uskaltaako heittää tämän pallon? *laiskuudesta, äitiydestä ym*

asti lukea, mutta tarkoitus tuli selväksi.



Syynä on nyky-yhteiskunnan jatkuvat vaatimukset ja etenkin muiden ihmisten. Kotona ei saa vaan " olla" vaan pitää tehdä tuttaville ja sukulaisille hirveitä raportteja mitä kaikkea kotona tekee. Itselläni on ainakin tuttava, joka kiillottaa kotiaan melkein hermoromahduksen partaalle asti, kun ei voi vaan olla. Saa heti arvostelua etenkin äidiltään, joka kyläilee usein.



Itse en onneksi ota niin vakavasti muiden kommentteja. Jos meillä ei saa yöllä kunnolla nukkua, en päivällä tee muuta kuin ruokaa ja laita tiskit koneeseen, kaikki muu saa jäädä!

Äitiyden suorituspaineet ovat valtavat, kuitenkin tuoreet vanhemmat ovat ongelmineen yksin. Varhaista vuorovaikutusta ja nimenomaan äidin roolia siinä korostetaan kauheasti. Itse koin äitiyden ahdistavaksi nimenomaan sen vuoksi, että tuntui että vauvan kohtalo riippuu minusta. Jos mies on jollakin tapaa läsnä lapsen elämässä, hän on hyvä isä, mutta hyvän äidin vaatimukset ovat paljon kovemmat.



Nykyään asioista uskalletaan myös puhua enemmän ja diagnostiikka on kehittynyt. Tuskin ennenkään bambimaassa elettiin. Myös aika kultaa muistoja, ihan oikeasti. Jälkikäteen ajateltuna muutama vuosi raskasta elämänvaihetta ei tunnu pitkältä ajalta, mutta sitä aikaa eläessä perspektiivi on toinen.

niiden, joille annataan niitä, pitäisi aina saada siihen rinnalle myös keskusteluapua.

Tuoreet vanhemmat ovat uppo-oudossa tilanteessa. Harvalla on montaa sisarusta, ei ole muistikuvaa lastenhoidosta lapsuudesta tms. Harva jaksaa yksin, kestää kaiken.



Mutta jos ajatellaan, että samassa rakennuksessa, korttelissa ois serkut, tädit, enot, mummit ja kummit... Kaikille oma roolinsa, jokainen on tärkeä. Meillä on yritetty näin elää, vaikkemme maaseudulla asukaan. Ja miten paljon sitä hiljaista, muistiinkirjoittamatonta tietoa voikaan siirtyä eteenpäin vain kokemuksen ja tekemisen kautta!



Jos olisi samanikäistä seuraa serkuissa ja vaikka sisarusten puolisoissa jne, eri-ikäistä seuraa kotona olevista vanhuksista. Ei tarvitsisi masentua kotiinsa yksin murjottamaan. Uusavuttomuutta ei esiintyisi, koska olisi paikalla joku, joka osaisi aina opettaa, ilman sitä hirveää noloutta. Jos tuntuisi, että nyt riittää penskat vähäksi aikaa, pakko päästä lenkille ees yksin, ois aina joku lähellä, joka sen aikaa mielellään tenavien kanssa ois.



Kun siihen lapsen kasvattamiseen tarvitsee sen kylän.

Joillekin äitiyskin on suoritus. Etukäteen on luotu itselleen säännöt ja mielikuvat miten raskaus, synnytys, vauva-aika jne. menevät ja sitten kun ei menekään ihan niin kuin jossain ihmeen kirjassa on lukenut, niin iskee stressi ja masennus. Asioiden pitäisi antaa mennä omalla painollaan eikä vertailla mihinkään ihanteisiin ym.

siis kaikki mitä liittyy vauvaarjeen synnytyksestä lähtien. Suunnitellaan että synnytetään jakkaralla ilokaasun avulla, ja sit tuleekin karmea imukuppisynnytys. Suunnitellaan että vauvan kans kävellään pitkiä lenkkejä päivittäin, ja sit vauva nukkuu vain ja ainoastaan kun vaunut ovat paikoillaan. Suunnitellaan että monta kertaa viikossa käydään jumpassa ja sit vauva ei viihdykään isän kanssa puoleen vuoteen jne jne. Miksi kaikkea pitää niin tiukasti suunnitella kun ei voi olla aavistustakaan minkälaista elämä tulee olemaan? Uskallan väittää esim että 98% äideistä ei millään voinut kuvitella kuinka väsynyt on ekan VUODEN ja vaikka yrittäisi nukkua ei saa UNTA noin vain, eikä sitäkään et kuinka kiinni voi olla vauvassa. Ja paljon muutakin.

Itse olen vielä nuori äiti (ainakin sellaiseksi itseni tunnen! =D ).

Olen paljon pohtinut tätä samaa. Mutta toisaalta ei ole helppoa pitää sitä maalaisjärkeä yllä kun neuvolakin on nykyisin yhtä hössötystä. Vauva pitää nukuttaa ulos päivittäin, muistathan varmasti tehdä sen! Lapsi on täys imetettävä puolivuotiaaksi, ethän vain epäonnistu! Kasvun on pysyttävä tarkasti käyrillä! Puheen, kävelyn yms on edistyttävä tismalleen samaa vauhtia kuin kaikilla muillakin lapsilla. Ja kuivaksi opettelua on hyvä alkaa harjoitella jo 1v yms yms...



Sitten kun et tee kaikkea pilkulleen niin kuin yleiset ohjeet sanovat, olet laiska tai avuton äiti.

Kun jätät päivittäisen ulkoilun väliin sen vuoksi ettet nyt vain JAKSA lähteä, olet heti kylmä ja välinpitämätön, huono äiti. Ja talo pitää pitää tiptop ja harrastuksia on oltava joka lähtöön ettet ole säälittävä pullamössö äiti, jolla ei ole muuta elämää kuin lapset. Ja tietysti kerhoissa on käytävä sännöllisesti.



Minä olen äiti, joka viihtyy hyvin lasten kanssa kotona, enkä kaipaa mitään harrastuksia. En keksi mitään mikä kiinnostais. Joskus käyn naapurin kanssa kävelyllä ja isit hoitavat lapsia. Tai pitkillä kauppareissuilla yksin tai ystävien kanssa.

En väsytä itseäni turhilla vauhkoamisilla ja sillä että kaiken pitäis mennä pilkulleen. Teen sen minkä minäkin päivänä jaksan ja tärkeintä on että lapset voivat hyvin. En koskaan suunnittele asioita liian tarkasti etukäteen. Toistaiseksi olen selvinnyt ilman minkäänlaisia pillereitä ja voin jopa oikein hyvin. Olen 27v ja ollut kotiäitinä pian 9 vuotta.

Ennen oli sattumaa ja suuremman kädessä tuliko lapsia, montako ja koska. Nyt tietysti asia suunnitellaan, opiskeluiden, töiden, iän, yms mukaan. Ajoitus on tarkkaa. PItää myös laskea mihin on varaa. Täytyy siis nähdä vähintään 20 vuoden päähän tulevaisuuteen tehdäksesi yhden lapsen.



Ennen oli sattumaa millainen lapsi syntyi ja kuinka hän kehittyi. Nyt on äidin iästä, terveydestä, ruokavaliosta ja kunnosta kiinni miten sikiö kehittyy.



Äidin antamista virikkeistä, vuorovaikutuksesta, kodin ilmapiiristä, turvallisuudesta yms seikoista on kiinni se, miten hyvin lapsesi lähtee kehittymään. Mikään ei ole sattumaa, se on kiinni vanhemmista! Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jos valitset väärin on asiaa mahdotonta tai työlästä korjata myöhemmin.



Lapsen terveys on myös äidin kädessä. Odotusajan elämäntavat, imetys, tasapainoinen ruokavalio, liikuntatottumusten istuttaminen lapseen, aikuisen antama esimerkki elämäntavoista. Sinun syysi, jos lapsi sairastuu!



Ja tämän kaiken vastuun ja valinnan keskellä olet yksin, sillä sukua ei ole ympärillä, eikä muutakaan tiivistä yhteisöä.



Uskon, että ihminen on tehty enemmän sopeutumaan, kuin tekemään suuria linjanvetoja elämänsä suhteen. Eikö jokaisella joskus tule se tunne, että voi, kun joku päättäisi minun puolestani, eikä minun tarvitsisi ottaa kaikesta selvää ja olla se aktiivinen ja tiedostava.



Velvollisuudentuntoisimmat, tiedostavimmat , " kiltit tytöt" ovat suuren taakan alla.

aika tekee tepposet-ap...???



oma äitini- teki 4 lasta vuoden välein peräkkäin 1960-luvulla oli HYVÄ ellei täydellinen äiti- ilman kotihoidontukea, ilman päiväkotia, ilman arkisin miehen apua---



ja silti tunnusti minulle, että oli TOSI väsynyt ...kun lapset olivat pieniä



T. kaksi lasta 2000-luvulla tehnyt....

eivät läheskään kaikki äidit käyneet kodin ulkopuolella töissä.

Ja jos äidit olivat töissä, työrytmi ja työn vaativuus olivat ihan eri luokkaa kuin nykyään.

Lisäksi ei ollut nettiä, mistä nykyään pääsee tehokkaasti vertaamaan itseään muihin ja masentumaan siitä, ettei tee asioita oikein.

Siis sen lisäksi, että ennen oli se muidenkin mainitsema sukulaisten ja naapurien tukiverkko parempi.

yksin näiden kaikkien asioiden keskellä. Ei ole tuttua ja turvallista tukea. Ainakin minä koin näin 9 vuotta sitten. Ei ole sisaruksia. Äidiltä ei hänen sairautensa vuoksi voinut kysyä mitään. Ei ollut tuttuja äitejä, ystäviä. Anoppi oli kovin kaukainen. Olin lastenhoidon ammattilainen olevinaan, mutta aivan hukassa oman äitiyteni kanssa.