Lue keskustelun säännöt.
Valehtelun ja kulissien pakollisuus
26.01.2019 |
Hei, onko kukaan muu ikinä kyllästynyt siihen, että useimmissa sosiaalisissa suhteissa (työpaikka, ystävyys, jopa parisuhde, ja etenkin lasten ja vanhempien välinen suhde) itää jatkuvasti valehdella ja pitää yllä kulissia? Omia ongelmia ei voi tuoda esille, vaan pitää esittää kaiken olevan hyvin, vaikka niin ei välttämättä todellakaan ole.
Omien toiveiden ja mielipiteiden kuuluu olla yleisesti hyväksyttyjä. Sanat pitää asetella siten, että vastaanottaja saa kuulla sen mitä odottaa kuulevansa, ja mikä vastaanottajaa miellyttää. Omalla todellisella mielipiteellä tai kokemuksella ei ole mitään väliä. Ja ulkopuolinen näkymätön, sanaton painostus on sen verran voimakasta, että siihen on taivuttava.
Olen todella väsynyt salaamaan todelliset mielipiteeni, mutta ei tule löytymään rohkeutta sanomaan niitä todellisia mielipiteitä... varmaan koskaan. Koska jos ne todelliset mielipiteet sanoo, niin siitäkään ei koidu itselle mitään muuta kuin vahinkoa.
Kommentit (5)
Olen huomannut, että jotkut elävät noin. Rakentavat epävakaan korttitalon, jonka romahtamista saa koko ajan pelätä. Ja romahdusta odotellessa pidetään kulissia pystyssä ja uskotellaan itsellekin, että se on hyvää ja normaalia elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jees aloitukselle.
Välillä sitten romahtaa.
Annoimme miehen kanssa lempinimen yhdelle sukulaiselle. Lempinimensä on "ei minkäänlaisia probleemeja" (noproblem).
Melko jäätävää se hänen tekopyhyytensä, mutta myös naurattaa.
Mitä seuraisi omien todellisten ajatusten kertomisesta puolisolle tai ystäville? Suhdehan voisi parantua ja lähentyä, syventyä. Paitsi jos todellisilla ajatuksillaan ja mielipiteillään tarkoittaa esim. muita arvostelevia ajatuksia.
En valehtele eikä minulla ole tarvetta ylläpitää kulisseja. Elän ja voin hyvin.
Toiset tykkää, toiset ei. En koe menettäväni mitään "ystävissä" jotka eivät anna minulle sitä mitä ystävyydeltä odotan.
Rehellisyys on eri asia kuin tökeröys. Jos ei halua loukata, voi myös olla hiljaa tai vähän miettiä miten asettelee sanansa. Jos toinen siitä huolimatta loukkaantuu pelkästä mielipiteestä (joka ei siis ole mitenkään ilkeä tyyliin "Oletpas lihonut lyhyessä ajassa!") niin ehkemme vain ole toisillemme hyvää seuraa.
Minun tyylillä ei miellytetä kaikkia, mutta toisaalta ne ystävät jotka ovat, ovat osoittautuneet uskollisiksi ja upeiksi tyypiksi. Jos jumitat ikävien ihmisten keskellä, miten sellaiset ihmiset joiden ystävä todella haluaisit olla voivat erottaa sinut muista ikävistä ihmisistä? Rehelliset ja kivat harvemmin viihtyvät niissä piireissä missä kulissit ovat kunniassa. Jos päästät rohkeasti irti ihmisistä joiden seurassa sinulla on paha olla, vapaudut etsimään parempaa seuraa, parempaa duunia jne.
t: palsta-asperger
Parisuhteessa ja läheisissä suhteissa pitäisi voida olla oma itsensä ja voida tuoda mielipiteensä esiin.
Muissa suhteissa harkiten. Teennäisyyden tosin vaistoaa.