Yritystoimintaani ideoita? Millaista palvelua sinä voisit harkita ostavasi?
Aloitan nyt keväällä yrityksen, joka pääasiassa avustaaa asianajajia. Etsin mm. heille tietoa ja kokoan sitä paketeiksi. Lisäksi teen pienemiä asianhoitotehtäviä suoraan asiakkaille. (En siis ole koulutukseltani juristi vaan terveydenhuollon koulutuksen saanut). Teen mm. korvaushakemuksia ja oikaisuvaatimuksia jne.
On paljon asioita, joita ihmiset voivat teettää vaihtoehtoisesti henkilöllä jolla ei ole juristin koulutusta (lakia olen harrastuksenani tutkinut ja lukenut 10 vuoden ajan). Asianajajat laskuttavat noin 100-140¿/ tunti, joten minun laskutukseni olisi 35¿- 45¿ tunti.
Nyt olen miettinyt mitä muuta voisin yristystoimintaani sisällyttää ja siihen kaipaisin ideoita? Työkokemukseni 10 vuoden ajalta on sairaaloista ja lastensuojelupuolelta, joten ehkä tätä voisin siihen jollain tapaa yhdistää? Ainakin potilasvahinkoilmoitusten teot.
Yksi idea olisi se, että omainen voisi palkata minut valvomaan vanhuksensa etuja ja asioita. Voisin ensin kartoittaa tilnteen. Ottaa selville millaisia palveluita olisi tarjolla. Osallistua esim. vanhuksen hoitopalavereihin jos asuvat esim vanhainkodeissa. Mutta mitä tällaisesta voisi laskuttaa?
Muita ideoita kehiin?
Kommentit (21)
nyt aivot raksuttamaan ja ideoita kehiin! Millaista palvelua sinä olisit joskus kaivannut?
ap
kiitos vastauksestasi. Näin ajattelinkin.
Lisää ideoita?
ap
kai nyt jollain jotain ideoita löytyy?
ap
Miksi ihmeessä ideoisimme sinulle?
En ihan ymmärtänyt? Siis haluaistko palkkaa siitä, että keksit yritykseeni ideoita?
ap
palkaksi voitte saada sellaista palvelua jota olette ehkä kaivanneet!
ap
että parhaat rahat yritystoiminnasta saadaan myymällä palvelua toisille yrityksille. voisitko keskittyä siihen?
Varsinkin aivovamman saaneet on ihan heitteillä, vakuutusyhtiöt panettelee heitä mennen tullen alta lipan, eivätkä vammautuneet osaa/jaksa/pysty puolustautumaan. Eivät saa korvauksia, jotka heille kuuluu.
kiitos vastauksestasi. Hyvä ja tarpeellinen idea!
Muita?
ap
koska olen jalolla tuulella ja ehkä vähän hiprakassakin ;)
Auta ihmisiä Kelajutuissa ja veroasioissa. Ne on monelle taviksellekin vaikeita asioita käsittää. Mitä etuja kuuluu saada ja miten ne haetaan. Ota yhteyttä vaikka kaupunkiin/vanhustenhuoltoon.
Esimerkiksi yksin asuvat miehet ovat ihan onnettomia näissä, ehkä sukulaiset haluaisivat siirtää vastuuta sulle? Käytännön juttuja siis.
kiitos vastauksestasi. Hyvä idea myös.
ap
Kelajutuissa tarvitaan apua l.
Mitä nimenomaisesti on selitettävä haettaessa erityisiä korvauksia/tukimuotoja?
Mitkä asiat ovat arviointikriteerejä päätöksiä tehtäessä?
Sama koskee eläkepäätöksiä. Moni maksais maltaita hyvistä neuvoista..
Pitäisi sitten listata, mitä kuukausihinnalla saa tyyliin:
-hoidon laadun arviointi 2 h/kk
-laskujen ja sopimusten käyminen läpi ja tarkistus 3 h/kk
_...
yht 100 ¿.
Jos löytyy jotain suurempaa häikkää, niin lisälaskutus tuntitaksalla.
Eli ilmoitus ihmisille, joilla on sairaus ja sen takia työkyvyttömyyttä, mutta työvoimatoimisto ei hyväksy lääkärintodistusta syyksi työkyvyttömyyteen, jolloin nämä ihmiset joutuvat olemaan työttöminä työnhakijoina, vaikka oikeasti ovat työkyvyttömiä.
Me oltais tarvittu.
Osakkaita liian vähän jotta joku voisi ryhtyä tarkastajaksi.
Ja tase joka vuosi tehtävä ja tilinpäätös tarkastettava.
Nyt maksetaan oikealle tarkastajalle hunajaa kun ei kehdattu kavereita pyytää.
ettei vaan käy niin että sinä hyödyt jostain mitä et itse ole keksinyt ja anasinnut.
T. kalanruotopihtari
voisit ehkä harkita toimivasi provikkapalkalla niissä caseissa, eli jos saat prosenttiosuuden heille tulevista korvauksista. tässä on kyllä aikamoinen riski.