SSRI ja miehen haluttomuus

Mieheni on käyttänyt reilun vuoden SSRI-lääkettä paniikkihäiriön puhjettua ja lääkkeestä onkin ollut paljon apua - hän ei ole saanut aikoihin paniikkikohtauksia eikä harvoinpa edes ahdistuu suuresti, on siis paljon paremmassa kunnossa niin henkisesti kuin fyysisesti verrattuna vuoden takaiseen. Nyt käytössä oleva annos on pienin hoitava annos ja jonain päivänä pärjää toivottavasti täysin ilman. Nyt on kuitenkin paljon stressiä ja haasteita uuden yrityksen pyörittämisessä ja isänsä sairastelussa ym. joten ei varmaan ihan tähän tilanteeseen sovi lopettaa lääkitystä.

Lääkkeellä on kuitenkin sivuoireensa, keskittymiskyky ja ajattelu noin muutenkaan ei ole ihan yhtä terävää, pienikin viivästys lääkkeen ottamisessa aiheuttaa "sähköiskuja" ja herkkää fiilistä pariksikin päiväksi, tunne-elämä on yleisesti latteampi ja mies on entiseen verratuna selvästi haluttomampi. Tietenkin elämäntilanne on muutenkin vaativa mikä voi aiheuttaa haluttomuutta, mutta pistän kyllä tuon lääkkeen piikkiin näin suuren eron aiempaan libidossa.

Erityisesti isommalla annoksella mies kertoi, että myös tunto alakerrassa oli no... huonompi ja jopa aamuisin vessassa käynnissä kesti jopa 10-15 min ennen kuin onnistui virtsaamaan. Joten en siis ihmettele, että vaikutus seksihaluihin on näin suuri.

Vaimona tilanne kuitenkin turhauttaa vaikka yritänkin ymmärtää ja ottaa mieheni tilanteen huomioon/olla painostamatta. Alkuun tämä oli itselleni aika raskastakin kun mies yhtäkkiä muuttui aika passiiviseksi ja melkein tunnekuolleeksi. Lääkkeestä on ollut kuitenkin suuri apu ja varsinkin nyt kun annos on pieni, tuntuu, että olen saamassa mieheni takaisin - hän siis osoittaa välittämistä ja hellii minua monella tavoin useammin mm. hierommalla ja suutelemalla, halailemalla jne. Joten ehkä tämä onkin vähän turhaa purkamista, haluan kuitenkin päästellä höyryjä ja jos joku sattuisi elämään samaa tilannetta, kelpaisi vertaistuki jossain muodossa.

Eli meillä on seksiä tarkoittaen siis mitään suutelua/halailua kiihkeämpää korkeintaan kerran kahdessa viikossa. Välillä se on todella raskasta sillä itselleni seksi on tärkeä tapa kokea pääsevänsä toisen lähelle. Mieheni on elämäni rakkaus ja koen seksin ja intiimien hetkien lähentävän ja sitovan meitä toisiimme + se tuntuu hyvältä, arjen paineet "katoaa" jne.

Välillä (mm. nyt) oikeasti v i tuttaa, ettei sitä tapahdu. Eli en vain saa miestä sytytettyä missään tilanteessa vaikka itse kaipaan häntä töistä kotiin joka ilta ja seksikin pyörii mielessä paljon. Miten muut kestävät tätä? Tiedän, ettei tilanteemme ole siinä mielessä toivoton, että pystymme asiasta puhumaan ja mieskin suunnittelee lääkityksen lopettamista lähitulevaisuudessa. Mutta kyllä tämä vähän syö, miten saisin vielä jonkin aikaa ajatukset muualle? Jotenkin meinaa helposti katkeroitua ja pahoittaa mielensä jatkuvasta torjumisesta. Masturboinnilla on kuitenkin melkein päinvastainen vaikutus kuin sillä mitä minun ja mieheni välille nyt kaipaisin. Ei tarvitse alkaa kilpailemaan ketkä rakastelee vielä harvemmin. Ihan käytännön neuvoja vain parisuhteen ja välien ylläpitämiseen kaipaisin. Että kuinka en välistä olisi näin vihainen tästä tilanteesta? Mielelläni kuulisin muiden lääkittyjen puolisoiden kokemuksia ja "selviytymistarinoita".