Uskooko joku oikeasti, ettei entisaikaan ollut masentuneita?
Tai muista mt-ongelmista kärsiviä. Joku väitti eilen niin yhdes ketjus. Vähemmän näistä asioista puhuttiin ja ymmärrettiin silloin, mutta samat sairaudet oli.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 50-luvun puolivälissä, eikä minun lapsuudessani ollut muita mielnterveysongelmaisia kuin pari kylähullua. Elämä oli niin rankkaa että masennukselle ja muille keskityille sairauksille ei ollut aikaa eikä tilaisuutta.
Niin otettiin viina sitten kivääri ja isä meni tekemään puita. PAM... Isä kuoli. Tai äiti aina teki kaiken laittoi lihakeiton kattoi pöydän. Lähti ulos veti ukin lääkkeet naamaan paleltui alasti liiterin taakse. 70 - 80 luvulla selkäsairaudet olivat yleisiä. Mitään vikaa selässä ei ollut vaikka kuinka taivuteltiin. Mutta selkä sinulla on kipeä!
Nykyään voidaan puhua suoraan siitä jos korvien välissä hiertää...
Kyllä minä hiukan olen taipuvainen niin uskomaan.
Entisaikaanhan tehtiin töitä käytännössä koko ajan. Ei ollut mitään 8h työaikaa ja loppu varattu märehtimiseen. Ei siinä ehdi masennella. Moni vanha ihminen joiden kanssa olen jutellut, on sanonutkin, että heidän mielestään nykyiset masennukset yms. johtuu siitä kun nuoret tavoittelevat mahdottomia ja pettyvät kun kaikki eivät voi elää kuin kuninkaat.
Vierailija kirjoitti:
masennus on epätieteellinen, keksitty diagnoosi
psykiatria on valetiede
Kardiologia on keksitty ala. Koska kukaan normaali ihminen ei sairastu sydämestä tai verenkiertoelimistöstä. Liikuntaa ja sitten suolan välttämistä ja jos ihminen tarvitsee sydänleikkauksen syy on ihmisessä.
Totta kai oli, mutta ei siitä puhuttu niin avoimesti kuin nykyään.
Mulle muuten selvisi pari päivää sitten, että isotädilläni oli skitsofrenia. En todellakaan tiennyt. Minusta hän oli ihan normaali, silloin harvoin kun tapasin. Hyvin hämmentävä tieto, olen luullut, ettei suvussa ole mielisairauksia. Ätini vain sanoi, ettei tuollaisesta puhuta.
Itselläni on masennus ja toivon todellakin, ettei äitini juoruile siitä kaikille sukulaisille. Mutta nykyään kuitenkin yleinen ilmapiiri on muuttunut suvaitsevammaksi, uskaltaa moni hakeutua herkemmin hoitoon, minäkin.
Eli joidenkin mielestä ratkaisu mielenterveysongelmiin on venyttää työpäivä 12 tuntiseksi ja työviikko 6 päiväiseksi, puolittaa palkka ja katkaista sähköt? Onniko löytyy Härski-Hartikaisen tapaan "kurjuuden maksimoinnilla"?
Vierailija kirjoitti:
Ennenwanhaan sai helpommin pildeä niin luule että se ainakin vähensi masennuksen esiintymistä.
? Ei ollut instaa, facebookkia, ym. media. Oltin omalla kylällä missä tytöt ei antanut pimppaa vaan yksi nainen ruokki kaikki kalut...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä hiukan olen taipuvainen niin uskomaan.
Entisaikaanhan tehtiin töitä käytännössä koko ajan. Ei ollut mitään 8h työaikaa ja loppu varattu märehtimiseen. Ei siinä ehdi masennella. Moni vanha ihminen joiden kanssa olen jutellut, on sanonutkin, että heidän mielestään nykyiset masennukset yms. johtuu siitä kun nuoret tavoittelevat mahdottomia ja pettyvät kun kaikki eivät voi elää kuin kuninkaat.
Paskan marjat tehtiin. Tsemppaa vähän tuon topeliaanisen todellisuutesi kanssa.
Skitsofreniaa oli. Erittäin sekavat kahlittiin navettaan.
Ennen luonto karsi näitä, mutta nykyään ei, joten pääsevät periytymään enemmän.
Olihan skitsofreenkko suuri rasite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 50-luvun puolivälissä, eikä minun lapsuudessani ollut muita mielnterveysongelmaisia kuin pari kylähullua. Elämä oli niin rankkaa että masennukselle ja muille keskityille sairauksille ei ollut aikaa eikä tilaisuutta.
Niin otettiin viina sitten kivääri ja isä meni tekemään puita. PAM... Isä kuoli. Tai äiti aina teki kaiken laittoi lihakeiton kattoi pöydän. Lähti ulos veti ukin lääkkeet naamaan paleltui alasti liiterin taakse. 70 - 80 luvulla selkäsairaudet olivat yleisiä. Mitään vikaa selässä ei ollut vaikka kuinka taivuteltiin. Mutta selkä sinulla on kipeä!
Nykyään voidaan puhua suoraan siitä jos korvien välissä hiertää...
Mun ukkki omi pohjanmaalta. Isä oli merimies. Ukkki lähti lukemaaan arkkitehdiksi helsinkiiin. En ole näähnyt ukkia pitkään aiikaaan. Se lähetti kortin kortidsa oli vaain kaksi lausettaa hyvin lyheitä. Papppa karjalasta monet sodat sotiinut. Uskoon etttä en ole tapppanut itseäni sen takia kuun muiistan kun olin 2008 se olii kun olin 40 asteeen kuumeessa ja ajatteliin etttä lähden intistä sivariiin. Ukkkini ei puhunut minulle sanaakaaan, hän ei kyennnyt katsomaaan minua silmiiin, soitin ukilleni ja sanoin en minä mikääään sivari ole menin 2009 armeiijaan ja minuusta tulii alikersanttti.
Vierailija kirjoitti:
Eli joidenkin mielestä ratkaisu mielenterveysongelmiin on venyttää työpäivä 12 tuntiseksi ja työviikko 6 päiväiseksi, puolittaa palkka ja katkaista sähköt? Onniko löytyy Härski-Hartikaisen tapaan "kurjuuden maksimoinnilla"?
Se on kuitenkin ihmiselle se luonnollisempi olotila, joten saattaahan siinä jotakin perää olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 50-luvun puolivälissä, eikä minun lapsuudessani ollut muita mielnterveysongelmaisia kuin pari kylähullua. Elämä oli niin rankkaa että masennukselle ja muille keskityille sairauksille ei ollut aikaa eikä tilaisuutta.
Niin otettiin viina sitten kivääri ja isä meni tekemään puita. PAM... Isä kuoli. Tai äiti aina teki kaiken laittoi lihakeiton kattoi pöydän. Lähti ulos veti ukin lääkkeet naamaan paleltui alasti liiterin taakse. 70 - 80 luvulla selkäsairaudet olivat yleisiä. Mitään vikaa selässä ei ollut vaikka kuinka taivuteltiin. Mutta selkä sinulla on kipeä!
Nykyään voidaan puhua suoraan siitä jos korvien välissä hiertää...
Mun ukkki omi pohjanmaalta. Isä oli merimies. Ukkki lähti lukemaaan arkkitehdiksi helsinkiiin. En ole näähnyt ukkia pitkään aiikaaan. Se lähetti kortin kortidsa oli vaain kaksi lausettaa hyvin lyheitä. Papppa karjalasta monet sodat sotiinut. Uskoon etttä en ole tapppanut itseäni sen takia kuun muiistan kun olin 2008 se olii kun olin 40 asteeen kuumeessa ja ajatteliin etttä lähden intistä sivariiin. Ukkkini ei puhunut minulle sanaakaaan, hän ei kyennnyt katsomaaan minua silmiiin, soitin ukilleni ja sanoin en minä mikääään sivari ole menin 2009 armeiijaan ja minuusta tulii alikersanttti.
Niiin en ole tappanut itseä i sen takiia koska mää en ole mikään sellaneen joka luovuttaaa.
Ap:n alkuperäiseen kysymykseen: osalla ihmisistä on niin suppea maailmankuva ja osa ihmisistä on aidosti niin tyhmiä että heiltä voi odottaa aivan mitä tahansa mielipiteitä. Eli kyllä varmaankin jotkut ajattelevat että masentuneita ei ennen ollut olemassakaan. Etenkin aikoihin ja/tai paikkoihin joita ei ole itse kokenut on helppo projisoida kaikenlaisia oletuksia.
Toisaalta olen myös sitä mieltä että esim. nykyinen kännykäntuijotuskulttuuri varmaankin enemmän lisää kuin vähentää masennustapauksia.
(Ja joku voisi nipottaa myös siitä että masennus otettiin diagnoosina käyttöön vasta vuonna x jota ennen diagnooseja ei ollut yhtään.)
Aikoinaan siis vuosia sitten hulluille juotettiin viiniä kylvetettiin lämpimässä kylvyssä. Kului vuosi tuhansia alkoi ajatus miten hysteria leviää naisten parissa. Hysteriaa hoidettiin sitomalla naisen vuoteeseen ja antamalla ns. täristimellä useita orgasmeja. Koska se poisti hysterian. Mitä miehet tekivät? Tappoivat itsensä. Lopulta psykiatria kehittyi ja ruvettiin miettimään hoitokeinoja ei pelkästään saarelle sulkemista.
Monesti ajattelee että mitä ei näe, sitä ei ole. Mutta kyllä sitä juostiin järveen ennenkin tulematta sieltä pois. Hulluja ja vammaisia oli myös tapana pitää piilossa.
Eipä sitä entisaikaan ollut allergioitakaan, kuulemma.
Kyllähän osaa mielenterveysongelmista on ollut aina aika vakiomäärä: skitsofreniaa, psykoosia, harha-aistimuksia, maniaa. Lisäksi autismia on aina jonkun verran esiintynyt; itseään heijaavia lapsia, joihin ei saada mitään kontaktia, on aina ollut. Nuoria anoreksiaan sairastuneita tyttöjä on myös kuvailtu jo vuosisatoja sitten.
Masennusta ja ahdistusta on aina myös ollut jonkun verran, mutta niiden määrä on viime vuosikymmeninä täysin räjähtänyt. 1990-luvun alussa oli uutena "muotidiagnoosina" paniikkihäiriö, joka teki ahdistusoireista ensi kertaa salonkikelpoisen puheenaiheen. Masennuksesta ja addiktioista alettiin puhua vähän myöhemmin.
1980-luvulla puhuttiin vain hulluista tai nätimmin psyykkisesti sairaista, ei arkikielessä ollut erikseen mitään psyykkisten sairauksien nimiä. 2010-luvulla 10 % väestöstä saa Kela-korvausta masennuslääkkeistä. Ihan käsittämätön muutos.
Kunnon pullamössö selittämässä taas, Hohhoijaa. Nykyäänkin on vielä näitä kermaperseitä, jotka ovat aivan hämmästyneitä siitä, jos joku sairastuu masennukseen.
Olen sairastanut lapsena pahaa epilepsiaa ja syöpää - vakava masennus oli kaikkein tuskallisia ja hengenvaarallisin sairaus joka minulla on ollut. Aivan järkyttävä sairaus oli, onneksi parannuin siitä ja nykyään olen ahkera, elämänmyönteinen ja avulias oma itseni. Huh, en uskonut, että pääsisin siitä jaloilleni kaikkien niiden traumojen jälkeen! Ylpeä saa olla itsestään :) mukavaa joulua kaikille, avartukaa jo vähitellen, jos olette aikuisiksi kasvaneet. Ennen vanhaa sitä näppärästi vaan tapettiin itsensä ja lukittiin kyseenalaisiin mielusairaaloihin pitkiksi ajoiksi, nykyään ollaan vähän viisaampia, vaikka näitä torveloita vieläkin löytyy joka ikäluokasta :D
Miten kukaan voi kuvitella jonkun masentuvan puolihuvikseen?! Valitsisin vaikka uuden syövän mieluummin...
Vierailija kirjoitti:
Mielisairaudet ovat aika lailla usein elintasosairauksia. Aikaisemmin ei ollut varaa sairastua masennukseen, koska piti tehdä töitä, että sai leivän pöytään. Vaikka oli harhoja, niin niiiden kanssa elettiin siihen asti, kunnes oltiin vaaraksi itselle tai muille.
Jos nykyisenlainen sosiaaliturva poistuisi kokonaan, niin samalla vähenisi mielenterveysongelmien määrä. Kun kukaan ei syydä rahaa seinästä, niin silloin on pakko ryhdistäytyä ihan samalla tavalla kuin lonkkaleikkauksesta toipuva menee töihin, vaikka askel ei vielä ole kuin ennen.
Oli harhoja niiden kanssa elettiin? OK! No tervetuloa pilkkomaan puita tänne. HEI! Sun työkaveri on Matti/ Maija sillä heittää päästä. Hyvää työpäivää...
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän osaa mielenterveysongelmista on ollut aina aika vakiomäärä: skitsofreniaa, psykoosia, harha-aistimuksia, maniaa. Lisäksi autismia on aina jonkun verran esiintynyt; itseään heijaavia lapsia, joihin ei saada mitään kontaktia, on aina ollut. Nuoria anoreksiaan sairastuneita tyttöjä on myös kuvailtu jo vuosisatoja sitten.
Masennusta ja ahdistusta on aina myös ollut jonkun verran, mutta niiden määrä on viime vuosikymmeninä täysin räjähtänyt. 1990-luvun alussa oli uutena "muotidiagnoosina" paniikkihäiriö, joka teki ahdistusoireista ensi kertaa salonkikelpoisen puheenaiheen. Masennuksesta ja addiktioista alettiin puhua vähän myöhemmin.
1980-luvulla puhuttiin vain hulluista tai nätimmin psyykkisesti sairaista, ei arkikielessä ollut erikseen mitään psyykkisten sairauksien nimiä. 2010-luvulla 10 % väestöstä saa Kela-korvausta masennuslääkkeistä. Ihan käsittämätön muutos.
Osittain tu johtuu siitä, että monia sairauksia hoidetaan virheellisesti masennuksena. Sitä suuremmalla todennäköisyydellä, jos on jo masennustaustaa. Kilpirauhasen vajaatoiminta on yksi tyypillisimpiä, ja lisäksi se viimeaikojen villitys eli ferritiini.
Niin, sinun sukupolvesi sitten nostikin Suomen itsemurhien kärkimaaksi.