksyä ja kyykyttää puheissa? Voisiko joku edes vähän pohtia, miten heitä voisi kohdata ja auttaa, ja myös tehdä jotakin?

Eri kokoisia ongelmia on vaikka millä mitalla. Kaikkeen ei tarvitse reagoida yhteiskunnanlaajuisella moraalipaniikilla. Moni asia paranisi koko maan mittakaavassa pienillä muutoksilla. Kyse ei välttämättä olisi edes suurista kustannuksista, vaan asenneilmaston muutoksista. Ja toisaalta: asenneilmaston muutoksesta vanhusten hoidon muutoksetkin lähtevät. On tajuttava, että vaikka jokin hoitolaitos olisikin liikeyritys, sillä on velvollisuus kohdella ihmisiä toimintansa päämääränä, ei pomojensa mahtitulojen rahoittajana. Jos tällainen malli ei toimi, pitää palauttaa hoitolaitokset yhteiskunnalle ja hyväksyttävä se, että verotus siltä osin nousee. Tosin saattaa se laskeakin, minä en ole vakuuttunut, että kritiikitön yksityistäminen nostaa mitään muuta kuin joidenkin tuloja. Tolkku se pitäisi olla siinäkin.