Miten Helsingin kantakaupungissa asuva elää?
Mitä eroa on elämällä, joka on puolen tunnin matkan päässä keskustasta, ja elämällä, joka on keskustassa? Olen yrittänyt päästä selville siitä, mitä tarkoittaa kaupunkikulttuuri, mutta en ole ihan ymmärtänyt.
Kommentit (14)
Ei se eroa sen enempää kuin muuallakaan, ellei itse käytä kantakaupungin palveluja, kuten ravintoloita, kauppoja, museoita tai harrasta kulttuuria. Todennäköisemmin noita kuitenkin käyttää enemmän, koska ne ovat ulottuvilla ja on mahdollisuus olla spontaani. Kauempaa tuleva todennäköisesti suunnittelee menonsa etukäteen ja ei ehkä ole tietoinen kaikista mahdollisuuksista, mitä kantakaupungissa elävä huomaa ohimennen.
Meidän kantakaupungissa asuva ystäväperheemme käy paljon kahviloissa ja ravintoloissa. He osallistuvat erilaisiin tapahtumiin aktiivisesti niin kotikulmillaan kuin muutenkin lähellä keskustaa. Kesäisin he retkeilevät Helsingin edustalla olevilla saarilla. He juoksevat Kaivopuistossa ja pitkin rantoja. Ulkoiluttavat koiraansa yöpuku pitkän takin alla. Pyöräilevät paljon paikasta paikkaan ja käyttävät paljon julkisia. Perheessä on kuitenkin työtä varten kaksi autoa. Asunto on pieni mutta toimiva.
Me asumme maalla. Ei juuri piipahdella kahviloissa - lähin on Neste. Helsinkiin meno tuntuu aina jotenkin vaivalloiselta, vaikka käymmekin välillä ravintoloissa syömässä, konserteissa, teatterissa jne. Meiltä on erinomaiset bussiyhteydetkin Helsinkiin ,silti siellä tulee käytyä eniten työn puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kantakaupungissa asuva ystäväperheemme käy paljon kahviloissa ja ravintoloissa. He osallistuvat erilaisiin tapahtumiin aktiivisesti niin kotikulmillaan kuin muutenkin lähellä keskustaa.
Tosiasia taitaa kuitenkin olla, että vain harvat jaksavat aktivoitua koko ajan. Töllöä ja suoratoistopalveluitakin jaksaa alun innostuksen jälkeen katsella hyvin rajallisesti. Miksi kukaan jaksaisi sen paremmin ravata teatterissa tai taidenäyttelyissä?
Ruoan perässä varmasti jaksaa ulos lähteäkin, mutta se vaatii paljon rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä eroa on elämällä, joka on puolen tunnin matkan päässä keskustasta, ja elämällä, joka on keskustassa? Olen yrittänyt päästä selville siitä, mitä tarkoittaa kaupunkikulttuuri, mutta en ole ihan ymmärtänyt.
Minä olen henkinen lähiönuori siellä elämäni ensimmäiset 35 vuotta asuttuani. Enkä olisi pois halunnut, ellei vaimo olisi painostanut. Nyt olen asunut keskustassa reilun vuosikymmenen, enkä enää pois muuttaisi.
Ennen kävelin lähiöiden katuja ja metsäpolkuja. Olen kuitenkin oppinut pitämään näyteikkunoista ja ihmisvilinästä ympärilläni. Ja tietysti eritoten merenrannasta. Kaikki palvelut ja kaupat ovat lähellä, joten joka paikkaan pääsee kävelen ilman autoa.
Harvemmin tulee museoissa tai edes leffassa käytyä, mutta Helsingin keskustassa on paljon ilmaistapahtumia, jotka vetävät paljon ihmisiä. Vasta viime viikonloppuna Aleksin jouluvalojen sytytys. Joka viikonloppu on jotkin markkina, mielenosoitus tai vaikka sambakarnevaalit.
Ja jos metsän tai lähiöiden kaipuu iskee, ei sinne kovin pitkä matka ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kantakaupungissa asuva ystäväperheemme käy paljon kahviloissa ja ravintoloissa. He osallistuvat erilaisiin tapahtumiin aktiivisesti niin kotikulmillaan kuin muutenkin lähellä keskustaa.
Tosiasia taitaa kuitenkin olla, että vain harvat jaksavat aktivoitua koko ajan. Töllöä ja suoratoistopalveluitakin jaksaa alun innostuksen jälkeen katsella hyvin rajallisesti. Miksi kukaan jaksaisi sen paremmin ravata teatterissa tai taidenäyttelyissä?
Ruoan perässä varmasti jaksaa ulos lähteäkin, mutta se vaatii paljon rahaa.
Se riippuu omista kiinnostuksen kohteista. Joku käy teatterissa, toinen messuilla, joku on kiinnostunut alakulttuuritapahtumista, yksi hoitaa siirtolapuutarhapalstaansa, joku suorastaan harrastaa ravintoloissa käymistä ja joku vaan makaa sohvalla netflixin parissa. Ei museon vieressä asuminen tee kultturelliksi jos siellä ei käy. Eikä kantakaupungissa asuminen tarkoita, että koko ajan pitäisi olla jotain aktiviteettia, monelle riittää vaikka kerta tai pari kuukaudessa.
Me ei käydä teattereissa eikä taidenäyttelyissä. Erona kauempana asuvaan on ehkä se, että mies pääsee kävellen töihin kun työmatka on reilu kilometri. Itse en ole keskustassa töissä ja kuljen autolla. Jos mennään ulos syömään, niin päästään kävellen tai raitiovaunulla. Elokuvateatteri on kävelymatkan päässä.
Meillä on vene, jolla päästään saaristoon. Venepaikkoja on kaksi, toinen Keilaniemessä ja toinen Ruoholahden kanavassa. Jos vene on Keilaniemessä, mennään käytännössä autolla koska metrolippu on niin kallis. Välillä pidetään venettä Ruoholahden kanavassa jolloin päästään veneelle kävellen. Miehellä on joustavat työajat ja tekee töitä iltapainotteisesti. Joskus käydään veneilemässä niin, että mies menee vielä jatkamaan töitä sen jälkeen.
Ollaan jonkin aikaa asuttu perheenä kahdenkin kaupungin keskustassa tai lähellä, mutta myös lähiössä. Ero tulee ajankäytössä, liikkumistavoissa ja spontaaneissa mahdollisuuksissa. Meillä on yleensä ollut työt ja päiväkodit lähellä, joten pystytäänn kulkemaan joko kävellen, pyörällä tai julkisilla. Kulkemiseen yleensäkin menee paljon vähemmän aikaa ja se on rennompaa. Ei tarvitse katsella aikatauluja, kun kävelee pysäkille ja moneen paikkaan voi vain kävellä. Kauppoihin, erikoisliikkeisiin ja milloin mihinkin ei tarvitse lähteä erikseen vaan ne osuvat matkalle muutenkin. Eikä tarvitse miettiä ruuhkia, etsiä parkkipaikkoja tms, kun lähtee keskustaan, tai itse asiassa edes lähteä ja kuluttaa matkaan aikaa, kun on siellä jo valmiiksi. Kun kulkemiseen menee vähemmän aikaa, elämä tuntuu vähemmän aikataulutetulta.
Harrastuksista löytyy valikoimaa enemmän läheltä, joten lapsi on löytänyt erikoisemman harrastuksen, jota voi harrastaa myös melko lähellä. Toisaalta liikenteen vuoksi lapsia pitää kuljettaa tai saattaa kavereille tai kouluun pidempään kuin ehkä tarvitsisi jossain omakotilähiössä. Mutta jälleen muutamaa vuotta myöhemmin pystyvät helpommin kulkemaan itsenäisesti, koska esim. harrastukset ovat useammin lähellä ja julkiset yhteydet toimivat hyvin, jolloin vähän isommat lapset eivät ole vanhempien kuljettamisen varassa oikeastaan minnekään.
Sitten tuo spontaanius. Vaikken ruuhkavuosia elävänä ehdi pahemmin minnekään, silti tulee toisinaan käytyä museossa, taidenäyttelyssä tms. Sinne tulee pistäydyttyä joskus kauppareissulla ohi kävellessä. Teatterista kävelee kotiin nukuttamaan lapsia yhtä nopeasti kuin kaveri on ehtinyt autolleen.
Mulle kaupungissa eläminen ei siis ole mitään suuria juttuja vaan paljon pieniä asioita, jotka tekevät arjen vähän helpommaksi ja säästävät aikaa.
Asun Helsingin kantakaupungissa, Kruununhaassa. Tykkään siitä, miten kaunista täällä on ja miten lähellä meri on. Teen usein iltakävelyitä Pohjoisrantaan ja Katajanokalle. Ihailen vanhoja puuveneitä, kalastusaluksia ja jäänmurtajia. Käyn usein Kulttuurisaunassa ja Allas Sea Poolissa uimassa ja saunomassa. On ihanaa kun kaikki palvelut ovat lähellä ja kaikkialle pääsee kävellen ja pyörällä. Täällä asuessa ei tulisi mieleenkään ostaa autoa.
Elävät ahtaasti, elleivät sitten omista parin miljoonan euron kattohuoneistoja.
Asuin ensin Helsingin keskustassa vuosikaudet, sitten muutin Tukholman keskustaan muutamaksi vuodeksi töiden takia, ja kun palasin Helsingin keskustaan vuosi sitten niin tajusin että miten rumaa, kasari-venäläisen ja likaisen näköistä täällä onkaan, ja haisee! Verrattuna Tukholmaan joka on oikeasti kansainvälisen näköinen ja varakkaampi kaupunki jossa panostetaan yleiseen siisteyteen ja kulkuyhteyksiin, eikä rumia rakennuksia juuri ole, eikä niin tuulista kuin Helsingin keskustassa vaikka olisin kuvitellut että Tukholmassa tuulee enemmän. Tuntuu siltä että palasin johonkin surkeaan isoon kylään :)
Tuosta tuli mieleen että Tukholman kaduilla ei tule vastaan pultsareita ja sekakäyttäjiä, ja jos joskus vanhingossa joku tulee öristen siellä vastaan niin sitä tajuaa että hei tuo tyyppihän puhuu suomea itsekseen! :D
Ei siihen kantakaupungissa asumiseen tarvita mitään "loogisia" syitä. Toiset tykkää, koska mahdollisuudet ovat runsaat ja niitä on lähellä, toiset vaan tykkää kaupungin fiiliksestä, vaikka eivät ramppaisi missään tapahtumissa. Itse kuulun näihin, jotka tykkäävät kaupungin fiiliksestä. Helsingissä ja sen kantakaupungissa on nimittäin Suomen mittapuulla sitä ns. oikea kaupungin tuntua, jossa vaan on se oma viehätyksensä. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät siitä pidä, mutta itse pidän ja olen siitä valmis maksamaankin.
Keskituloiselle ei mitään merkitystä. Asuin aikaisemmin keskustassa, nyt vajaan puolen tunnin matkan päässä. Asemalle kävelyyn menee 12-13 minuuttia ja junamatka kestää kahdeksan minuuttia. Junia kulkee kymmenen minuutin välein.
Kun rahaa ei riitä tuhlaamiseen, niin äkkiä keskustan tarjoamiin ilmaispalveluihin kyllästyy. Ja vaikka rahallisestikin olisi mahdollisuus käydä siellä ja täällä, niin eipä sitä vain arjen tiimellyksessä jaksa spontaanisti poiketa johonkin klassisen musiikin konserttiin tai mennä kiertämään taidenäyttelyä. Ne vaativat keskittymistä.
Jos taas on jokin tapahtuma, johon ihan oikeasti tahtoo osallistua, niin sinne pääsee sujuvasti ja helposti täältä kauempaakin.
Olisi mielenkiintoista nähdä antropologin tekemä tutkimus siitä, miten ihmiset oikeasti erilaisissa ympäristöissä elävät.
Se tarkoittaa sitä, että joko elää Kela Gold -kortilla tai on sattunut syntymään rikkaaseen sukuun ja perinyt asunnon kantakaupungista. Kantakaupungin kaupunkikulttuuri on sitä, että nykytaitelijan eläimenraadosta tekemä instalaatio on herättelevä, kun se vajaan puolen tunnin automatkan päässä olisi matoja vilisevä auton yliajama raato. Kaupunkikulttuuritarjontaa kntakaupunkilaoset hyödyntävät siten, että käyvät katsomassa elokuvissa Tuntemattoman sotilaan uusinnan tai teatterissa kerran vuoteen.