Mitä pitäisi ajatella ihmisestä joka väittää että hänellä on enemmän elämänkokemusta kuun muilla saman ikäisillä?

Jospa hysterian sijasta uskoisit häntä. Joillakin tosiaan on elämänkokemusta paaaaaljon enemmän kuin ikätovereillaan.

Sanoisin, että kannattaa kuunnella häntä.

Kannattaa kuunnella. Mutta kaikki rankatkaan kokemukset eivät jalosta ja opeta, eivätkä kaikki osaa ottaa opikseen.

Plaah

Kysy, millä hän perustelee näkemyksensä. Voi tulla hyviäkin juttuja tai sitten ei. Ainakin opitte jotain.

Ehkä hänellä on. Ymmärräthän, ettei kyseessä ole mikään kilpailu?

Toisen elämä voi olla tasaista ja toiselle sattuu ja tapahtuu esimerkiksi sairastumisia, läheisten kuolemia jne.

Yleensä näiden ihmisten elämänkokemus on jotain ikävää ja pahaa, mitä elämässä on tapahtunut. Ei se kärsimys välttämättä ketään jalosta tai tee fiksummaksi. Joskus toki niinkin.

Etenkin nuorilla (alle 30) tuo yleensä tarkoittaa että on kännätty, vedetty huumeita, paneskeltu ympäriinsä jne.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä näiden ihmisten elämänkokemus on jotain ikävää ja pahaa, mitä elämässä on tapahtunut. Ei se kärsimys välttämättä ketään jalosta tai tee fiksummaksi. Joskus toki niinkin.

Tälläinen kokemus tekee ihmisestä itsestääkin pahan, hirviön. Olen ollut monen tälläisen ihmisen kanssa ja saanut kokea monet itkut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä näiden ihmisten elämänkokemus on jotain ikävää ja pahaa, mitä elämässä on tapahtunut. Ei se kärsimys välttämättä ketään jalosta tai tee fiksummaksi. Joskus toki niinkin.

Tälläinen kokemus tekee ihmisestä itsestääkin pahan, hirviön. Olen ollut monen tälläisen ihmisen kanssa ja saanut kokea monet itkut.

Vain jos siihen jää vellomaan. T: monisairas monisairaan puoliso, takana avioero, aikuistuva erityislapsi, you name it

Hänen pitäisi tarkentaa että millä elämän alueilla sitä kokemusta on. Niitä kun on tuhansia eikä toinen ole toista parempaa.

Minulla on lapsuudenystäviä/tuttavia jotka jäivät asumaan pienelle kotipaikkakunnalle (eivät siis ole edes opiskelleet muualla), avioituneet parikymppisinä ja saanet lapsia ja tehneet koko työuransa siellä tyyliin sairaalassa tai kaupassa. Nyt ollaan keski-iässä.

Voin kyllä sanoa rehellisesti että minulla on todennäköisesti enemmän elämänkokemusta kuin heillä. Muutin pois heti lukion jälkeen välivuodeksi Hkiin, opiskelin pk-seudulla, lähdin vuosiksi ulkomaille töihin (kahdessa maassa asuin), avioiduin ulkomaalaisen kanssa ja saanut lapsia jotka ovat kaksikielisiä, olen vaihtanut alaa, verkostoitunut ja menestynyt alallani. Lisäksi olen näistä elämän nurjista puolista joutunut kokemaan läheisen sairastumisen ja saattohoitamisen ja yksin hoitanut kaikki kuolemaan liittyvät jutut asuntojen myynnit ymym ja lisäksi hoitanut yksin toisen iäkkään sukulaisen kaikkia taloudellisia asioita ja hoidon järjestämistä.

Elämä ei ole kilpailu mutta kyllä se nyt vain on niin että toiset ovat aktiisempia ja heidän elämässään tapahtuu enemmän kuin joidenkin muiden jotka ovat valinneet sen tutun ja turvallisen pienen elämänpiirin. Ei siinäkään tietysti mitään pahaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä näiden ihmisten elämänkokemus on jotain ikävää ja pahaa, mitä elämässä on tapahtunut. Ei se kärsimys välttämättä ketään jalosta tai tee fiksummaksi. Joskus toki niinkin.

Tälläinen kokemus tekee ihmisestä itsestääkin pahan, hirviön. Olen ollut monen tälläisen ihmisen kanssa ja saanut kokea monet itkut.

Okei, eli koska olen nuorena kokenut toisen vanhemman kuoleman, toisen vakavan sairastumisen, kiusaamisen, mielenterveysongelmat, opintojen katkeamisen ja elämästä syrjäytymisen, tuomitset minut näiden vuoksi pahaksi ihmiseksi vaikken ole koskaan tehnyt kellekään pahaa. Selkis. Hyvä tietää että on turha edes yrittää päästä takaisin kiinni elämänsyrjään.

Vierailija kirjoitti:

Hänen pitäisi tarkentaa että millä elämän alueilla sitä kokemusta on. Niitä kun on tuhansia eikä toinen ole toista parempaa.

Totta kai on elämänkokemukset ovat eriarvoisia. Jos omassa elämässään ei ole koskaan kärsinyt puutetta, vakavaa sairautta tai muuta vastaavaa ikinä, eikä koskaan tehnyt mitään sen mainittavaa kun pelaillut pleikkaa kotona, ei sellainen elämänkokemus ole mitään elämänkokemusta, tai jos on niin ei ainakaan minkään arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hänen pitäisi tarkentaa että millä elämän alueilla sitä kokemusta on. Niitä kun on tuhansia eikä toinen ole toista parempaa.

Totta kai on elämänkokemukset ovat eriarvoisia. Jos omassa elämässään ei ole koskaan kärsinyt puutetta, vakavaa sairautta tai muuta vastaavaa ikinä, eikä koskaan tehnyt mitään sen mainittavaa kun pelaillut pleikkaa kotona, ei sellainen elämänkokemus ole mitään elämänkokemusta, tai jos on niin ei ainakaan minkään arvoista.

Ei ole ketään tai mitään tahoa, joka rankkaa elämänkokemuksia tuolla tavalla, se on sun päässä, ja toki kiva jos arvostat omia kokemuksiasi... 

Elämän aikana toisilla menee tasaisemmin, toisilla rosoisemmin, mutta pohjimmiltaan on vain "ykseys", kaikki on yhtä. 

Pitäisi uskoa häntä. Oikeasti kun ihmisillä voi olla paljonkin enemmän elämänkokemusta kuin muilla saman ikäisillä. Otetaanpa esimerkiksi 22-vuotiaat Nella ja Maria.

Nella asuu Iisalmessa. Hän on asunut siellä koko ikänsä ja kauimmainen paikka, jossa hän on käynyt on Kuopio. Peruskoulun jälkeen Nella opiskeli lähihoitajaksi ja sai valmistuttuaan töitä Iisalmen kunnalta. Hän vuokrasi kodin lapsuudenkotinsa naapurista ja asuu siellä nyt yksin elellen tasaista rauhallista arkea.

Mariakin asui Iisalmessa. Hän kuitenkin muutti 16-vuotiaana Helsinkiin käydäkseen siellä lukion. Lukioaikana Maria oli vuoden vaihto-oppilaana Berliinissä. Lukion jälkeen Maria pakkasi reppunsa ja lähti kiertelemään vuodeksi Aasiaa. Hän reppureissasi ja asusteli lähinnä paikallisten luona nähden yhtä sun toista. Takaisin palattuaan Maria tapasi Teemun ja muutaman kuukauden tapailun jälkeen Maria huomasi olevansa raskaana. Teemu ja Maria muuttivat yhteiseen kotiin Teemun kotipaikkakunnalle Järvenpäähän. Siellä he nyt asuvat parivuotiaan Emma-tyttärensä kanssa. Maria on toistaiseksi kotiäitinä, mutta valmistautuu parhaillaan kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin.

Eikö sinustakin ap, Marialla ole enemmän elämänkokemusta kuin Nellalla?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsuudenystäviä/tuttavia jotka jäivät asumaan pienelle kotipaikkakunnalle (eivät siis ole edes opiskelleet muualla), avioituneet parikymppisinä ja saanet lapsia ja tehneet koko työuransa siellä tyyliin sairaalassa tai kaupassa. Nyt ollaan keski-iässä.

Voin kyllä sanoa rehellisesti että minulla on todennäköisesti enemmän elämänkokemusta kuin heillä. Muutin pois heti lukion jälkeen välivuodeksi Hkiin, opiskelin pk-seudulla, lähdin vuosiksi ulkomaille töihin (kahdessa maassa asuin), avioiduin ulkomaalaisen kanssa ja saanut lapsia jotka ovat kaksikielisiä, olen vaihtanut alaa, verkostoitunut ja menestynyt alallani. Lisäksi olen näistä elämän nurjista puolista joutunut kokemaan läheisen sairastumisen ja saattohoitamisen ja yksin hoitanut kaikki kuolemaan liittyvät jutut asuntojen myynnit ymym ja lisäksi hoitanut yksin toisen iäkkään sukulaisen kaikkia taloudellisia asioita ja hoidon järjestämistä.

Elämä ei ole kilpailu mutta kyllä se nyt vain on niin että toiset ovat aktiisempia ja heidän elämässään tapahtuu enemmän kuin joidenkin muiden jotka ovat valinneet sen tutun ja turvallisen pienen elämänpiirin. Ei siinäkään tietysti mitään pahaa ole.

Minusta tämä lainaamani henkilö kuulostaa aktiiviselta ja monia asioita kokenelta. Mutta itse en yhdistäisi tuota elämää välttämättä elämänkokemukseksi. Itse ajattelisin elämänkokemuksen enemmänkin ihmisenä kasvamiseksi. Ja siihen ei liity niinkään se onko asunut eri paikoissa, tehnyt erilaisia töitä jne vaan sellainen henkinen kasvu ja kokemus. Esimerkiksi miten ymmärtää elämää. Miten kestää vastoinkäymiset. Miten kestää yksinäisyyttä ja muiden seuraa. Miten auttaa muita ja miten kokee elämän yleensäkin. Sellaista syvällistä pohdintaa.

Nyhjääminen ei kasvata elämänkokemusta, asioiden tekeminen kasvattaa. On ihan mahdollista ja yleistäkin, että parikymppisillä nuorilla miehillä ei ole mitään elämänkokemusta. On nyhjätty läpi peruskoulu, amis tai lukio ja ainoa harrastus on se virtuaalimaailmassa pyöriminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsuudenystäviä/tuttavia jotka jäivät asumaan pienelle kotipaikkakunnalle (eivät siis ole edes opiskelleet muualla), avioituneet parikymppisinä ja saanet lapsia ja tehneet koko työuransa siellä tyyliin sairaalassa tai kaupassa. Nyt ollaan keski-iässä.

Voin kyllä sanoa rehellisesti että minulla on todennäköisesti enemmän elämänkokemusta kuin heillä. Muutin pois heti lukion jälkeen välivuodeksi Hkiin, opiskelin pk-seudulla, lähdin vuosiksi ulkomaille töihin (kahdessa maassa asuin), avioiduin ulkomaalaisen kanssa ja saanut lapsia jotka ovat kaksikielisiä, olen vaihtanut alaa, verkostoitunut ja menestynyt alallani. Lisäksi olen näistä elämän nurjista puolista joutunut kokemaan läheisen sairastumisen ja saattohoitamisen ja yksin hoitanut kaikki kuolemaan liittyvät jutut asuntojen myynnit ymym ja lisäksi hoitanut yksin toisen iäkkään sukulaisen kaikkia taloudellisia asioita ja hoidon järjestämistä.

Elämä ei ole kilpailu mutta kyllä se nyt vain on niin että toiset ovat aktiisempia ja heidän elämässään tapahtuu enemmän kuin joidenkin muiden jotka ovat valinneet sen tutun ja turvallisen pienen elämänpiirin. Ei siinäkään tietysti mitään pahaa ole.

Minusta tämä lainaamani henkilö kuulostaa aktiiviselta ja monia asioita kokenelta. Mutta itse en yhdistäisi tuota elämää välttämättä elämänkokemukseksi. Itse ajattelisin elämänkokemuksen enemmänkin ihmisenä kasvamiseksi. Ja siihen ei liity niinkään se onko asunut eri paikoissa, tehnyt erilaisia töitä jne vaan sellainen henkinen kasvu ja kokemus. Esimerkiksi miten ymmärtää elämää. Miten kestää vastoinkäymiset. Miten kestää yksinäisyyttä ja muiden seuraa. Miten auttaa muita ja miten kokee elämän yleensäkin. Sellaista syvällistä pohdintaa.

Ulkomailla asuminen, jos mikä kasvattaa ja nimenomaan henkisesti. Kun on pärjättävä ihan omillaan ja näkee vähän muutakin kuin kotoisen lintukodon oppii taatusti ymmärtämään elämää enemmän kuin samoja kylänraitteja kokoikänsä tallatessa. Yksinäisyyttä voi kokea myös ulkomailla ja useimmiten kokeekin, jos matkustaa niin ettei ennakkoon tunne kohdepaikasta ketään. Siellä myös oppii ihan erilailla kestämään muiden seuraa kun majoittuu toisten kotiin jne. Sama koskee auttamista ym. Ja todellakin tulee pohdittua elämää syvällisesti, kun näkee täysin erilaista elämää mihin itse on tottunut. Kaikki matkailu kun ei ole mitään turistikohteiden kiertelyä oppaan seurassa.

Uskoisin häntä. Itsekin olen nähnyt enemmän kuin ikäiseni.

Kuusivuotiaaksi asti kärsin sydänviasta ja tämä ja monet sairaudet varjostivat lapsuuttani (vietin lähes puolet lapsuudestani sairaaloissa). Sitten tuli oppimisvaikeudet ja jouduin vaihtamaan kouluja. Oli rajua koulukiusaamista ja vanhempien työttömyyttä. Muutimme paikkakunnalta toiselle ja koin turvattomuutta ja juurettomuuta. Sukulaiset kuolivat, eikä ollut ketään...En ole mikään narkkari ja menin naimisiin jo teini-iässä (en ole harrastanut irtosuhteita). Ollaan asuttu ulkomailla ja eletty mustalaiselämää... Kaikilla vaan ei ole samanlaiset lähtökohdat, miten ihmisillä on vaikea tajuta tätä? Elämä ei aina ole reilua. Itse yritän eteenpäin, vaikka rankkaa on.