Lue keskustelun säännöt.
On rohkeaa tehdä lapsi yksin!
21.01.2019 |
Millaisen ihmisen mielestä on rohkeaa ja aivan kannustettavaa tehdä lapsi yksin ilman mahdollisuuttakaan toiseen vanhempaan? Lapsen edullako ei oikeasti ole mitään merkitystä?
Kommentit (12)
Ei se lapsi kärsi siitä mitenkään. Perheitä on erilaisia.
Toista se on silloin, jos lapsella on alkuun ollut molemmat vanhemmat ja syystä tai toisesta vanhempi hylkää lapsensa, eikä ole halukas olemaan tämän kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsella on tarpeeksi rakastavia aikuisia kasvun tukena, ei sillä ole väliä onko ne omia vanhempia. Toki täytyy tarvittaessa saada tietää ne oikeat vanhemmatkin.
Puhut nyt kahdesta eri asiasta. Minustakin on rohkeaa tehdä lapsi yksin, mutta kannustettavaa se ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsi kärsi siitä mitenkään. Perheitä on erilaisia
Ihanko oikeasti lapsi ei osaa kaivata jotain mitä ei ole koskaan ollutkaan? Ymmärrän kyllä, että lapsen mieli on sopeutuva ja lapsi tottuu kaikkeen, mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi hänelle hyväksi. Aikuisiällä on sitten ehkä vähän myöhäistä yrittää terapialla korjata niitä puutteita, jotka ovat syntyneet jo ennen syntymää.
Minä olen tehnyt kaksi lasta yksin, tytön ja pojan. Kummankaan isä ei ole ollut kiinnostunut jälkeläisestään millään tasolla. elatusmaksuja ei ole maksettu, lasta ei ole muistettu arjessa eikä juhlassa.
Ja hyvä niin! Nyt ovat molemmat jo aikuisen iässä, tyttö sai kaksi vuotta sitten hyvän viran kansainvälisessä yhtiössä jossa hyvät etenemisen mahdollisuudet, poika työskentelee maanmittausalalla. Molemmilla menee hyvin. Samoin äidillä.
Itse olen tavallinen sairaanhoitaja ja palkallani en siis voi rehennellä. Sillä kuitenkin olen tämän porukan elättänyt ja eteenpäin vienyt. Ei isovanhempia eikä sukua tukena, koska olen suvun mustalammas ja selät on käännetty jo vuosia sitten. Meillä oli aina kaikki tarpeellinen. Minulle lapset olivat aina numero yksi. Asuminen, ruoka ja lasten tarpeet menivät kaiken edelle. Itse sitä voi sitten olla ilmankin yhtä ja toista, ja silti selvitä mainiosti! Ja ei, emme olleet sossun luukulla kertaakaan. Lapsilisät sain kuten kaikki muutkin sekä elatustuen koska isiltä ei penniäkään saatu.
En ymmärrä mitä ihmeen apua tai tukea olisi ollut miehestä? Tälläkin foorumilla saa koko ajan lukea pelkkää ryyppäämistä, pettämistä, uusperheitä, kurjuutta. Sekö se on sitten se ihanneperhe?! Ei kiitos minulle. Lapseni kasvoivat tasapainoisiksi ja hienoiksi yhteiskunnan jäseniksi ilman tällaista "ihanne perhettä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tehnyt kaksi lasta yksin, tytön ja pojan. Kummankaan isä ei ole ollut kiinnostunut jälkeläisestään millään tasolla. elatusmaksuja ei ole maksettu, lasta ei ole muistettu arjessa eikä juhlassa.
Ja hyvä niin! Nyt ovat molemmat jo aikuisen iässä, tyttö sai kaksi vuotta sitten hyvän viran kansainvälisessä yhtiössä jossa hyvät etenemisen mahdollisuudet, poika työskentelee maanmittausalalla. Molemmilla menee hyvin. Samoin äidillä.
Itse olen tavallinen sairaanhoitaja ja palkallani en siis voi rehennellä. Sillä kuitenkin olen tämän porukan elättänyt ja eteenpäin vienyt. Ei isovanhempia eikä sukua tukena, koska olen suvun mustalammas ja selät on käännetty jo vuosia sitten. Meillä oli aina kaikki tarpeellinen. Minulle lapset olivat aina numero yksi. Asuminen, ruoka ja lasten tarpeet menivät kaiken edelle. Itse sitä voi sitten olla ilmankin yhtä ja toista, ja silti selvitä mainiosti! Ja ei, emme olleet sossun luukulla kertaakaan. Lapsilisät sain kuten kaikki muutkin sekä elatustuen koska isiltä ei penniäkään saatu.
En ymmärrä mitä ihmeen apua tai tukea olisi ollut miehestä? Tälläkin foorumilla saa koko ajan lukea pelkkää ryyppäämistä, pettämistä, uusperheitä, kurjuutta. Sekö se on sitten se ihanneperhe?! Ei kiitos minulle. Lapseni kasvoivat tasapainoisiksi ja hienoiksi yhteiskunnan jäseniksi ilman tällaista "ihanne perhettä".
Juuri näin. Minä olen myös kasvattanut lapseni yksin. Meillä keskityttiin hyvään elämään: harrastettiin ja ulkoiltiin, reissattiinkin yhdessä, tehtiin terveellistä ruokaa, vastattiin lapsen tarpeisiin. Nyt lapseni opiskelevat jo yliopistossa molemmat, ja ovat samaan aikaan osa-aikatyössä. He voivat hyvin, samoin minä. Tietävät kyllä, kuka on isänsä, mutta hän ei ole halunnut heistä huolehtia.
Yhtään ei käy kateeksi näitä "idyllisiä ydinperheitä", kun luen täällä näitä tarinoita erilaisista perhehelveteistä. Väitän, että turvallinen koti, jossa on hyvä ja kannustava ilmapiiri, on tärkeämpää lapselle kuin se, onko siellä sohvalla makaamassa nyt varmasti jokin ukko tai löytyykö keittiöstä miehelleen katkeroitunut, yksin perhettä pyörittävä eukko.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tehnyt kaksi lasta yksin, tytön ja pojan. Kummankaan isä ei ole ollut kiinnostunut jälkeläisestään millään tasolla. elatusmaksuja ei ole maksettu, lasta ei ole muistettu arjessa eikä juhlassa.
Ja hyvä niin! Nyt ovat molemmat jo aikuisen iässä, tyttö sai kaksi vuotta sitten hyvän viran kansainvälisessä yhtiössä jossa hyvät etenemisen mahdollisuudet, poika työskentelee maanmittausalalla. Molemmilla menee hyvin. Samoin äidillä.
Itse olen tavallinen sairaanhoitaja ja palkallani en siis voi rehennellä. Sillä kuitenkin olen tämän porukan elättänyt ja eteenpäin vienyt. Ei isovanhempia eikä sukua tukena, koska olen suvun mustalammas ja selät on käännetty jo vuosia sitten. Meillä oli aina kaikki tarpeellinen. Minulle lapset olivat aina numero yksi. Asuminen, ruoka ja lasten tarpeet menivät kaiken edelle. Itse sitä voi sitten olla ilmankin yhtä ja toista, ja silti selvitä mainiosti! Ja ei, emme olleet sossun luukulla kertaakaan. Lapsilisät sain kuten kaikki muutkin sekä elatustuen koska isiltä ei penniäkään saatu.
En ymmärrä mitä ihmeen apua tai tukea olisi ollut miehestä? Tälläkin foorumilla saa koko ajan lukea pelkkää ryyppäämistä, pettämistä, uusperheitä, kurjuutta. Sekö se on sitten se ihanneperhe?! Ei kiitos minulle. Lapseni kasvoivat tasapainoisiksi ja hienoiksi yhteiskunnan jäseniksi ilman tällaista "ihanne perhettä".
Miten menee lapsilla parisuhteet? Onko niitä ylipäätään eli kuinka tasapainoisia ovat loppujen lopuksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tehnyt kaksi lasta yksin, tytön ja pojan. Kummankaan isä ei ole ollut kiinnostunut jälkeläisestään millään tasolla. elatusmaksuja ei ole maksettu, lasta ei ole muistettu arjessa eikä juhlassa.
Ja hyvä niin! Nyt ovat molemmat jo aikuisen iässä, tyttö sai kaksi vuotta sitten hyvän viran kansainvälisessä yhtiössä jossa hyvät etenemisen mahdollisuudet, poika työskentelee maanmittausalalla. Molemmilla menee hyvin. Samoin äidillä.
Itse olen tavallinen sairaanhoitaja ja palkallani en siis voi rehennellä. Sillä kuitenkin olen tämän porukan elättänyt ja eteenpäin vienyt. Ei isovanhempia eikä sukua tukena, koska olen suvun mustalammas ja selät on käännetty jo vuosia sitten. Meillä oli aina kaikki tarpeellinen. Minulle lapset olivat aina numero yksi. Asuminen, ruoka ja lasten tarpeet menivät kaiken edelle. Itse sitä voi sitten olla ilmankin yhtä ja toista, ja silti selvitä mainiosti! Ja ei, emme olleet sossun luukulla kertaakaan. Lapsilisät sain kuten kaikki muutkin sekä elatustuen koska isiltä ei penniäkään saatu.
En ymmärrä mitä ihmeen apua tai tukea olisi ollut miehestä? Tälläkin foorumilla saa koko ajan lukea pelkkää ryyppäämistä, pettämistä, uusperheitä, kurjuutta. Sekö se on sitten se ihanneperhe?! Ei kiitos minulle. Lapseni kasvoivat tasapainoisiksi ja hienoiksi yhteiskunnan jäseniksi ilman tällaista "ihanne perhettä".
Miten menee lapsilla parisuhteet? Onko niitä ylipäätään eli kuinka tasapainoisia ovat loppujen lopuksi?
Kerrotko vielä, miksi katsot parisuhteessa olemisen jonkinlaiseksi elämässä onnistumisen tai tasapainoisuuden mittariksi? Itse olen ollut parisuhteessa vain hyvin lyhyitä aikoja elämästäni, mutta olen työssäni ja harrastuksissani menestynyt, hyvinvoiva ja onnellinen ihminen, ja minulla on suuri ystäväpiiri. Katsoisin olevani erittäin tasapainoinen ja elämästäni nauttiva ihminen.
t. n46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tehnyt kaksi lasta yksin, tytön ja pojan. Kummankaan isä ei ole ollut kiinnostunut jälkeläisestään millään tasolla. elatusmaksuja ei ole maksettu, lasta ei ole muistettu arjessa eikä juhlassa.
Ja hyvä niin! Nyt ovat molemmat jo aikuisen iässä, tyttö sai kaksi vuotta sitten hyvän viran kansainvälisessä yhtiössä jossa hyvät etenemisen mahdollisuudet, poika työskentelee maanmittausalalla. Molemmilla menee hyvin. Samoin äidillä.
Itse olen tavallinen sairaanhoitaja ja palkallani en siis voi rehennellä. Sillä kuitenkin olen tämän porukan elättänyt ja eteenpäin vienyt. Ei isovanhempia eikä sukua tukena, koska olen suvun mustalammas ja selät on käännetty jo vuosia sitten. Meillä oli aina kaikki tarpeellinen. Minulle lapset olivat aina numero yksi. Asuminen, ruoka ja lasten tarpeet menivät kaiken edelle. Itse sitä voi sitten olla ilmankin yhtä ja toista, ja silti selvitä mainiosti! Ja ei, emme olleet sossun luukulla kertaakaan. Lapsilisät sain kuten kaikki muutkin sekä elatustuen koska isiltä ei penniäkään saatu.
En ymmärrä mitä ihmeen apua tai tukea olisi ollut miehestä? Tälläkin foorumilla saa koko ajan lukea pelkkää ryyppäämistä, pettämistä, uusperheitä, kurjuutta. Sekö se on sitten se ihanneperhe?! Ei kiitos minulle. Lapseni kasvoivat tasapainoisiksi ja hienoiksi yhteiskunnan jäseniksi ilman tällaista "ihanne perhettä".
Juuri näin. Minä olen myös kasvattanut lapseni yksin. Meillä keskityttiin hyvään elämään: harrastettiin ja ulkoiltiin, reissattiinkin yhdessä, tehtiin terveellistä ruokaa, vastattiin lapsen tarpeisiin. Nyt lapseni opiskelevat jo yliopistossa molemmat, ja ovat samaan aikaan osa-aikatyössä. He voivat hyvin, samoin minä. Tietävät kyllä, kuka on isänsä, mutta hän ei ole halunnut heistä huolehtia.
Yhtään ei käy kateeksi näitä "idyllisiä ydinperheitä", kun luen täällä näitä tarinoita erilaisista perhehelveteistä. Väitän, että turvallinen koti, jossa on hyvä ja kannustava ilmapiiri, on tärkeämpää lapselle kuin se, onko siellä sohvalla makaamassa nyt varmasti jokin ukko tai löytyykö keittiöstä miehelleen katkeroitunut, yksin perhettä pyörittävä eukko.
Idyllinen ydinperhe varmaan kuitenkin kelpaisi vaikka olette hyvin pärjänneet ilman isääkin. Ei kyllä itseänikään käy yhtään kateeksi av:n "idylliset kulissiperheet" sun muut, mutta niinhän se on, ettei tänne ehdi kukaan onnestaan kertomaan. Mutta katkerimmat palstahullut jaksaa kyllä kirjoittaa provon jos toisenkin. Itseäni surettaa eniten se, että jotkut ottavat kaikki jutut todesta ja alkavat pelätä elämää. Jokuhan saattaa saada voimaa siitä, että palstahulluilla menee vielä huonommin eli kai niissä on sitten jotain hyvääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On rohkeaa ja jopa ihailtavaa. Itsestä ei olisi ollut.
Tutkimusten mukaan itsellisten naisten lapset menestyvät elämässä yhtä hyvin kuin normaalien heteroperheiden lapset. Itsellisten naisten lapsilla on hieman huonompi itsetunto, mutta vähemmän mielenteveysongelmia kuin heteroperheiden lapsilla. Yksinhuoltajien lapsiin liitetyt käytös- ja pärjäämisongelmat olivat saman tutkimuksen mukaan oireita toisen vanhemman henkisestä tai fyysisestä hylkäämisestä.
Tutkimuksen tulosten mukaan lapsen parasta ajateltaessa naisen kannattaa siis mielummin hankkia lapsi täysin yksin kuin miehen kanssa, jonka sitoutumisen aste epäilyttää.
Ne voi tehdä joilla omat vanhemmat on vielä nuoria, isovanhemmat vetreitä, joilla lapsirakkaita siskoja, veljiä, ystäviä. Mihin siinä enää miestä tarvitaan.