Sarjakairaaja iski
Luisteluradalle Tampereella. Reikiä on 30 - 35. On siinä saanut vääntää niitä. Siinä on hokkariraivo aivan teränkärjellä luistelijalla.
Kommentit (6)
Ei voi muuta todeta kuin että kyllä voi olla ihminen olla vittumainen.
Kuvittelin otsikon perusteella jo ihan muuta. Mutta ei tuokaan mukavaa ole.
Jaa että rikosilmoitus on tehty? Kenekähän omaisuutta se järven jää on, jota tuossa on nyt kairattu? Jos minä auraan pätkän johonkin jäälle, niin omistanko minä silloin sen alueen?
Tohloppijärvi on matala järvi. Keskisyvyys 3 metriä. Järvessä on kaksi monttua, joista toinen (Aamulehden kuvan perusteella) pilkkireikien kohdalla. Veikkaan että kyseessä on se että pilkkijä on etsinyt rinnettä, missä kalat ovat. Pilkkireijöt olivat siististi radan reunassa, joten ilkivalta ajatus tuntuu kaukaa haetulta.
Radan auraajaa ilmeisesti asia harmittaa kun on tälläisen mediashown asian ympärille rakentanut? Hän ei kuitenkaan omista järven jäätä ja pilkkiminen kuuluu jokamiehen oikeuksiin.
Tätä se teettää, kun mt-potilaat saavat vapaina riekkua pitkin kyliä.
Joillakin on prioriteetit kohdillaan. Mitä näiden luistinratojen sarjakairaajien, uimahallien sarjakakkaajien ja koirapuistojen sarjamyrkyttäjien/neulasyöttien asettajien päässä liikkuu? Paha olo niin suurta, ettei elämässä ole muuta kuin tämä yksi pakkomielle?