Onko itsetunnon kohotus aikuisiällä edes mahdollista? Yritetty on
Otsikossa. On käyty terapiassa, on luettu uutiset ja artikkelit aiheesta, on annettu anteeksi itselle mokia ja on kerrottu peilin edessä joka aamu että olen hyvä. Puhelimen taustakuvana tsemppilause, mielekkäitä harrastuksia ja sosiaalisia suhteita, vakuuttelua itselle omasta arvosta. On tunnistettu lapsuuden vaikutus ja kerrottu itselle, etten minä ole suoritukseni.
Ja silti en riitä itselleni, en arvosta itseäni, en pidä itsestäni, vaikea nähdä itsessä hyviä asioita tai että olisi tarpeeksi tällaisena. Loppuuko tämä koskaan? Mitä tässä voi oikeasti tehdä? Mitä en ole vielä yrittänyt? :-(
Kommentit (4)
Antaa itselleen armoa siitä, että on epäonnistunut ja riittämätön?
Voin kyllä toistella sitä, että olen hyvä näin olen hyvä näin, mutta en usko sitä. En kai minä nyt itselleni pysty vakuuttavasti valehtelemaan.
Liikunta.
Mä pystyn juosta 20km putkeen, mitä v i t u n väliä muulla tai muilla on?
Vierailija kirjoitti:
Liikunta.
Mä pystyn juosta 20km putkeen, mitä v i t u n väliä muulla tai muilla on?
:D
Kai sitä jossain vaiheessa voi vaan antaa itselleen armoa; tällainen minä olen. Rehellisesti sanottuna kaikilla on jotain ongelmia, harva niitä tunnistaa tai yrittää itseään muuttaa. Monesti muiden ihmisten ongelmat kuten röyhkeys tai valehtelu vain auttavat näitä ihmisiä; miksi silloin koskaan joutuisi reflektoimaan kun saa nautinnollisen vasteen pskasta käytöksestä? Ei sitä tarkoita, että he olisivat parempia tai ongelmattomampia kuin sinä, heidän ongelmansa on vain heille edullinen.
Älä yritä enää muuttaa itseäsi. Sinä olet tuollainen ja tuollaisenakin hyvä. Huonona hyvä kuten me kaikki muutkin. Voiko olla paras tuntemaan itsensä huonoksi? Ainakin se voi ajatuksena tuoda jotain huvitusta; paradoksi.