Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka olit koulukiusattu, miten sinulla menee nykyisin?
02.01.2019 |
Miten menneisyytesi vaikuttanut elämääsi? Oletko työelämässä? Mitä teet työksesi?
Oletko parisuhteessa? Siis koetko, että menneisyydestäsi huolimatta, olet onnistunut saavuttamaan elämässäsi sen, mitä halusit? Vai jättikö menneisyytesi niin suuren trauman, että se on vaikuttanut esm. ihmissuhteisiisi ja ammatinvalintaan?
Kommentit (78)
En jaksa miettiä sitää silllain yksittäiin. Hjallis vaihtoiii 10 kertaaa koulua ja on ihan käsittämätttömän pitkälle pääässyt. Mä mietiin näitä kohta terapeuutin kanssa ja se on ihan huikeaaaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hermojen ja itsekunnioituksen takaisin saaminen kesti lähemmäs 10 vuotta. Yliopisto-opinnot menivät pieleen, mutta opiskeluaikana sain sentään elämäni ensimmäiset todelliset ystävät. Vaihdoin lopulta alaa ja valmistuin opistotasolta. Se oli ihan viisas ratkaisu, mielekkäitä töitä on sen jälkeen riittänyt. Ja lopulta löytyi elämäni rakkaus, ulkomaalainen, joka korjasi viimein itsekunnioitukseni terveeksi. 20 vuotta perhe-elämää hänen kanssaan jo takana, kolme lasta.
Näennäisesti hyvin. Työpaikka, puoliso ja muutama kaveri löytyy. Silti elämä on jatkuvaa henkistä taistelua kun muistot väkisin pulpahtavat päivittäin pinnalle.
Vihaan ihmisiä ja rakastan eläimiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmatta kertaa keskivaikea / vaikea-asteinen masennus. Lisäksi puhjennut yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Aloittamassa terapian
Ulkoisesti kaikki kulissit kunnossa, menestynyt työssä, pitkä parisuhde ja yhteiset kauniit lapset, sekä fyysinen ulkonäkö huoliteltu.
Sydän vaan märkänee sisällä..
Ei oikein ystäviä, vaikka paljon tuttuja, en kuitenkaan avaudu oikeasti kenellekään koska en voi luottaa..
semmosta..
N35
En ole pystynyt suhteeseen, koska on huonoja kokemuksia miehistä. On vaikuttanut monella tavalla ja minulla on esimerkiksi jännityskohtauksia jos joudun ihmisten eteen. Elän noin 20 vuotta ikäisiäni "jäljessä" yhä opiskellen (eli muilla on jo (aikuiset) lapset jne.). Nyt näyttää opintojen suhteen vähän valoisammalta ja jospa sitä valmistuttua pääsee sinne työelämäänlin kun oman alan työt kiinnostavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusaaminen ei ole vaikuttanut elämääni. En ole työelämässä. En ole parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Hermojen ja itsekunnioituksen takaisin saaminen kesti lähemmäs 10 vuotta. Yliopisto-opinnot menivät pieleen, mutta opiskeluaikana sain sentään elämäni ensimmäiset todelliset ystävät. Vaihdoin lopulta alaa ja valmistuin opistotasolta. Se oli ihan viisas ratkaisu, mielekkäitä töitä on sen jälkeen riittänyt. Ja lopulta löytyi elämäni rakkaus, ulkomaalainen, joka korjasi viimein itsekunnioitukseni terveeksi. 20 vuotta perhe-elämää hänen kanssaan jo takana, kolme lasta.
Tähän kuitenkin lisäyksenä, että vaikka kaiken pitäisi olla periaatteessa kunnossa, haavat ovat yhä olemassa. Huomaan usein muistelevani kiusaamistilanteita ja silloin se viha on aitoa ja melkein käsinkosketeltavaa. En tiedä missä ne kiusaajat nyt ovat enkä välitäkään, mutta jos voisin palata niihin tilanteisiin, tapahtuisi hirveitä.
Toisinaan myös huomaan katuvani, etten silloin tappanut itseäni. Ehkä silloin olisi herätty edes huomaamaan mitä tapahtui. Kun silloin ei kukaan välittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kolmatta kertaa keskivaikea / vaikea-asteinen masennus. Lisäksi puhjennut yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Aloittamassa terapian
Ulkoisesti kaikki kulissit kunnossa, menestynyt työssä, pitkä parisuhde ja yhteiset kauniit lapset, sekä fyysinen ulkonäkö huoliteltu.
Sydän vaan märkänee sisällä..
Ei oikein ystäviä, vaikka paljon tuttuja, en kuitenkaan avaudu oikeasti kenellekään koska en voi luottaa..
semmosta..
N35
Onhan se ikävää kun elää unelmaelämää, mutta kieltää sen itseltään.
Vaihdoin koulua eikä minua kiusattu enää. Sain paljon ystäviä. Entisiin kiusaajiin en pidä yhteyttä. Elämä lähti koulun vaihdosta oikein kivasti rullaamaan, myös työelämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työtön ja yksinäinen tätä nykyä. Kyllä siitä kiusaamisesta jäi jäljet ja on osaltaan syynä erakoitumiseeni.
Itsenäinen, vapaa, onnellinen. Omistan isohkon velattoman asuntoni ja velattoman ikivanhan mutta kuvankauniin autoni. Kaksi aikuista lasta, älykästä, kaunista.
Moni kiusaajistani on mullan alla. Kännääminen vie aika pian hautaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis en tajua noita "itsetuntoni romuttui"-juttuja.Arvioitteko te oikeasti itseänne sen mukaan mitä mieltä joku kiusaaja on teistä?
Vierailija kirjoitti:
Kiusaaminen ei ole vaikuttanut elämääni. En ole työelämässä. En ole parisuhteessa.
Miksi tuo viesti on saanut alanuolen? Onko se muka huono juttu, että joku ei ole saanut kiusaamisesta pysyviä traumoja?
Olen parisuhteessa oleva lähihoitaja ja töissä päiväkodissa. Päälle päin asiat näyttää ihan hyvältä, mutta minulle on kiusaamisen takia tullut sosiaalisten tilanteiden pelko, joka on edelleen lievästi mukana elämässä. Jännitän todella paljon kaikkea, missä pitää olla tekemisissä ihmisten kanssa. Ennen en uskaltanut mennä yksin edes apteekkiin, mutta niistä ajoista olen rohkaistunut. Edelleen olen todella ujo ja jännittynyt, jopa ahdistunut varsinkin uusien ihmisten seurassa. Töissäkin olen se hiljaisin, mutta lasten kanssa pärjään erittäin hyvin. Olen myös todella epävarma itsestäni ja minulla on huono itsetunto. Olen tosin vasta 20-vuotias ja peruskoulusta valmistumisesta on vasta vähän yli viisi vuotta, joten eiköhän olla kokoajan menossa parempaan suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Siis en tajua noita "itsetuntoni romuttui"-juttuja.Arvioitteko te oikeasti itseänne sen mukaan mitä mieltä joku kiusaaja on teistä?
Sitä on varmaan vaikea hahmottaa, mutta jos lapsesta asti kohdellaan tietyllä tavalla niin lapselle ei kehity sellaista kriittistä ajattelutapaa, jonka kautta hän tarkastelisi ympäristön sanomisia. Lapsi oppii "vioittuneen" tavan ajatella itsestään, koska ei saa sitä tervettä mallia. Vaikka kiusattu itse kokisi, että itsetunto on kohdillaan niin aikuisena voi paljastua monia asioita miksi hän ajattelee tai toimii juuri niin ja se malli on nimenomaan kiusaamisen tulosta. Tuossa perheellä on suuri merkitys, jos perhe kannustaa niin ajattelu itsestä voi tervehtyä ja jos perhe ei kannusta niin tilanne voi vaan pahentua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiusaaminen ei ole vaikuttanut elämääni. En ole työelämässä. En ole parisuhteessa.
Miksi tuo viesti on saanut alanuolen? Onko se muka huono juttu, että joku ei ole saanut kiusaamisesta pysyviä traumoja?
Ehkä jonkun mielestä traumaton ihminen olisi töissä ja parisuhteessa ja mukana elämässä.
Erittäin hyvin. Olin tosin vain ala-asteella kiusattu ja yläasteella suosittu. Opinnot pian valmiita, todella hyväpalkkainen työpaikka jo taskussa, melkein sadan tuhannen euron hevonen ja tapailen ihanaa miestä. Ulkonäkööni olen tyytyväinen.
Minulla on hyvä työ ja ihana perhe. Ystäviä sen sijaan ei ole yhtäkään. Sen verran kovan kuoren olen joutunut kasvattamaan, että ystäviä ei sen kanssa pysty pitämään. Olen ihan tyytyväinen.