Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 29 eikä biologinen kello tikitä
08.12.2018 |
Olen miettinyt miksi biologinen kello ei kumise vaikka olen jo kohta 30. Lapsen saaminen miltei pelottaa ja mietin miten jaksan, kun olen muutenkin herkkä ihminen joka tarvitsee omaa tilaa. Toisaalta haluaisin oman perheen eikä ajatus lapsista tunnu kuitenkaan vastenmieliseltä. Olen vasta valmistunut korkeakoulusta ja haluaisin luoda uraa. Mutta haluaisin myös perheen jossain vaiheessa. Toki tiedostan että täytyisi alkaa kohta oikeasti ottamaan jo tosissaan ne lapsijutut. Jännittää ja mietityttää silti. Mitä ajatuksia muilla?
Kommentit (74)
Sä oot sairastunut nykyajan sairauteen nimeltä ikuinen elämä. Luullaan että eletään ikuisesti ja aikaa on. Ja ennenkaikkea halutaan kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen herkkä ihminen joka tarvitsee paljon tilaa. Sain vuosi sitten 29-vuotiaana lapsen, ja oman tilan tarvitsijalle on kyllä pahin mahdollinen helvetti, että lapsi roikkuu koko ajan perässä, ei saa käydä edes kusella rauhassa, ei syödä, ei nukkua. Mutta tämän takiaisvaiheen kun vaan kestää, niin joskus varmaan helpottaa. Mieti tarkkaan!
Ei se biologinen kello sitä tarkoita että tulisi joku vauvakuume tms. Eikä sitä ite edes välttämättä tunne vaan se tarkoittaa sitä että sun kroppa alkaa vanhenemaan "sisältä" ja lapsen saanti ei ehkä onnistukkaan niin helposti
Olen 31, biologinen kelloni yhtäkkiä heräsi. En ole koskaan halunnut lapsia tai edes naimisiin, nyt yhtäkkiä haaveilen perhe-elämästä. Ei ole siis vauvakuume mutta yhtäkkiä tajusin, että en halua elää elämääni ilman perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Sama ikä, ensi vuoden alussa täyttyy 30. Erona sinuun on se, ettei ajatus perheestä tunnu tai ole koskaan tuntunut itselleni millään tavalla mahdolliselta. En ole kokenut edes häivähdystä vauvakuumeesta, ikinä. Suurin pelkoni onkin se, että mitäs jos jonakin aamuna herään ja huomaan haluavani lapsen. Ei nimittäin tunnu hyvältä ajatukselta, että kohtuni "kaappaisi" aivoni ja saisi minut hormonihuuruissa tekemään päätöksiä, joita minä en omalla järjelläni koskaan tekisi.
Ompa siinä harvinaisen viisas nainen, yksi harvoista kunnioituksen ansaisevista naisista, jotka eivät ajattele pilullaan että pitää päästä monistumaan heti välittömästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli toi sama fiilis 34-vuotiaaksi saakka. Sitten lapsuudenystäväni alkoi odottaa lasta ja yhtäkkiä mäkin halusin sen heti ja tulin raskaaksi.
Sinulla on vielä aikaa. Nykylääketiede mahdollistaa sen, että voi turvallisesti synnyttää myös vanhemmalla iällä. Ei kannata stressata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen herkkä ihminen joka tarvitsee paljon tilaa. Sain vuosi sitten 29-vuotiaana lapsen, ja oman tilan tarvitsijalle on kyllä pahin mahdollinen helvetti, että lapsi roikkuu koko ajan perässä, ei saa käydä edes kusella rauhassa, ei syödä, ei nukkua. Mutta tämän takiaisvaiheen kun vaan kestää, niin joskus varmaan helpottaa. Mieti tarkkaan!
Mulla on kolme lasta pienellä ikäerolla ja vielä pieniä kaikki mut kyllä mä saan syödä ja käydä vessassa ihan rauhassa? Outoa?
Kyllä se biologinen kello tikittää, vaikket sitä kuulisikaan. Nimittäin 25-vuotiaasta ylöspäin prosentit hedelmällisyyden suhteen sen kuin alenee vuosi vuodelta.
Olet tyypillinen nuori nainen, joka haluaa vasta valmistuttuaan kokea uramahdollisuudet. Ymmärtäähän sen, mutta vinkkinä sanoisin, että se ura voi odottaa, lapsenteko ei niinkään. Ja koska olet lapseton, monille työnantajille olet valitettavan usein uhka. Oli se laitonta tai ei.
Tsemppiä tulevaan! Pitäähän se hyvä ja turvallinen puolisokin löytää ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen herkkä ihminen joka tarvitsee paljon tilaa. Sain vuosi sitten 29-vuotiaana lapsen, ja oman tilan tarvitsijalle on kyllä pahin mahdollinen helvetti, että lapsi roikkuu koko ajan perässä, ei saa käydä edes kusella rauhassa, ei syödä, ei nukkua. Mutta tämän takiaisvaiheen kun vaan kestää, niin joskus varmaan helpottaa. Mieti tarkkaan!
Ikävä kyllä se tunne jatkuu ainakin itsellä vaikka lapset kasvaa :( Annoin lapset isälle, koska en kestänyt sitä jatkuvaa tavoitettavissaolemista. Ja jos et ole (ottaa "omaa aikaa"), oli vain huono omatunto sitten kuitenkin, eli se ei ollut ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen herkkä ihminen joka tarvitsee paljon tilaa. Sain vuosi sitten 29-vuotiaana lapsen, ja oman tilan tarvitsijalle on kyllä pahin mahdollinen helvetti, että lapsi roikkuu koko ajan perässä, ei saa käydä edes kusella rauhassa, ei syödä, ei nukkua. Mutta tämän takiaisvaiheen kun vaan kestää, niin joskus varmaan helpottaa. Mieti tarkkaan!
Mulla on kolme lasta pienellä ikäerolla ja vielä pieniä kaikki mut kyllä mä saan syödä ja käydä vessassa ihan rauhassa? Outoa?
Olet vain itsekäs ja mielestäsi oikeutettu ajattelemaan SINUA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen herkkä ihminen joka tarvitsee paljon tilaa. Sain vuosi sitten 29-vuotiaana lapsen, ja oman tilan tarvitsijalle on kyllä pahin mahdollinen helvetti, että lapsi roikkuu koko ajan perässä, ei saa käydä edes kusella rauhassa, ei syödä, ei nukkua. Mutta tämän takiaisvaiheen kun vaan kestää, niin joskus varmaan helpottaa. Mieti tarkkaan!
Mulla on kolme lasta pienellä ikäerolla ja vielä pieniä kaikki mut kyllä mä saan syödä ja käydä vessassa ihan rauhassa? Outoa?
Ap:lla on yksi lapsi joka takertuu äitiinsä. Sinulla kolme jotka viihtyvät keskenäänkin hetken. Ei ole outoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen herkkä ihminen joka tarvitsee paljon tilaa. Sain vuosi sitten 29-vuotiaana lapsen, ja oman tilan tarvitsijalle on kyllä pahin mahdollinen helvetti, että lapsi roikkuu koko ajan perässä, ei saa käydä edes kusella rauhassa, ei syödä, ei nukkua. Mutta tämän takiaisvaiheen kun vaan kestää, niin joskus varmaan helpottaa. Mieti tarkkaan!
Mulla on kolme lasta pienellä ikäerolla ja vielä pieniä kaikki mut kyllä mä saan syödä ja käydä vessassa ihan rauhassa? Outoa?
Kerro miten onnistuu? Odotellessa arvuuttelen vaihtoehtoja:
1. Vedät oven lukkoon ja annat lasten huutaa ulkopuolella sen minkä huutavat.
2. Lapsista on seuraa toisilleen, jolloin eivät ole äitissä niin kiinni. Tämähän ei toimi yhden lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen herkkä ihminen joka tarvitsee paljon tilaa. Sain vuosi sitten 29-vuotiaana lapsen, ja oman tilan tarvitsijalle on kyllä pahin mahdollinen helvetti, että lapsi roikkuu koko ajan perässä, ei saa käydä edes kusella rauhassa, ei syödä, ei nukkua. Mutta tämän takiaisvaiheen kun vaan kestää, niin joskus varmaan helpottaa. Mieti tarkkaan!
Mulla on kolme lasta pienellä ikäerolla ja vielä pieniä kaikki mut kyllä mä saan syödä ja käydä vessassa ihan rauhassa? Outoa?
Kerro miten onnistuu? Odotellessa arvuuttelen vaihtoehtoja:
1. Vedät oven lukkoon ja annat lasten huutaa ulkopuolella sen minkä huutavat.
2. Lapsista on seuraa toisilleen, jolloin eivät ole äitissä niin kiinni. Tämähän ei toimi yhden lapsen kanssa.
Kohta 1. Sinänsä ihmettelen, että kenen mielestä tämä on siis tuomittavaa? Ja miksi?
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen herkkä ihminen joka tarvitsee paljon tilaa. Sain vuosi sitten 29-vuotiaana lapsen, ja oman tilan tarvitsijalle on kyllä pahin mahdollinen helvetti, että lapsi roikkuu koko ajan perässä, ei saa käydä edes kusella rauhassa, ei syödä, ei nukkua. Mutta tämän takiaisvaiheen kun vaan kestää, niin joskus varmaan helpottaa. Mieti tarkkaan!
Ikävä kyllä se tunne jatkuu ainakin itsellä vaikka lapset kasvaa :( Annoin lapset isälle, koska en kestänyt sitä jatkuvaa tavoitettavissaolemista. Ja jos et ole (ottaa "omaa aikaa"), oli vain huono omatunto sitten kuitenkin, eli se ei ollut ratkaisu.
Ja nyt on hyvä omatunto?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se biologinen kello tikittää, vaikket sitä kuulisikaan. Nimittäin 25-vuotiaasta ylöspäin prosentit hedelmällisyyden suhteen sen kuin alenee vuosi vuodelta.
Olet tyypillinen nuori nainen, joka haluaa vasta valmistuttuaan kokea uramahdollisuudet. Ymmärtäähän sen, mutta vinkkinä sanoisin, että se ura voi odottaa, lapsenteko ei niinkään. Ja koska olet lapseton, monille työnantajille olet valitettavan usein uhka. Oli se laitonta tai ei.
Tsemppiä tulevaan! Pitäähän se hyvä ja turvallinen puolisokin löytää ensin.
No onnustuinpa kuitenkin työllistymään vaikka olisin "uhka" Ja mies kyllä löytyy, josta tulisi kyllä hyvä ja huolehtivainen isä. Miehellä jopa enemmän tuntuu olevan näitä lapsihaaveita, mutta ei hänelläkään vielä hoppu tunnu olevan. Haluan ensin olla vielä pari vuotta työelämässä ja jos suodaan niin sitten niitä lapsia. Ehkä ei kannata liikaa stressata ja miettiä päässään ummet ja lammet. Eiköhän se elämä kanna ja pikkulapsiaika menee vilauksessa ohi. Aikansa kutakin ja sekin on vain väliaikaista. Toki herkkänä tarvin välillä sen oman tilani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen herkkä ihminen joka tarvitsee paljon tilaa. Sain vuosi sitten 29-vuotiaana lapsen, ja oman tilan tarvitsijalle on kyllä pahin mahdollinen helvetti, että lapsi roikkuu koko ajan perässä, ei saa käydä edes kusella rauhassa, ei syödä, ei nukkua. Mutta tämän takiaisvaiheen kun vaan kestää, niin joskus varmaan helpottaa. Mieti tarkkaan!
Ikävä kyllä se tunne jatkuu ainakin itsellä vaikka lapset kasvaa :( Annoin lapset isälle, koska en kestänyt sitä jatkuvaa tavoitettavissaolemista. Ja jos et ole (ottaa "omaa aikaa"), oli vain huono omatunto sitten kuitenkin, eli se ei ollut ratkaisu.
Ja nyt on hyvä omatunto?
Ei se ole enää koskaan lapsia hankittua, mutta nyt voin ajatella, että lasten on pakko kääntyä isän puoleen, eikä häiritä minua, kun voimia ei ole. Eli tavallaan "poissa silmistä, poissa mielestä". Mutta tietenkin harmittaa, että kävi näin. Mutta onhan lapsilla huumeäitejäkin ym kamalaa. Niillä se huono omatunto sopii olla. Ihan itse ovat aloittaneet aineet aikoinaan.
Onko oikeasti nuorilla naisilla termit vauvakuume ja biologinen kello sekaisin?
Täti 60 v.
Mua kummastuttaa kun ihmiset kertoo etteivät oikein halua lapsia, niin heitetään itsekkyys/haluat kaiken kommenttia.
Tekevätkö kaikki ihmiset siis lapsia vastentahtoisesti? Tämä olisi sinänsä huojentava kommentti kun en saa ymmärrettyä että miten lapsia voi haluta ja mietin, mitä vikaa minussa on - mutta siis kukaan ei halua lapsia vaan se on epäitsekkäästi hoidettu velvollisuus vaikka muutakin olis ja ei edes halua?
Alue: Aihe vapaa
Sama ikä, ensi vuoden alussa täyttyy 30. Erona sinuun on se, ettei ajatus perheestä tunnu tai ole koskaan tuntunut itselleni millään tavalla mahdolliselta. En ole kokenut edes häivähdystä vauvakuumeesta, ikinä. Suurin pelkoni onkin se, että mitäs jos jonakin aamuna herään ja huomaan haluavani lapsen. Ei nimittäin tunnu hyvältä ajatukselta, että kohtuni "kaappaisi" aivoni ja saisi minut hormonihuuruissa tekemään päätöksiä, joita minä en omalla järjelläni koskaan tekisi.