Toivon etten eilen aiheuttanut käytökselläni potkuja, kun komensin pomon vaimoa
Työskentelen yksikönpäällikkönä suuressa yrityksessä ja eilen piti käydä pomon kotona hakemassa hänen allekirjoitukset tärkeisiin papereihin. Hyppäsin taksiin, koska aikaa saada paperit valmiiksi oli vain eiliseen iltapäivään. En ole koskaan käynyt pomon kotona, mutta hän asuu isossa ja kauniissa talossa kahdestaan vaimonsa kanssa. Saavuin perille ja vastassa minua odotti siivoojan ja taloudenhoitajan näköinen naisparka. Olin ilmoittanut tulostani ja pomo kertoi olevansa kotona, mutta ei ollut juuri samalla minuutilla kun saavuin. Odottelin aulassa pomon saapumista paperit kourassa ja ihmettelin miksei siivooja häivy tekemään töitä, joten kysyin eikö hänellä ole kiire siivota näin valtavaa taloa ja komensin samalla hakemaan kiireesti minulle juotavaa. Siivoja jää paikoilleen seisomaan ja sanoo, että joudumme hetken vielä odottamaan. Hermostuin, koska olen tottunut saamaan haluamani nopeasti ja annoin uuden käskyn tuoda juotavaa ja kiirehtiä soittamaan pomolle. Katsoin naista uudestaan ja ihmettelin miten siivoojalla voi olla päällä kalliit merkkivaatteet ja sormessa timanttisormus. Melkein olin soittamassa poliisit, koska epäilin siivoojan varastaneen ne pomon vaimolta, mutta selvisikin että tämä ruma hiljainen hiirulainen onkin pomon vaimo. En tiedä järkytyinkö enemmän naisen olemuksesta vaiko pomon huonosta naismausta. Pomoni on komea ja vaikutusvaltainen mies ja on valinnut vaimokseen tuollaisen rumiluksen, jonka tapasin ensimmäisen kerran. Ei voi muuta todeta kuin että rakkaus on sokea! Esitteli nainen itsensä mutta en kuullut sanaa vaimo ja yritti ojentaa kätensä, mutta en koskaan kättele itseäni alempia ihmisiä. Sain kuitenkin nimet paperiin mutta hävettää komentelu. En yhtään ihmettele miksei pomo kehtaa liikkua noin ruman naisen kanssa missään vaan piilottelee häntä talossaan.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Huono
Komentelu oli huonoa käytöstä mutta en voinut tietää rumiluksen olevan pomon vaimo. En pyytänyt anteeksi mutta ehkä pitäisi. En vain tiedä miten.
Vierailija kirjoitti:
Että semmonen päiväuni.
Herää pahvi! Tämä tapahtui eilen eikä ollut unta!
Lukematta aloitusta sanoisin että potkut tulee niin että heilahtaa.
Tulet saamaan potkut. Osasyynä tämä avautuminen täällä. Terveisin se ruma vaimo
Kultaseni, ei sinua eroteta, mieheni laittoi isot pojat perääsi. Muista katsoa taaksesi, älä liiku yksin, älä ylitä junarataa, jos auto on autosi takana. Tai no, pakoon et pääs, elä täysillä... sen aikaa kun ...
Jos tää nyt ei ollut päiväuni (mikä se kyllä oli, oli niin huono), niin potkut tulee. Muttei kyllä eilisen perusteella, en pitäisi noin huonosti muita kohtaan käyttäytyvää ihmistä firmassani hetkeäkään, on vain ajan kysymys koska se osuu asiakkaaseen ja vaikuttaa businekseen..
Hyvä provo on hauska, tämä ei ollut yhtään hauska.
Paska provo.
Tee hieman pidempi tarina kappalejaolla seuraavan kerran. Nyt on vähän tollainen meh luettava ja kliimaksi tulee liian nopeasti. 2/5.
Vierailija kirjoitti:
Jos tää nyt ei ollut päiväuni (mikä se kyllä oli, oli niin huono), niin potkut tulee. Muttei kyllä eilisen perusteella, en pitäisi noin huonosti muita kohtaan käyttäytyvää ihmistä firmassani hetkeäkään, on vain ajan kysymys koska se osuu asiakkaaseen ja vaikuttaa businekseen..
Jaahas että potkut tulee. Komentelu on hyvä tapa saada asiat tapahtumaan nopeammin. Uusi työpaikka on ollut sirtoa vaille odottamassa jo pidemmän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Tulet saamaan potkut. Osasyynä tämä avautuminen täällä. Terveisin se ruma vaimo
En luota valehtelijan sanoihin. Pomon vaimo ei saa puhua eikä kirjoittaa suomeksi että et ole sama ruma vaimo kenet tapasin.
Vierailija kirjoitti:
Lukematta aloitusta sanoisin että potkut tulee niin että heilahtaa.
Joo, toivotaan vammaiselle fuduja.
Vierailija kirjoitti:
Kultaseni, ei sinua eroteta, mieheni laittoi isot pojat perääsi. Muista katsoa taaksesi, älä liiku yksin, älä ylitä junarataa, jos auto on autosi takana. Tai no, pakoon et pääs, elä täysillä... sen aikaa kun ...
Et ole pomon vaimo, koska kyseinen rumilus ei osaa suomea!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukematta aloitusta sanoisin että potkut tulee niin että heilahtaa.
Joo, toivotaan vammaiselle fuduja.
Tapauksessa ei ollut osallisena vammaisia. Minä ja vaimo kommunikoimme englanniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulet saamaan potkut. Osasyynä tämä avautuminen täällä. Terveisin se ruma vaimo
En luota valehtelijan sanoihin. Pomon vaimo ei saa puhua eikä kirjoittaa suomeksi että et ole sama ruma vaimo kenet tapasin.
Olen ihan yhtä todellinen, kuinaloituksesi rumis 😂 Terveisin se ruma vaimo
Tuollaiset tyypit hommaavat itse itselleen fudut, joten en viitsi vaivautua vuoksesi. Sinulla on vielä pitkä tie kuljettavanasi.
timanttinen vaimo
Ideasta kun olisi saanut uskottavankin tarinan. Voi voi.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset tyypit hommaavat itse itselleen fudut, joten en viitsi vaivautua vuoksesi. Sinulla on vielä pitkä tie kuljettavanasi.
timanttinen vaimo
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Varo ettei miehesi myy sinua, timanttia, kovissa rahan himoissaan.
Että semmonen päiväuni.