Muita, joilla lapsi jolla monimuotoinen kehityshäiriö?

ja oli puheterapia, mutta päiväkodissakin sanovat kun on niin pieni, ni katsotaan vielä. ja 3v neuvolassa ei itse asiassa tehny mitään kun ei istunut hetkeäkään paikallaan. pitää nyt odottaa sitä 4 v neuvolaa ja pyytää keskustelu päiväkodissa ennen sitä.



kumma kun on päiväkodissa töissä ja hoitaa toisten lapsia mutta sitten oman kanssa on ihan ulalla..

onko lapsenne syntyneet ajallaan? minun poika syntyi keskosena mutta ei ollut ihan pieni keskonen..

Tyttö taas ei ole arka vaan hullun rohkea. Aika haastavaa on ollut eläminen mimmin kanssa. Meillä on pidennetty oppivelvollisuus ja kävi 2 v eskaria, nyt koulussa mutta sujuu vaihtelevasti.

mun mielestä sun lapsellasi on adhd! pienenä juuri räpläävät tavaroita paljon ja suuttuvat helposti. tunnetilat vaihtuvat nopeasti. lapsella voi olla myös kielellisiä ongelmia.

muistakaa, että f83 diagnoosi on vain yleisdiagnoosi, joka annetaan vähän kaikille erityislapsille.

esim. dysfaatikoille, autisteille, kehitysvammaisille, adhd, add lapsille.

meidän esikoispoika on kehitysvammainen ja hänen diagnoosi oli ennen f83. kuopuksella sama diagnoosi ja hän on ihan normaali poika. lievää kielellistä ongelmaa ja tarkkaamattomuutta.

mutta pitää varmaan odottaa 4 vuotis neuvolaan.



ja tuntuu et nykyään ihmiset ajattelee että adhd on sama kuin huonosti kasvatettu, eli sellainen lapsi joka huutelee vittu saatanaa tuolla ja kiusaa muita, mutta oma poikani ei ole sellainen hän on todella mukava, sosiaalinen auttavainen jne mutta vilkas.. ja varmaan turhautumiset ja raivarit johtuu just siitä kun ei ymmärrä puhetta kunnolla..

luulen että pojallani voi olla lievänä jotain, mutta haluaisin varmistaa asian, koska jos jotain on ja en sitä tiedä ni teen vain hallaa pojalleni..

toivoisin tietenkin että poikani olisi täysin terve..



13

Kolmen diagnoosin joukossa myös monimuotoinen kehityshäiriö. Lisäksi adhd ja kielen kehityksen erityisvaikeus.



Seuraavan vuoden seurantatutkimuksessa monimuotoinen kehityshäiriö pudotettiin diagnooseista pois, sillä todettiin lapsen alisuoriutuneen kaikista testeistä masennuksen vuoksi.



Masennus johtui tietysti ympäristön jatkuvasta negatiivisesta palautteesta ja siitä, että lapsen omassa pääsä koko maailma tuntui sekavalta ja hankalalta.



Pikkuhiljaa, monien vuosien terapioiden avulla osa asioista on kehittynyt eteenpäin ja jollain alueilla elämä ja arki helpottunut mutta lapsen kasvaessa tulee aina eteen uusia juttuja jotka tuntuvat hankalalta.



Itse olin ihan rikki ennen kuin saatiin diagnoosit; näin että lapsella on hätä mutta tutkimuksiin ei päästy. Lopulta kun lapsi meni kouluun, sain opettajan painostamaan avuksi ja pääsimme päivystylähetteellä tutkimuksiin, juuri sen masennuksen vuoksi.



Ja teille jotka ihailette, että miten vanhemmat aina vaan jaksaa. E me aina jaksettas mutta kun on ihan pakko, ei voi kuollakaan. Erityislapsi on rakas, jopa erityisen rakas tarvitsessaan suurempaa huolenpitoa, mutta joskus tuntuu, että haluaisi kaatua lattialle itkemään ja jäädä siihen.



Ja hoitohenkilökunta aina ihastelee ääneen kuinka olen sisukas, rauhallinen ja jaksan aina niin hienosti. Kuinka olen aina niin iloinenkin. Miten minä teille voisin sanoa, että joskus minuakin väsyttää ja itkettää- en enää tuollaisen kommentin jälkeen. Tuottaisinko pettymyksen teille?



Enhän minä voi muuta kuin jaksaa, lapsella on oikeus, erityislapsellakin, oikeaan hyvään elämään ja yhteiskunta ei sitä anna jollei vanhemmat jaksa sen puolesta taistella. Lapsi unohdetaan systeemin rattaisiin jollei vanhemmat ole oko ajan valppaita ja osaa vaatia hoitoa ja apua.



Mutta yhtään lapsistani olipa hänellä diagnoosi tai ei, en vaihtaisi ja kaikkien puolesta taistelen vaikka viimeiseen hengenvetoon jotta heitä koheltaisiin oikeudenmukaisesti ja jotta he kasvaisivat aikuisiksi jotka kykenevät normaaliin elämään.



Voi kuinka toivon, että he kaikki, lapseni, tietävät kuinka suuresti heitä rakastan huolimatta siitä, että välillä elämä tuntuu todella hankalalta, meistä kaikista.... Ja huolimatta siitä, etten aina muista heille kertoa kuinka rakkaita he ovat...

meistä ei ole erityslapsen äidiksi. Siis tokihan siihen on pakko kasvaa, kun sellaisen lapsen saa, mutta kyllä mä uskon, että jossain joku miettii kuka jaksaa huolehtia tälläisesta lapsesta ja kuka ei.

Vierailija:

Vierailija:

Muista, että se annetaan, jonka jaksaa kantaa.

Noin voi sanoa vain länsimaalainen pullamössöihminen, joka ei oikeasti koskaan ole joutunut kantamaan yhtään mitään.

Ja sitäpaitsi, länsimaalainen olen kyllä, mutta pullamössöksi en itseäni kustuisi ja mistäs sinä tiedät olenko joutunut jotain joskus " kantamaankin" ?

Oletko kenties katkera jostain? -2-

lapsia, terveitä, eikä heistä ole äidiksi. On pahoinpideltyjä jopa tapettuja lapsia.



Eli tuo klisee ei kylläpidä edes puoliksi paikkaansa...

12, ole vaan sitä mieltä, mutta mä ajattelen, että jokaisesta

meistä ei ole erityslapsen äidiksi. Siis tokihan siihen on pakko kasvaa, kun sellaisen lapsen saa, mutta kyllä mä uskon, että jossain joku miettii kuka jaksaa huolehtia tälläisesta lapsesta ja kuka ei.



Vierailija:

Vierailija:

Muista, että se annetaan, jonka jaksaa kantaa.



Eihän tässä muutakaan voi kuin jaksaa. Välillä kyllä tuntuu etten jaksa enää yhtään enempää, silti vaan uusi ongelmia tulee kokoajan.



Minäkin olisin mielelläni " heikko" ja eläisin tavisperheen taviselämää tavisongelmien kanssa.

se ei kyllä mene niin, että " se annetaan minkä jaksaa kantaa" , on silkkaa hurskastelua, jolla joissain tapauksissa (ei tässä) vaan halutaan pitää ihmiset nöyrinä.



Shit happens, deal with it. Elämässä tulee kurjia, epäoikeudenmkaisia, karmeita asioita eteen ihan puskista, mutta niistäkin voi jotenkin selvitä.



Edellisellä en tarkoita ap:n tytärtä vaan sitä että onnellisuuden mahdollisuuden takia hankaluuksiinkin on hyvä löytää positiivinen zoomi. Kakkosen " se annetaan minkä jaksaa kantaa" on eräs tällainen, mutta yleistotuus se ei ole.

Muut voi ajatella asiasta mitä vaan. Mä haluan uskoa niin.



Enkä ajttele kaikista maailam kurjista asioista niin, että niitä vaan sattuu tai, että jiku valitaan kohtaamaan joku asia.



Erityislapsista mä vaan ajattelen niin, enkä mä ajattele, että erityislasten vanhempia on kohdannut joku suuri epäonni.



Mutta annetaan asian olla, koska meillä on selvästi asiasta erilaisia mielipiteitä ja mun mielipide on vaan mun henkilökohtainen mielipide, ei oikea tai väärä totuus. -2-

ollaan tosin siinä mielessä " onnellisessa asemassa" , että ongelmat alkoivat heti laitoksella ja samoin myös kuntoutus alkoi heti. Nyt 5-v puhetta alkaa jo tulla, mutta kyllä nämä vuodet on vanhentanut meitä vanhempia sellaset 10v!



Puheentuottaminen ja ymmärtäminen, motoriikassa ongelmia yms. on nämä hankalimmat jutut. Pienet jutut ja pienet ilot on se meidän juttu. Ollaan harjoiteltu pieniä vuoropuheluita, -mitä kuuluu?- kiitos hyvää. Lapsikin tykkää kun voi vastata ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Pikkuhiljaa edetään vuoropuheluissa, nyt lapsi jo kertoo muutamia asioita.



Mäkin ajattelin ennen samoin kuin tuo kliseinen sanonta kuuluu, mut kyllä mäkin olen silmäni avannut ja todennut, ettei tässä muu auta kuin jaksaa. Vai jättäisinkö lapseni ilman ruokaa ja vaatetta ihan vaan sen takia, että sattuu olemaan erityistä hoitoa ja huolenpitoa vaativaa??

No tulihan vähän kärjistettyä:)



Mut toisin kuin ap, mä taas saan tältä erityislapseltani paljon enemmän kuin tavislapseltani. Jaksan iloita hänen tekemisistään enemmän ja useammin kuin tavislapsestani, joka on oikeasti taitava ja älykäs, muttei viitsi käyttää tietojaan tai taitojaan.

Ehkäpä tässä on kyse ennemminkin luonteista kuin tavallisuudesta tai erityisyydestä.

Vierailija:

välillä tuntuu että jotkus yksinkertaiset jutut eivät mene perille tai ei ymmärrä. monet kerrat vain haahuilee ja kaikessa pitää olla vierellä vahtimassa mitä tekee että tekee käsketyn jutun.

On kyllä erittäin sosiaalinen, ystävällinen ja iloinen vesseli, mutta keskittyminen on heikkoa, ja tuntuu et monet taidot ovat jäljessä paitsi karkea motoriikka on kehittynyt hyvin, varmaa vilkkauden takia..myös erittäin itsepäinen ja jäärä.. siis joko on todella iloinen tai todella kiukkuinen. ei myöskään oo ikinä vierastanu eli on rohkea, mikä on kyllä erilaista kuin teillä..

Vierailija:

me oltiin vaan " tyytyväisiä" kun poika oli silloin vauvana niiiiin " kiltti" (hiljainen, viihtyi hyvin yksinään..) no, kostautuihan se kiltteys sit lopulta..

pitää lastenne puolia!

että näenköhän jo pojassani ongelmia joita ei itse asiassa ole, että hän on vain normaali kohta 4v poika joka hieman ehkä laahaa perässä mut ei merkittävästi...



en tiedä mitä tekisin.. no ehkä 4v neuvolan testeissä selviää jotain...

Nyt on tiiviin puheterapian (alkanut 2,5-vuotiaana ja päättyi nyt syksyllä 6,5-vuotiaana) ansiosta kuntoutunut puheessa ja puheenymmärtämisessä ikäodotuksissa heikolle keskitasolle. Viivettä oli pahimmillaan ymmärtämisen osalta 2 vuotta ja tuottamisen osalta 1,5 vuotta ikäodotuksiin nähden.



Nykyinen diagnoosi kattaa lähinnä vain motoriset ongelmat ja odottelemmekin toimintaterapian alkua (tätä on esitetty meidän vanhempien ja päiväkodin taholta jo kahden vuoden ajan ja nyt viime kesänä Lastenlinnasta viimein suostuttiin antamaan maksusitoumus ja siitä asti on etsitty terapeuttia). Poika ei vieläkään hallitse kunnolla kynäotetta eikä piirrä oikein mitään esittävää hahmoa. Kirjaimia kyllä jäljentää jonkin verran, mutta jälki on hyvin epätarkkaa.



Poika on aina ollut hyvin sosiaalinen, mutta leikkitaidot puuttuvat. Leikkii edelleen mieluiten autoilla siten, että ajaa niitä huoneen päästä toiseen ja mieluiten mahdollisimman kovaa. Juonellista leikkiä ei oikein osaa rakentaa.



Nuorempana sai usein noita raivokohtauksia, mutta ne ovat lähes kokonaan jääneet pois puheenkehityksen parantuessa. Vieläkin kyllä suuttuu, jos hänen asiaansa ei heti ymmärretä.



Te jotka epäilette, että lapsenne ei kehity normaalisti, hakeutukaa ihmeessä tutkimuksiin. Jos lapsi todetaan " terveeksi" ette häviä mitään, mutta jos ongelmia löytyy, voidaan lasta auttaa. Mitä nuorempana kuntoutus saadaan käyntiin, sitä parempia tuloksia sillä voidaan saavuttaa. Tutkimusprosessikin vie oman aikansa, joka paikkaan kun joutuu jonottamaan.

lukea että joku muukin väsyy ja turhautuu!!

Nämä on näitä vaiettuja asioita. Itse en ainakaan koe että minulla on yhtään ripausta enempää kykyä hoitaa tai ymmärtää erityislasta.

Itseasiassa välillä tuntuu, että olen aivan väärä henkilö elämään hänen kanssaan kun en kerta kaikkiaan jaksa joka päivä kuunnella samoja huutamisia ja miljoona kertaa jauhaa samoja asioita päivästä toiseen.



Joku kertoi ADHD:n eri piirteistä. Itse nimittäin esitin epäilykseni, kun lasta tutkittiin että hänellä olisi noita piirteitä, mutta psykologit yms. sanoi että ei ole ylivilkas. Mutta eikai se ole koko totuus?

Lapseni on juuri tuollainen koskettelija ja räplääjä. Se täytyy sanoa että se joskus alkaa 8 ween kohdalla jo ärsyttämään. Kun sitten on liikkeissään sen verran kömpelö että tavaroita hajoaa.

Toinen juttu on että tuo jankkaus. Ja jää ikään kuin levy päälle sekä tekemisissä että sanomisissa. On impulsiivinen ja kotonakin kulkeminen on joko juoksua tai puolipomppua. Ja sitä minä en kyllä meinaa jaksaa millään.

Tekemiset on joko olematonta tai sitten hyvin äkkiä rajua. Samoin äänenkäyttö.



Huhhuh! Terapeuttista tämä kirjoittaminen...

Ihanaa että joku joskus täällä kirjoittaa jostain oikeasta aiheesta.

Sieltä saa vertaistukea ja juttuseuraa.

Yleensä äidin vaistot ovat oikeat... näin ainakin väitti mulle psykologi. Äidit tuntevat lapsensa parhaiten, itse epäilin jotain paljon ennen miestäni, jonka mielestä " tytön kehitys vain nyt on viivästynyttä" . Näinhän ei kuitenkaan ole/ollut!



Kyllä minusta poikasi käytös kuulostaa aika levottomalta kuitenkin. Jopa pienin poikani, kohta 2v, pysyy hyvin paikoillaan kirjaa lukemassa tai pysyy myös siinä eteisessä kun pitää pukea vaatteita uloslähtiessä. Tyttäreni 6v on vieläkin aika haahuileva, mutta parannusta on kyllä tullut! Tyttö on kyllä aina pärjännyt suht hyvin näissä arkisissa asioissa, kuten pukimisissa ja syömisissä.



Mutta tämähän on tyypillistä näillä lapsilla: heillä on eri heikkouksia ja vahvuuksia ja f83 diagnoosin lapset ovat hyvinkin erilaisia. Meidän tytöllä vain sattuu olemaan niin paljon erityyppisiä ongelmia, että hän sopii hyvin tuon diagnoosin alle.



Niin, mehän haimme apua 4-v neuvolassa ja n. 4v2kk iässä kävimme neuvolapsykologin luona. Hän jo silloin kirjoitti heti toimintaterapiaa ja tyttö aloitti sen 4½v iässä, hyvin tuloksin.



Eka sairaalajakso oli vasta nyt 6v iässä ja sieltä tuli tuo f83. Sitä olinkin osannut odottaa.



Niin tyttö on siis kaksostyttö ja oli pienikokoinen syntyessään mutta raskausviikkoja oli kyllä 38++. Meillä epäillään että hän on saanut viimeisinä viikkoina liian vähän ravintoa mahassa, koska kaksosveli oli yli kilon painavampi ja hän on siis " normaali" .



Niin, emme kummatkaan mieheni kanssa oikein koe että tytöstä saa mitään " irti" ja tämän vuoksi jaksaminenkin on välillä vähän niin ja näin. Tyttöä pitäisi niin paljon patistaa ja yrittää saada tekemään asioita eikä se tässä tavallisessa arjessa nyt vaan niin ole. Onneksi hän sentään saa aktiviteettia päiväkodissa ja eskarissa ja käy noissa terapioissa.



Ap

adhd lapsi voi olla sosiaalinen kaveri. toisilla adhd näkyy käytöksessä ja toisilla oppimisessa ja vielä toisilla kummassakin. mun poikani on samanlainen, mutta pysyy paikallansa, mutta silti pojalla esim. neuvolassa tarkkaavaisuus pettää, vaikka penkillä istuukin.

monet adhd lapset kärsii puheenvastaanottamisesta. ymmärtämis vaikeudet on meilläkin lieviä.

meidän poika on aivan ihana, mutta suuttuu myös helposti.

pojallani ei ole käytöshäiriöita, mutta silti hänelle on suunniteltu neuropsykiatrisia tutkimuksia.

tavaroita poikani rakastaa ylikaiken ja lähtee mielellään keskustan tavarataloihin. vein pojan leluoastolle ja poikani katsoi minua ja sanoi kiitos äiti. poika puhuu viehättävällä tavalla, mutta usein ääni muuttuu kovaääniseksi. impulssit vie poikaani.

poika jankkaa paljon eli jumiutuu. omasta mielstäni lapseni on ainutlaatuinen.

adhd lapsia on erillaisia. ei tarvitse olla kauhukakara.