Prinssi William soutaa äitinsä haudalle

PRINSSI

Esipuhe hovimenoista:

Jos Shakeaspeare oisin mä vallan iloitsisin näin nuorten vaihein äärellä,

mut kun tääll metsäläisnä kyykkään en tohdi kaikkee ääneen ännellä!

Sen sanoa ma tohtinen, vallanhimo ja kulta, jos näin ääneen pohtinen

on suurin houkute ollut se aina ja himo maallinen.

Jos jotain saavuttaa vaikk kuinka korkeell ja kuvittelee laulain mieless,

et jalous sielun seuraa kultaa, rakkaus kaulain viihtyy vallan

ei enemp erehtyä vois kuin tyhmää miestä luullen hengenrikkaaks

menettäisi kaiken, ystäväns, langeten viel itse niljakkaaks.

Mut on maa vieras tuolla meille ja arvet sotilaitten outotaisteluissa tulleet

siell kuninkaita tehty on ja joitain syösty vallast, joitain pois he juonitelleet.

Jos haluut purjehtia kuunarilla maahan oot vuosisadan- kaksi myöhäss

mut bittihevoisella laukatessa näin ei matka sinne ole lainkaan työläs!

On maa siis vieras ja lampi ovaal siellä, joss mustajoutsen soutaa pintaa

ja, kas, saari keskell sen ja valittaapi henget, tammet kallehinta hintaa

jonk äiti Brittiprinssein maksoi elokorjuuss hovivallan mahtiloistoss!

Syöstiin syöveriin tuo kaunis mieli, näes, alas hornantuuttiin muistoist poistoss!

Hän Kaunis lepää saarell keskell toisten enkeleitten

kas, on rakas lapsest asti ollut hän myös rakas mielest pikkueläinten !

Nyt näämme näyn; et toinen Prinssi tämän valtakunnan

soutaa Joutsen seuranansa saarell- hän mukaan otti myös Catherine- kullan!

Kaks lasta kumartuvat yl valkeen marmorisen kummun

käs herkkä Prinssin taittaa ruusun valkeen, oman mummyn.

Ja murtuu pato Prinssin mieless avautuen vuokseen,

syöksee verta sieluun- kutsuu Prinssin hetkeks jopa luokseen

tapahtumain mielettömyys alla avaa auki tuskan portin

jonk pimeys on suurint taivaan alla aivan joka sortin!

Hädäst avutonna tarttuu Prinssi rakkainpaansa, ääneen huutaa:

-Kuink mieletön on kaikki yritys, ja valta turhaa !
Kuink kaikki raukee tyhjiin jo joskus aivan alusta
kuin elo kaikonnut ois jo pois ruusunnupusta!