Lue keskustelun säännöt.
Pitkä parisuhde rakoilee(ko)
Mietteliäs
16.12.2018 |
Tarvisin hieman tukea ja vastaavia kokemuksia ja miten olette ongelman ratkaisseet. Eli ollaan miehen kanssa 30 ja 34 vuotiaita ja oltu yhdessä 15 vuotta.
On mennyt tähän asti mukavasti ja on rakennettu talokin. Aloitin itse vuosi sitten opiskelut töiden ohella ja teen päivätyön ohessa iltahommia uuden alan parissa. Olen opiskelujen aikana, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin kasvanut henkisesti aika paljon ja löytänyt itsestäni uusia piirteitä, olen paljon sosiaalisempi kuin ennen ja olen alkanut kaipaamaan jonkinlaista vapautta. Nyt etenkin pari kuukautta on tuntunut aika hankalalta, ei juuri tapella, mutta tuntuu että puhuttavaa ei ole kuten ennen ja jokin kipinä puuttuu, tuntuu välillä että elää hyvän ystävän kanssa. Tunnistan että sanon miehelle välillä ehkä hieman ilkeästi ja läheisyys ahdistaa. Mies on huomannut tämän ja sainkin yöllä häneltä viestillä pätkän biisistä, jossa lauletaan: "joo mä en diggaa haaleesta
kahvista liian vaaleesta
sul pitää olla makuu
lisää makuu
tai mä laitan sun paikan hakuu". Mieskin on siis jollain tasolla herännyt tilanteeseen ja viihteellä ollessa uskaltaa ottaa asian esille.
Luulen että hänelläkin välillä käy mielessä minkälaista valikoimaa olisi tarjolla ja millaista olisi olla jonkun muun kanssa.
Tilanteeseemme ei liity pettämistä eikä salarakkaita tms.sen dramaattisempaa.
Mutta myönnettävä on, että välillä sitä miettii juuri tuota, että minkälaista olisi olla sinkku tai jonkun toisen kanssa, kuitenkin koko aikuisikä ollaan seurusteltu.
Mies haluaisi lapsia, mutta itseäni koko homma on alkanut ahdistamaan todella paljon enkä tiedä haluanko lapsia ikinä, en ole ikinä ollut varma koko lapsihommasta ja tuntuu että jo siskon lapset riittävät itsellekin vallan mainiosti.
Miltä tilanne ulkopuolisen korvaan kuulostaa ja millaisia kokemuksia teillä teinistä saakka seurustelleilla on vastaavista tilanteista? Ollaanko vain kasvamassa erilleen, niin kamalalta kuin se kuulostaakin, kannattaako ottaa pientä breikkiä ja antaa toiselle vapautta katsoa ympärille vai sitkeästi yrittää saada tilanne paremmaksi? Ei toki kukaan voi sanoa miten toisen kannattaa toimia, mutta kokemuksia kaipaisin. En oikein itsekään tiedä mitä haluan, toisaalta elämäntilanne on turvallinen tällä hetkellä, mutta välillä ajatus yksinasumisesta ja vapaus parisuhteen (ja omakotitalon) velvollisuuksista tuntuisi hyvältä. Viime yö meni vain valvoessa ja vatvoessa ajatusten kanssa..
Kommentit (11)
Kiitos vastauksesta! <3
Jotenkin sitä miettii myös, että miten kova on loppuviimein oma motivaatio suhteen parantamiseen, tuntuu että tällä hetkellä otan tarkoituksella paljon iltatöitä, että pystyisin pakenemaan tilannetta. Varmaan jotain pientä burn Outia saattaa myös olla nyt ilmassa, joka pahentaa omaa fiilistä ja vaikeuttaa ajattelua.
Ehkä etenkin lapsiasian miettiminen herätti tilanteeseen kunnolla, kun mies niitä ilmoitti haluavansa. Olen aika varma, että jos tässä epävarmuudessa lapsia alkaisi koittamaan ja jos niitä tulisi, niin saisin jonkin masennuksen. Mielessä on myös, että onko oikein miestä kohtaan, jos pidän häntä asian suhteen löyhässä hirressä ja lopulta totean, että en halua edes yrittää lapsia. Jos taas mies myöntyy päätökseeni olla hankkimatta, niin alkaako häntä jossain kohtaa kaduttamaan. Kuitenkin aika iso asia kyseessä.
Olen myös viime aikoina huomannut, että kiinnitän enemmän huomiota muihin miehiin ja ihastumisia on joitakin ollut, en kuitenkaan ole pettänyt tms, lähinnä viatonta flirttiä. Ja olen ehkä ihmistyyppinä sellainen, että ihastun tosi helposti. Mutta nuo ihastumiset on jollain tavalla avanneet silmiä pohtia suhteen tilaa.
Ajatus asioista puhumisesta ahdistaa eikä sitä halua tehdä ettei tule sanoneeksi jotain väärää, jota taas myöhemmin katuu. Varmaan jollain tavalla välttelen vastuuta asioista päättämisestä ja haluaisin toisen ottavan ohjat ja ehdottavan jotain tilanteen ratkaisemiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin, asioista tuli keskusteltua miehen kanssa pitkät tovit. Molemmilla on loppuviimein tullut mieleen aika samanlaisia ajatuksia esim.siitä miltä seksi tuntuisi jonkun toisen kanssa ja että on alettu jossain määrin etääntymään.
Miestä tuntuu myös vaivaavan kun teen nykyään kahden työn takia pitkää päivää eikä arkena kauheasti nähdä. Hän haluaisi että vietettäisiin enemmän parisuhdeaikaa ja käytäisiin pienillä reissuilla ym. Tuntuu kuitenkin kovasti edelleen välittävän minusta eikä haluaisi erkaantua. Tarkemmin kyselemällä hänkään ei ole lapsiasiasta yhtään varma eikä tiedä haluaako ikinä. Kehotin kuitenkin miettimään asiaa tarkkaan.
Kerroin myös että nykyinen omakotitaloasuminen ahdistaa tällä hetkellä erittäin paljon ja sanoin, että välillä tekisi mieli asua yksin jotta saisi olla välillä ihan rauhassa. Jossain määrin tuntui ymmärtävän asian.
Puhuminen helpotti, mutta omat ajatukset ovat kuitenkin erittäin sekavat ja asia vaivaa melkoisesti melkein koko ajan kun en tiedä yhtään mitä haluan.
Jonkinlainen vapauden kaipuu on tällä hetkellä todella voimakas. Haluaisin ottaa vähän etäisyyttä, asua yksin ja tavata muita ihmisiä ja selvittää ajatuksia. Jopa ajatus vapaasta suhteesta houkuttaisi, jos se toimisi jonkinlaisena herätyksenä. Mietin jopa jo pienen sijoituskämpän ostoa läheisestä isommasta kaupungista jonne muutosta olen haaveillut pidempään. Voisin sitten vaikka hetken asua itse asunnossa ja pohtia asioita. En tosin tiedä ottaisiko mies tämän loukkauksena.
Onko muille tullut vastaavia fiiliksiä ja miten olette asioita ratkoneet, kaikki apu on tervetullutta! <3 Fiilis on kaikkea muuta kuin hyvä tällä hetkellä, lähinnä tuntuu kurjalta miehen puolesta..
Mitähän tämänkin tarinan taustalla on...?
Joo on, juuri eroamassa. Oli meillä kyllä muitakin vahvoja perusteita erolle liittyen lastenhoitoon yms lapsiperhe-elämän kuvioihin.
Yhdessä oltu 12 vuotta, nyt ikää 30 ja 31v. Noista ajatuksista on nyt n. 3 vuotta aikaa, eli 3 vuotta on soudettu ja huovattu ja nyt riitti. Lapset toki vaikutti siihen miksi en heti lähtenyt.
Mitä jos vaikka vuokraisitte pienen kalustetun asunnon muutamaksi kuukaudeksi? Asuisitte erillänne, että saisitte vähän etäisyyttä, ja molemmat voisivat miettiä rauhassa omia tunteitaan, ja miten voisitte parantaa parisuhdettanne. En suosittele kuitenkaan mitään vapaata suhdetta, siitä ei tule mitään muuta kuin mustasukkaisuutta ja sotkua. Jos muutaman kuukauden jälkeen tuntuu, että ei ikävöi toista ollenkaan, ja haluaa jatkaa itsenäistä elämää, se selvittää asiaa jo melkoisen paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nukls rakkiulee joitauin muy r a haluutki nähs l se en vitt: psnetss hsgs d g
Kaupunkiasunnon hankinta olisi mielestäni hyvä idea jos se vain rahallisesti on sinulle mahdollista.
Uskon, että miehesi pahoittaa mielensä mutta yritä saada hänet näkemään asia niin että on parempi ottaa hengähdystaukoa suhteessa kuin erota heti.
Itse erosimme mieheni kanssa kolmekymppisinä kun takana oli kymmenen vuotta avoliittoa hyvinkin samoista syistä kuin itse kirjoitat.
Olimme täysin erossa viisi vuotta ja nyt avioliittoa takana neljä vuotta.
Löysimme siis toisemme uudelleen ja uskon, että niin oli tarkoitus.
Kumpikaan meistä ei kadu eroamme sillä saimme nähdä elämää uusin silmin ja ajatuksin erossa ollessa.
Ota siis omaa aikaa mietteillesi sillä meillä on vain tämä yksi elämä aikaa olla onnellisia ja nauttia elämästä!
Kaikkea hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalia suomibit*h settiä. Kiittämättömyys on maailman palkka. ”Kasvoin henkisesti” = pi.mpsaa alkoi kutkuttaa ja vierasta saada. Toivottavasti miehesi löytää maukkaampaa kahvia.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia suomibit*h settiä. Kiittämättömyys on maailman palkka. ”Kasvoin henkisesti” = pi.mpsaa alkoi kutkuttaa ja vierasta saada. Toivottavasti miehesi löytää maukkaampaa kahvia.
Miesb*tcheillehän ei ikinä käy noin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaupunkiasunnon hankinta olisi mielestäni hyvä idea jos se vain rahallisesti on sinulle mahdollista.
Uskon, että miehesi pahoittaa mielensä mutta yritä saada hänet näkemään asia niin että on parempi ottaa hengähdystaukoa suhteessa kuin erota heti.Itse erosimme mieheni kanssa kolmekymppisinä kun takana oli kymmenen vuotta avoliittoa hyvinkin samoista syistä kuin itse kirjoitat.
Olimme täysin erossa viisi vuotta ja nyt avioliittoa takana neljä vuotta.
Löysimme siis toisemme uudelleen ja uskon, että niin oli tarkoitus.Kumpikaan meistä ei kadu eroamme sillä saimme nähdä elämää uusin silmin ja ajatuksin erossa ollessa.
Ota siis omaa aikaa mietteillesi sillä meillä on vain tämä yksi elämä aikaa olla onnellisia ja nauttia elämästä!
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos vastauksesta!
Itse asiassa puhuimmekin tuosta, että monet parit kuitenkin löytää toisensa sitten jossain vaiheessa uudelleen vaikka ero tulisi.
Kuitenkin tuntuu, että mies olisi motivoituneempi yrittämään parantamaan suhdetta olemalla enemmän yhdessä. Itseä ajatus taas jotenkin ahdistaa.
Mietin vain, että kuinka kauan mietin fiiliksiä ja odottelen, jos tunnetila onkin osittain vain tämän hetkisen stressin syytä..
Hankala tilanne kyllä koska miestäkään en haluaisi satuttaa erkaantumalla yhtäkkiä liikaa..
Paljon tsemppiä! Me ollaan myös oltu yhessä tuo 15 vuotta (ikää 31v ja 33v) eli teinistä saakka. Pystyn samaistumaan hyvin noihin tunteisiisi.. itsellänikin on ollut tuollaisia vaihteita, mutta ne ovat menneet kuitenkin ohi itsestään. Jotenkin olen aina tiennyt, että haluan kuitenkin olla mieheni kanssa yhdessä. Välillä oltiin hyvinkin erillään henkisesti, mutta jotenkin se yhteinen sävel ja hyvä fiilis ja syvempi rakkaus taas löytyi. Ihan älyttömän vaikea selittää ja yrittää auttaa tällä tavalla viestissä 😁 tsemppiä joka tapauksessa! Itse puhuisin asiasta ja antaisin suhteelle vielä aikaa!