Suomalaisia vastineita nimille Jeff, Jason, David yms?
Meille on syntymässä poikavauva ja toinen nimi mietityttää. Etu/kutsumanimestä ollaan päästy yhteisymmärrykseen ja se on hyvä ja komea, käy suomeksi, mutta myös kansainvälisesti. Toinen nimi on ongelma. Tai siis "ongelma" on se, että lupasin, että mies saa osallistua tähän ideointiin, tuntuu olevan hänelle tärkeää. No hän tietenkin keksi, että nimi voisi juontua jostain menestyneestä muusikosta ja onhan se ihan loogista kun hän on itse muusikko ja musiikki hänelle yksi elämän tarkoitus. No mutta itse olen kuitenkin sitä mieltä, että nimen pitäisi toimia myös suomeksi koska toistaiseksi Suomessa asutaan ja meillä on suomalainen sukunimi. Eli ei voi olle "Leevi" Jeff "Möttönen". Ja mieskin sen ymmärtää, ei ole onneksi ihan noin mauton.
Mutta jostain noista nimistä olisi nyt hyvä kehitellä ihan täällä Pohjolassakin käytössä olevia nimiä. Ja tuossapa on nyt ainakin muutama mistä miettiä eli mikä Jeff tulee varmaankin nimestä Jeffrey, onko sille mitään suomenkielistä vastinettä? Mikä olisi Jason suomalaisittain? David sitten varmaan Taavi? Ja etukäteen mainitsen, ettei Taavia ainakaan tule. Oli noita muitakin nimiä, mutten edes muista kaikkia, meni yöunet kun aloin pelätä, että pojasta tulee kohta "Leevi Jeff Möttönen"...
Kommentit (21)
Mainittakoon, että alkuun oltiin antamassa ihan miehen suvussa kulkenut nimi toiseksi nimeksi kunnes minä aloin siihen väliin jotain miettimään, että poika saisi ihan omat nimet... mutta nyt Olavi alkaa kuulostaa omaan korvaan kyllä paljon paremmalta... jos tästä ei mitään järkevää tule niin pitää varmaan alkaa taivutella tuohon Olaviin sittenkin :D
Jeff on lempini, joten vaikea sille on antaa suoraa vastinetta.
Vierailija kirjoitti:
No ainakin ehdotetuista nimista tulee mieleen sellaoset vasteineet kuin Jesse, Jaska ja Tatu. voisiko lapsen nimi olla Leevi Jesse Möttönen? Ei kai se liian paha ole?
Tatu meidän suvusta jo lötyy, mutta Jesse voisi olla ihan hyväkin. :)
- ap
Jason tulee kreikasta ja lienee samaa juurta kuin heprean Joosua. Joka oli myös Jeesuksen alkuperäinen nimi ennen kuin kreikkalaiset sen väänsivät. Jason-nimi on annettu Suomessa 560 ihmiselle.
Jeff on lyhenne Jeffreystä tai Geoffreystä, joka puolestaan on saksassa Gottfried ja ruotsissa Gottfrid. Gottfridia on annettu Suomessa 733 kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Mainittakoon, että alkuun oltiin antamassa ihan miehen suvussa kulkenut nimi toiseksi nimeksi kunnes minä aloin siihen väliin jotain miettimään, että poika saisi ihan omat nimet... mutta nyt Olavi alkaa kuulostaa omaan korvaan kyllä paljon paremmalta... jos tästä ei mitään järkevää tule niin pitää varmaan alkaa taivutella tuohon Olaviin sittenkin :D
Voitte uuden nimilainsäädännön ansiosta antaa lapselle useammankin nimen kuin 2+sukunimi.
Vierailija kirjoitti:
Jeff on lyhenne Jeffreystä tai Geoffreystä, joka puolestaan on saksassa Gottfried ja ruotsissa Gottfrid. Gottfridia on annettu Suomessa 733 kertaa.
Kerttu = > Perttu?
Jesse James suomeksi lausuttuna :D
Yksi vaihtoehto olisi tietenkin antaa kolme nimeä eli "Leevi Jesse Olavi Möttönen" vähän sen mukaan miten parhaiten sointuu. Onneksi noita toisia nimiä harvassa tilanteessa käytetään, mutten kuitenkaan haluaisi mitään ihan typerää. Tuntuu, että tytölle olisi niin helppoa keksiä kaunis nimi :D - ap
Vierailija kirjoitti:
Jesse James suomeksi lausuttuna :D
Meitä on kaksi, kammottavaksi.
Maailma kaipaa pelastusta. On kansamme loistavin, sielultaan musta.
On totuus ja rakkaus raukkoja varten, vaan tähdet ja galaksit kuningatarten.
Jessie! James!
Rakettiryhmä!
Me tähtäämme vasamat taivaisiin! Astu alas tai tartumme aseisiin!
Meowth! Juuri niin!
Miten olisi Ralf? Tulee mieleen Dave Lindholm, ja hänhän on musiikkimies viimeisen päälle.
Jeff - Jeremia, Jeremias, Joseph
Jason - Joshua, Jakob
David - Taneli ääk....Daniel, Adam, Kristian , Lucas, Aaron, Victor
Justus, Julius, Jonas, Johannes, Johan, Jules, Jonathan, Joakim
Rafael, Rufus, Robert
Stefan, Stephen, Stephan, Simon, Samuel
Benjam, Sebastian
Wiljam, Willem, William, Wille
Alvar, Asser, Alfred, August, Alain
No ainakin ehdotetuista nimista tulee mieleen sellaoset vasteineet kuin Jesse, Jaska ja Tatu. voisiko lapsen nimi olla Leevi Jesse Möttönen? Ei kai se liian paha ole?