Vältteletkö töitä menemällä vessaan?
Pidätkö omia taukoja? Huolehditko hyvinvoinnistasi tauottamalla työtäsi käymällä säännöllisesti 5-15 min vessassa, vaikka ei olisi asiaakaan?
Kommentit (12)
Pystyn pitämään taukoja kun haluan et ei tarvii käydä erikseen vessassa vaan voin käydä vaikka tupakalla
Joopa. Opettajan työssä mennään vessaan, jos ja kun ehditään. Tätä voi miettiä, kun valittaa täällä meidän pitkistä lomista. Opettaja sentään tekee ihan oikeasti töitä eikä vain esitä työntekoa vessassa käyntien lomassa kelloa vilkuillen. Toki sitten oppituntien jälkeen voi mennä istumaan vessaan vaikka tunniksi, mutta sen jälkeen on ne seuraavan päivän tunnit edelleen suunnittelematta ja pistarit korjaamatta.
Ennen kaikkea kyllä säälin ihmisiä, joiden elämäntyö on ajan tappaminen vessassa.
En mene vessaan pakoillakseni töitä. Joudun käydä vessassa ehkä useammin kuin muut ja se johtuu sairaudestani. Onneksi olen töissä, josta pystyy lähteä vessaan silloin kun tarve vaatii. Olen myös iloinen, kun missään työpaikassani ei ole kytätty kenenkään vessakäyntejä.
Töissä tulee paljon enemmän. Yleensä työpäivän aikana joudun käymään neljä kertaa, ja pissalla käynnit vielä siihen päälle. Viikonloppuisin kotona ei tarvii käydä juuri ollenkaan. En tiedä johtuuko tämä ilmiö itse siitä työstä vai pikkuisen erilaisesta vuorokausirytmistä vai mistä?
En, inhoan työpaikan vessaa. Pelkään aina pöntöllä istuessa, että joku tulee "aulaan" sisään toisella avaimella, vaikka toki siellä väliovi on.
En. Välttelen vessaa jos mahdollista, koska se on niin kylmä. Yleensä käyn vessassa vain kotona ja pakon edessä iltapäivällä töissä. Jos vain ei ole muita enää paikalla, niin käytän asiakas-invavessaa koska se on lämmin. Voisi siis sanoa, että joskus välttelen töistä lähtemistä, jotta pääsisin (inva)vessaan ennen kotimatkaa.
Olkaa onnellisia te, joilla on vessa jossa tarkenee pissata!
Olen töissä keittiössä, joten töitä ei vaan voi vältellä tai siirtää myöhempään ajankohtaan. Hyvä kun edes ehdin käydä vessassa.
No en, enemmänkin koen liikaa velvollisuudekseni olla menemättä vessaan niin usein kuin olisi tarvetta... juon paljon vettä nii usein se tarve on
Voisihan tuota joku yrittää kokeilla... :D T:ope
Pakkotahtisessa tehdastyössä vessakäynnit on arjen luksusta, hetken hermolepo, joten mielellään venytän käyntiä hiukan kauemmin kuin olisi tarvis.
Mä käyn joskus vessassa lämmittelemässä. Työpaikka on hemmetin kylmä ja pomo vain katsoo omalla seinällä olevaa mittaria, että 22 astetta, ihan hyvä. Mä vein analogisen mittarin jalkojeni juureen ja esitin, että 16 astetta, mutta pomon mielestä se mittari oli rikki. Mun paikassa nyt vain vetää, lämmön säädöt on alakanttiin ja ilmastointi puhaltaa tuloilmaa liikaa, vieläpä kylmää. Kun työ on vielä lähes pelkkää istumatyötä, niin kylmä on ja joo, pidän villasukkia ja vaatetta on päällä. Kesäisin vähennän uloslähtiessä.
Sen verran usein joudun käymään muutenkin että tauot vietän mieluiten muualla.