Uskooko joku oikeasti, ettei entisaikaan ollut masentuneita?

Vierailija kirjoitti:

Kunnon pullamössö selittämässä taas, Hohhoijaa. Nykyäänkin on vielä näitä kermaperseitä, jotka ovat aivan hämmästyneitä siitä, jos joku sairastuu masennukseen.

Olen sairastanut lapsena pahaa epilepsiaa ja syöpää - vakava masennus oli kaikkein tuskallisia ja hengenvaarallisin sairaus joka minulla on ollut. Aivan järkyttävä sairaus oli, onneksi parannuin siitä ja nykyään olen ahkera, elämänmyönteinen ja avulias oma itseni. Huh, en uskonut, että pääsisin siitä jaloilleni kaikkien niiden traumojen jälkeen! Ylpeä saa olla itsestään :) mukavaa joulua kaikille, avartukaa jo vähitellen, jos olette aikuisiksi kasvaneet. Ennen vanhaa sitä näppärästi vaan tapettiin itsensä ja lukittiin kyseenalaisiin mielusairaaloihin pitkiksi ajoiksi, nykyään ollaan vähän viisaampia, vaikka näitä torveloita vieläkin löytyy joka ikäluokasta :D

Miten kukaan voi kuvitella jonkun masentuvan puolihuvikseen?! Valitsisin vaikka uuden syövän mieluummin...

Masennus on vienyt minulta kaiken. Masennus vie kaiken toivon elämästä. Olen mies 40 vuotta ja sairastanut masennusta 22 vuotta ja eläkkeellä sen takia. Aina se vaan hiipii kimppuuni tuoden selväksi miten paska olen. Taustalla on kolme itsemurha yritystä. Toivottavasti neljäs kertaa antaa minun kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Eipä sitä entisaikaan ollut allergioitakaan, kuulemma.

No ei ollut. Nykyään monia sairauksia on siksi, että kaikki syntyvät lapset jäävät henkiin. 

Aina ennenkin on syntynyt lapsia, joiden elimistö ei käsittele normaalisti vieraita taudinaiheuttajia. Nykyisin he jäävät henkiin, ennen he yleensä kuolivat lapsena tai nuorena johonkin infektioon.

Aina ennenkin on syntynyt lapsia, joiden elimistö ei käsittele normaalisti elimistön sairaita osia. Nykyisin heistä suuri osa jää henkiin, ennen he kuolivat syöpään.

Aina ennenkin on syntynyt lapsia, joiden elimistö hyökkää väärällä tavalla elimistön omia rakenteita kohtaan. Nykyisin he jäävät kaikki henkiin. Ennen heistä kaikki ykköstyypin diabetekseen sairastuneet kuolivat muutamassa kuukaudessa, kilpirauhasen toimintahäiriöön tai astmaan sairastuneet olivat pieniä, heikkoja, huonolla hapetuksella, sairaalloisia ja usein kuolivat nuorina. Tähän ryhmään kuuluvat allergikot. Menneisyydessä joku atooppinen ihottuma aiheutti yleensä ennemmin tai myöhemmin haavainfektion, johon verenmyrkytyksen kautta moni kuoli.

Ei varmaan ennen ollut niin paljon masennusta, koska pahimmin masentuneet kuoli pois ja vähemmän masentuneiden oli pakko ryhdistäytyä jos aikoivat pysyä hengissä.

Itse ajattelen että kyllä heitä varmasti oli, mutta vähemmän kuin nykyään. Uskon että nykypäivänä ihmiset ovat alttiimpia mielenterveysongelmille kuin ennen ja luulen että ennen tätä masennusta esiintyi ns. paremmissa piireissä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Mielisairaudet ovat aika lailla usein elintasosairauksia. Aikaisemmin ei ollut varaa sairastua masennukseen, koska piti tehdä töitä, että sai leivän pöytään. Vaikka oli harhoja, niin niiiden kanssa elettiin siihen asti, kunnes oltiin vaaraksi itselle tai muille.

Jos nykyisenlainen sosiaaliturva poistuisi kokonaan, niin samalla vähenisi mielenterveysongelmien määrä. Kun kukaan ei syydä rahaa seinästä, niin silloin on pakko ryhdistäytyä ihan samalla tavalla kuin lonkkaleikkauksesta toipuva menee töihin, vaikka askel ei vielä ole kuin ennen.

Aiemmin ei ollut masennusta, koska piti tehdä töitä, että sai leivän pöytään. Olen tästä samaa mieltä, mutta eri syystä. Väitän, että räjähdyksenomaisesti lisääntyneen masennuksen yksi kantava taustasyy on se, että yhä useampi ihminen kokee elämänsä täysin merkityksettömäksi.

Työelämän työntekijöille asettamat kriteerit kovenevat kaiken aikaa, ja moni tietää ettei yllä niihin. Sen perustoimeentulotuen saa joka tapauksessa, ja silloin ihminen saattaa kokea itsensä tarpeettomaksi.

Tähän lisätään vielä pettymykset ihmissuhteissa, jolloin ihminen voi kokea olevansa sosiaalisestikin tarpeeton.

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan ennen ollut niin paljon masennusta, koska pahimmin masentuneet kuoli pois ja vähemmän masentuneiden oli pakko ryhdistäytyä jos aikoivat pysyä hengissä.

Ootas. Olen 40 vuotias mies. Olen koulutukseltani tekniikan tohtori. Sotilasarvoni on reservin kapteeni. Ehkä sairastuin masennukseen kun aina ryhdistäydyn joka ikinen päivä. Lopulta pääni sanoi seis...

Vierailija kirjoitti:

Totta kai oli, mutta ei siitä puhuttu niin avoimesti kuin nykyään.

Mulle muuten selvisi pari päivää sitten, että isotädilläni oli skitsofrenia. En todellakaan tiennyt. Minusta hän oli ihan normaali, silloin harvoin kun tapasin. Hyvin hämmentävä tieto, olen luullut, ettei suvussa ole mielisairauksia. Ätini vain sanoi, ettei tuollaisesta puhuta.

Itselläni on masennus ja toivon todellakin, ettei äitini juoruile siitä kaikille sukulaisille. Mutta nykyään kuitenkin yleinen ilmapiiri on muuttunut suvaitsevammaksi, uskaltaa moni hakeutua herkemmin hoitoon, minäkin.

Minulle kerrottiin lähisukulaisen skitsofreniasta kun olin 17 vuotias. Toki epäilin koko lapsuuteni että lähisukulainen ei ole ihan 'normaali',mutta jälkikäteen mietin että miksi tuotakin tietoa piti pimittää?

Psykoologiassa se käsitelllään niin etttä vastoinkäyyymisten kohtaaminen auttaa kehitttymusessä.

Yritän nyt kirjoittaa kommentin vähättelemättä niitä, joilla on mt-ongelmia, siis vaikka masennusta.

Arvelen, että joillekin huonosti voiville aiemmin oli tällaisia helpotuksia:

1.) yhteisö, oltiin kiinteästi osa sukua tai perhettä, masennusta ei siis sen vuoksi, että joku olisi ollut totaalisesti yksin.

2.) maalaistalossa eläimet ja työ, arvelen, että eläinten seura ja arjessa kiinni oleminen on tuonut lohtua sellaiselle, joka nykypäivänä taas olisi saanut masennusdiagnoosin

3.) kirkko. Parhaimmillaan se on voinut tarjota yhteisön ja jopa sielunhoitoa, ehkä siis jotain sellaista, että masentunut on voinut prosessoida ajatuksiaan

En silti todellakaan usko, että ennen oli "kaikki paremmin". Erityisesti jos joku on vaikkapa traumatisoitunut jostain (järkyttävästä tapahtumasta), ei ole ollut mitään hoitoa. Ja vaikka luettelin nuo asiat yllä, se ei tarkoita sitä, että vaikka kaikki olisivat voineet löytää apua noista asioista.

Yksittäisten perheiden asema on ollut kyllä todella vaikea entisaikaisella diagnostiikalla. Käytännössä perheissä on voinut olla oikea helvetti päällä, mutta sitä on vain siedetty.

Tilastoissa on aika lailla selkeästi näkyvissä kannabiksen yleistymisen ja masennuksen lisääntymisen yhteys.

Ei sitä ole nytkään. Masennus on vain laiskuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielisairaudet ovat aika lailla usein elintasosairauksia. Aikaisemmin ei ollut varaa sairastua masennukseen, koska piti tehdä töitä, että sai leivän pöytään. Vaikka oli harhoja, niin niiiden kanssa elettiin siihen asti, kunnes oltiin vaaraksi itselle tai muille.

Jos nykyisenlainen sosiaaliturva poistuisi kokonaan, niin samalla vähenisi mielenterveysongelmien määrä. Kun kukaan ei syydä rahaa seinästä, niin silloin on pakko ryhdistäytyä ihan samalla tavalla kuin lonkkaleikkauksesta toipuva menee töihin, vaikka askel ei vielä ole kuin ennen.

Aiemmin ei ollut masennusta, koska piti tehdä töitä, että sai leivän pöytään. Olen tästä samaa mieltä, mutta eri syystä. Väitän, että räjähdyksenomaisesti lisääntyneen masennuksen yksi kantava taustasyy on se, että yhä useampi ihminen kokee elämänsä täysin merkityksettömäksi.

Työelämän työntekijöille asettamat kriteerit kovenevat kaiken aikaa, ja moni tietää ettei yllä niihin. Sen perustoimeentulotuen saa joka tapauksessa, ja silloin ihminen saattaa kokea itsensä tarpeettomaksi.

Tähän lisätään vielä pettymykset ihmissuhteissa, jolloin ihminen voi kokea olevansa sosiaalisestikin tarpeeton.

Ennen elämä oli ruumiillisesti rankkaa, mutta nykymaailma voi olla henkisesti paljon raadollisempaa juuri em. syistä. Tämä sitten laukaisevana tekijänä masennuksille.

Ennen kaikki oli enemmän tai vähemmän mt-ongelmaisia, traumatisoituneita jne. Alkoholi ym ongelmia ja -kuolemia huomattavasti enemmän, kuten myös henkirikoksia ja väkivaltaa. Mutta eihän niistä niin julkisesti puhuttu, tai pidetty ongelmina.

Jos joku oli sisäänpäin suuntautuneesti masentunut niin usein teki vain itsemurhan. Ainakin minulla on sukulainen muutaman sukupolven takaa joka sai äpärän jollekin kreiville tai vastaavalle (uskoi tämän lupauksiin avioliitosta) joka sitten menetti työnsä ja maineensa sen takia. Teki itsemurhan, mutta se peiteltiin luonnolliseksi kuolemaksi että pääsi kirkon siunattuun (hautuu)maahan. Ulospäin masentuneet taas oireilee just väkivaltaisesti, hakkaamalla lapsia ja juomalla rankasti etc.

Ainakin jos katsoo sarjaa "Rikostarinoita Suomesta", niin on siellä sellaisia rikoksentekijöitä, joilla on vain hoitamaton mielenterveysongelma. Sitten sellainen on saanut kaikessa rauhassa rehottaa niin, että henkilöstä on tullut murhaaja.

On ihan fakta, että masennus ja ahdistuneisuushäiriöt ovat etenkin nuorten keskuudessa räjähdysmäisessä kasvussa. Se johtuu järkyttävistä ulkonäkö- ja suorituspaineista, joita nykyään on. Myös sosiaalisenmedian aiheuttama jatkuva informaatiotulva ja epävakaa maailmanpoliittinen tilanne, sekä epävarmuus tulevaisuudesta ammentavat oikean reseptin mielenterveysongelmille. Mutta on täyttä puppua, ettei mielenterveysongelmia muka olisi ollut aiemminkin!

Oli masennusta, mutta se koettiin erittäin häpeällisenä ja siksi salattiin. Kuin myöskin kaikki muutkin mieliala sairaudet.

1920 syntynyt äitinkin olisi tarvinnut ehdottomasti jonkinlaisen mielialalääkityksen, oli itkuinen, sai itkukohtauksia, oli tyly kasvattajana jne. jne.  Ei puhettakan että olisi tunnustanut masennuksen, osin olosuhteistakin johtuvan, saati että olisi hakeutunut hoitoon. Kärsimme koko lapsuuden ja nuoruuden äidin mielialahäiriöstä, se jätti traumat ja aiheutti  häiriöitä meille lapsillekin. Aina sai pelätä äidin mielialoja ja tunteja jatkuvia itkukohtauksia ym., sekä kokea syyllisyyttä äidin pahasta olosta.

Vierailija kirjoitti:

Oli masennusta, mutta se koettiin erittäin häpeällisenä ja siksi salattiin. Kuin myöskin kaikki muutkin mieliala sairaudet.

1920 syntynyt äitinkin olisi tarvinnut ehdottomasti jonkinlaisen mielialalääkityksen, oli itkuinen, sai itkukohtauksia, oli tyly kasvattajana jne. jne.  Ei puhettakan että olisi tunnustanut masennuksen, osin olosuhteistakin johtuvan, saati että olisi hakeutunut hoitoon. Kärsimme koko lapsuuden ja nuoruuden äidin mielialahäiriöstä, se jätti traumat ja aiheutti  häiriöitä meille lapsillekin. Aina sai pelätä äidin mielialoja ja tunteja jatkuvia itkukohtauksia ym., sekä kokea syyllisyyttä äidin pahasta olosta.

Lisäänpä vielä, että vasta jouduttuaan  hoivakotiin 93-vuotiaana hänelle aloitettiin masennuslääkitys.  Varmaan jos oisi vielä ymmärtänyt tarpeeksi olisi kieltäytynyt silloinkin.

kyllä silloin oli paljonkin samoja ongelmia, niitä vain ei tallennettu sähköiseen muotoon jälkipolville todistus aineeksi

silloin oli ongelmia että mustarutto vei 9/10 suvusta, nykyään itketään kun on iso finni naamalla

Jotka ette ole eläneet entisiä aikoja tai tunteneet noita vanhan kansan ihmsiä, älkää viitsikö puhua ettei masennusta tai mieliala-sairauksia ollut ennen! Taatusti oli ja karmivia ! Siinä hakattiin lapset henkihieveriin, vaimo ajettiin hakattuna  ulos mökistä,ukot tappelivat keskenään, puukottivat ja murhasivat toisiaan ja perheitään enemmän kuin nykyään!

Esim. oman lapsen tai vaimon hakkaaminen, jopa surmaaminen ei ollut rikoskaan!  Karskeja, juroja mt-ongelmaisia  miehiä oli paljon!!! Naiset purkivat myös pahaa oloaan lapsiinsa. Lasten surmat livat tavanomaisia. Esim. isä saattoi potkaista lasta vatsaan niin että tämä kuoli seuraavana yönä vammoihinsa. Eipä virkavalta kysellyt perään kuoleman syitä, äiti tiesi mutta salasi! Tämäkin tositarina!