Lue keskustelun säännöt.
Istun sairaalassa, itkettää. Vaikka kukaan ei ole vakavasti sairas tai kuollut, lapsi "vain" menossa neurologille
05.12.2018 |
Puheterapia, toimintaterapia, mikä lie terapia ja nyt sitten ollaan täällä. Epäilyksenä adhd sekä lievä kehitysvammaisuus. Ensin puhuttiin vain että tarkkavaisuushäiriö, mutta sitten nousi ilmoille epäilys myös kehitysvammasta. Väsyttää. Väsyttää henkisesti ja fyysisesti. Lapsella oli taas iltahulinat, joilla ei ole mitään tekemistä normaalin lapsen iltahulinoiden kanssa ja suostui nukahtamaan vasta 23.00. Illoista ja öistä on tullut ihan mahdottomia. Kaikki muukin pitää tehdä vaikeamman kautta ja tappelun kanssa.
Päiväkodissa samat ongelmat, siellähän ensimmäiseksi huolestuttiin ja otettiin kanssani puheeksi ettei käytös ole ihan normaalia. Ei malta syödä vaan lähtee vaeltelemaan, yksi leikki jää kesken kun aloittaa toisen, nukkumaan ei todellakaan suostu. Kun olivat olleet elokuvissa, yhden tarhatädin oli pitänyt poistua salista tyttäreni kanssa. Kotonakaan ei IKINÄ ole saanut yhtään elokuvaa katsottua loppuun ! Kiinnostaisi, mutta ei malta.
Lääkäri kutsui, jatkan myöhemmin.
Kommentit (13)
No ei se ole mikään ihme, että itkettää. Vaikka kyseessä ei olekaan vakava sairaus tai kuolema, tuo on kuitenkin asia, joka vaikuttaa paljon elämäänne ja arkeenne. Suhteellisen harmittomatkin diagnoosit vaativat totuttelua (esim. mulla oli tosi alakuloinen olo, kun mulla diagnosoitiin refluksi – tiedän, että tämä saattaa kuulostaa naurettavalta, enkä varmasti ole tätä edes kehdannut kertoa kenellekään), saati sitten iso ja koko elämään vaikuttava. Mutta te olette nyt kuitenkin avun piirissä, joten todennäköisesti arkeenne on luvassa helpotusta. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastaanhan diagnoosi ei muuta teidän elämää. Tiedän elämä ON JO sellaista, kuin se teidän lapsen kaltaisen lapsen kanssa on. Lapsi pysyy samana. Diagnoosi ei muuta sitä.
Diagnoosi voi muuttaa elämää helpompaan ja parempaan suuntaan, sillä saatte apua ja hoitoa ja keinoja selvitä vammojen kanssa. Ihmeitä ei tapahdu ja terapiat ovat jatkossakin työläitä, mutta oikea diagnoosi tarkoittaa oikeanlaista terapiaa ja siksi zuurempaa hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Selvästi hätä ei ole kovin suuri, kun on aikaa kirjoitella nettiin.
Neuropsylokogisten testien aikaan vanhemmilla ei muuten juuri muuta olekaan kuin aikaa. Sitä sikaa ei vain voi kåyttää niin kuin itse haluaa, vaan se on pakko kåyttää tuntikausien odotteluun jossain lastenpsykiatrisen poliklinikan käytävällä monta päivää viikossa monen kuukauden ajan.
Adhd :ta voidaan hoitaa myös lääkkeillä. Tästä varmaan monia mielipiteitä mutta kannattaa miettiä sitäkin.
Varmaan tuo teidän oireilu on eri luokkaa kuin meillä, mutta itselläni tuli tuosta kuvauksesta mieleen että meidän vilkas tytär on ihan samanlainen mutta ei ole tullut mieleenkään että olisi mitään "vikaa". Olin itse ihan samanlainen lapsena, ylienerginen "vipperä" joka en malttanut nukkua, tein aina montaa asiaa yhtä aikaa tai jätin kesken yhden asian kun tuli jotain mieleen. Kouluiässä opin kuitenkin keskittymään tarvittaessa, ja työelämässä se tuntuu olevan pelkkää plussaa että on energiapupu joka jaksaa hoitaa monia hommia vierekkäin, päällekkäin ja limittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaanhan diagnoosi ei muuta teidän elämää. Tiedän elämä ON JO sellaista, kuin se teidän lapsen kaltaisen lapsen kanssa on. Lapsi pysyy samana. Diagnoosi ei muuta sitä.
Diagnoosi voi muuttaa elämää helpompaan ja parempaan suuntaan, sillä saatte apua ja hoitoa ja keinoja selvitä vammojen kanssa. Ihmeitä ei tapahdu ja terapiat ovat jatkossakin työläitä, mutta oikea diagnoosi tarkoittaa oikeanlaista terapiaa ja siksi zuurempaa hyötyä.
Samaa olin tulossa kirjoittamaan!
Tsemppiä ja voimia jaksaa.
Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan ja kyllä lopussa kiitos seisoo.
Terapiat yleensä tuo ison helpotuksen arkeen. Aluksi voi tuntua että onko niistä mitään apua mutta voin kokemuksesta sanoa että on.
Meillä on lapsella autismi ja adhd. Lääkitys on adhd:hen ja se on pelastanut meidän arjen.
Poika käy tavallista koulua(tuetusti) ja on tosi fiksu ja hyvätapainen. Uskon että hänellä on hyvä tulevaisuus edessä ihan tavallisena ihmisenä, ei autistina tai muuna diagnosoituna ja näin ei olisi jos ei diagnoosia olisi.
Itse välttelisin kaikkia vahvempia lääkkeitä. Onko niitä kuinka tutkittu miten vaikuttaa lapsella? Toki jos on pakko niin sitten.
Uskon ennemmin terapioihin ja kuntoutuksiin kuin zombieksi lääkitsemiseen.
Ota selvää kelan sopeutumisvalmennuskursseista. Ne on mukavia irtiottoja arjesta ja niistä saa paljon tietoa ja vertaistukea.
Vammaistuki teillä varmaan jo on?
Selvitä myös kuntasi vanhempien vertaistukiryhmät ja nepsy-kurssit.
Kannattaa myös omaishoidon juttuihin tutustua. Alimpaan tukeen riityää monen erityislapsen kriteerit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvästi hätä ei ole kovin suuri, kun on aikaa kirjoitella nettiin.
Neuropsylokogisten testien aikaan vanhemmilla ei muuten juuri muuta olekaan kuin aikaa. Sitä sikaa ei vain voi kåyttää niin kuin itse haluaa, vaan se on pakko kåyttää tuntikausien odotteluun jossain lastenpsykiatrisen poliklinikan käytävällä monta päivää viikossa monen kuukauden ajan.
Porvoon sairaalastahan tämäkin on. Mutta tuo tilanne - eipä tarvitse miettiä missä mennään jos äiti palstailisi lapsen odottaessa lääkäriin menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvästi hätä ei ole kovin suuri, kun on aikaa kirjoitella nettiin.
Neuropsylokogisten testien aikaan vanhemmilla ei muuten juuri muuta olekaan kuin aikaa. Sitä sikaa ei vain voi kåyttää niin kuin itse haluaa, vaan se on pakko kåyttää tuntikausien odotteluun jossain lastenpsykiatrisen poliklinikan käytävällä monta päivää viikossa monen kuukauden ajan.
Porvoon sairaalastahan tämäkin on. Mutta tuo tilanne - eipä tarvitse miettiä missä mennään jos äiti palstailisi lapsen odottaessa lääkäriin menoa.
Pitäiskö sun mennä joihinkin testeihin?
T:keva-lapsen äiti joka odotellut kanssa käytävällä lääkäriä
Eihän se diagnoosi muuta tämänhetkistä elämäänne kuten joku edellä kirjoitti. Mutta kyllä se muuttaa tulevaisuuden näkymiä paljon! Tähän asti olette ehkä toivoneet/ olettaneet, että nyt on vain joku vaikeampi vaihe ja se menee ohi. Kun diagnoosin saa, tietää, että tämän lapsen kanssa tulee todennäköisesti olemaan todella haastavaa vielä pitkään. Tsemppiä jatkoon ja toivotaan, että saatte kaiken mahdollisen avun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas se päivän pakollinen itkettää provo.
Aina itkettää jos lapsesta on huolta, se on ihan normaalia.
Meillä on lapsella samanlaisia ongelmia, neurologiset ongelmat johtuvat siitä, että on aikanaan syntynyt pikkukeskosena viikolla 24.
Mikään toiminta hänen kanssaan ei mene niin kuin tavallisen lapsen kanssa.
Olen kuitenkin ihan älyttömän iloinen siitä, että meidän kanssa tätä lasta on auttamassa neurogi, toimintaterapeutti, päiväkoti, elto ja psykologi. Yhteistyö toimii tosi hienosti ja kaikkien yhteinen intressi on lapsen elämän helpottaminen.
Erityisesti se helpottaa mua, etten ole yksin tämän asian kanssa.
Ota ihmeessä kaikki apu vastaan! Elämä on paljon helpompaa, kun kaikki tiedostavat lapsen erityisyyden ja tuen tarpeen. Ei tarvitse aina pelätä ja nolostella lapsen käytöstä ja toimintaa, kun kaikki tietävät mistä on kuse.
Paljon tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin, nyt voin jatkaa. Puhetta oli lääkekokeilusta, koska lapsen käytös on tosiaan kuormittavaa ja lapsi varmasti kärsii itsekin siitä jollain tavoin. Olen kuvannut & näyttänyt lapsen raivareita, jotka kestävät jopa 3h eli siihen asti kunnes on huutanut itsensä mykäksi ja puolitajuttomaksi sekä näitä iltahulinoita, eli suunnilleen juoksua seiniä pitkin ihmeellistä mölyä pitäen ja sitten tulee turpaan, kun koettaa saada hammaspesulle/pukemaan yöpuvun /nukkumaan. On vahva ja lyö kovaa, ei ole mikään pikku muksautus.
On todettu, että meillä on hyvät rutiinit ja rajoja koetettu pitää mutta ne eivät auta, tyttöön ei toimi se joka normaaliin lapseen toimisi. Ei auta, vaikka on sataan kertaan samaan aikaan toisteltu että no niin, aika kerätä lelut ja hammaspesulle ! Iltasatua ei jaksa kuunnella, pyytää että lue muttei jaksa istua hiljaa paikallaan. Kesällä hotellissa olin vielä 00.00 lapsen kanssa leikkihuoneessa, että mies ja esikoinen edes saivat nukuttua. Esikoinen , 11v on nimittäin nyt alkanut reagoida masennusoirein tähän hullunmyllyyn. Kun ei saa nukuttua yms.
Myös syömisen kanssa on ongelmia, on erittäin laiha "sokerihiiri" joka söisi vain makeaa. Aamulla ei syö mitään, päivähoidossakin vain vähän. Edes ns roskaruoka ei oikein uppoa, jos käymme mäkkärissä ottaa yhden haukun hampparista ja sanoo ettei jaksa.
A.P
Toivottavasti saatte apua!