Lue keskustelun säännöt.
Shokki töihinpaluusta - Miten te olette kokeneet töihin paluun pitkän kotonaolon jälkeen?
11.01.2008 |
Viikko töitä takana ja nyt jo harkitsen irtisanoutumista. Kotona olin kahdeksan vuotta.
Ennen nautin työstäni, mutta nyt koen itseni täysin kykenemättömäksi ja lamaantuneeksi.
Olen ope ja nykyinen luokkani on ihan hirveä. Opetuksesta ei tullut viikon aikana mitään, kaikki aika meni ryhmän hallintaan. Opetuksen ohelle on tullut jos jonkinlaista kehittämishanketta ja tuntuu ettei aikani ja voimani enää riitä.
Miten te muut olette kokeneet töihin paluun?
Kommentit (4)
Mietin kans millä konstin voisin taas jäädä kotiin. Ahdisti ihan pirusti. Mutta lähti se siitä sujumaan. Muutama viikko niin tulin jo ylpeänä töistä kotiin että olen nyt töissäkäyvä äiti :) Olin ollut 6,5v kotiäitinä. Jaksamista vaan ap, lähtee se siitä menemään kun jaksat uskoa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko syksy oli tosi vaikeaa ja aina jos joku vapaa päivä ilmaantui menimme puistokaveriemme kanssa puistoon jne. Palattiin heti siihen kotielämään. Mietin kuinka lapset pärjäävät hoidossa ja kiirehdin heti heitä hakemaan.
Yhtään helpommaksi asiaa ei tehnyt se, että kuopuksen oli vaikea sopeutua päiväkotiin.
Työn koin mielenkiinnottomaksi pakoksi. Mietin todella miksi työskentelen siellä. Olenko väärällä alalla jne.
Siitä se sitten vähitellen helpottui. Nyt olen ollut töissä puolitoista vuotta ja olen irtaantunut jo kotielämästä.
Toinen vuosi oli jo helppo alottaa. En miettinyt enää kotielämää mitä me nyt juuri tehtäisiin jne.
Töissä olen saanut vastuuta ja arvostusta, olen tuntenut, että muut uskoo mun jotain osaavankin. Kaikki nämä ovat pönkittäneet itseluottamusta. Voin paremmin nauttia työstäni kun yhden lukuvuoden olen taas ollut kokonaan ja toisestakin jo puolet. Se eka on se vaikein. Nyt voi taas puhua tyyliin, että " viime vuonna kevätjuhlassa oli sitä ja tätä" . On elänyt työelämää taas sen yhden kierron.
Vaikka kyllä mä vieläkin viihtyisin kotona, mutta ihan hyvä näinkin.
pääset opettamaan ja tekemään varsinaista työtäsi. Tsemppiä sinulle - t. toinen opettaja
Olin kotona kolme vuotta. Ekan viikon aikana lounastauolla kaupungilla näin vain raskaanaolevia ja lasten kanssa kulkevia lapsia ja mielessäni soi, että " mun pitäis olla kotona lasten kanssa" , oli tosi kurja olo. SItten pari seuraavaa kuukautta oli tosi kivaa kokea " vapautta" .
Mutta nyt on jo aika normaalin tuntuista. Kyllä välillä tuntuu, että lapsia näkee liian vähän. Mulla tosin sellainen työ, joka ei kovin hektinen ja voin välillä tehdä lyhyemmän päivän joutumatta sitä korvaamaan. Mutta kun nyt tuntuu, etten saa töistä juuri mitään haastetta tai muuta mielihyvää, olen miettinyt, että kun ois kotona... Vaikken todellisuudessa kyllä vaihda kotiäidiksi vaan haen uutta työtä.