Lue keskustelun säännöt.
Lapset ja mun masennus
23.11.2018 |
Olen viimeiset pari kk ollut ilmeisen masentunut. Raskas vuosi takana, johon sisältyi työpaikkakiusaamista ja huolta työn loppumisesta, äidin syöpä, parisuhteessa lähes eron oartaalla. 7-vuotiaan pojan kouluun sopeutuminen on ollut vaikeaa, jatkuvaa kiukuttelua, itkua ja huutoa. Pelkään, että taustalla on jotain oppimis- tai tarkkaavaisuushäiriötä. Öisin heräilen ja pelkään pahinta, koko korttitalon sortumista: että uuvuttaa, menetän työn, ero tulee ja että en kykene huolehtimaan lapsista. Olen uupunut arjesta: jatkuvaa tappelua, pitkät työmatkat, ei hetkeäkään omaa rauhaa.
Olen huolissaan, että en ole lapsille hyvä äiti. En jaksa läksyjä, leikkitreffien sopimista, synttäreitä, hammaslääkäriaikoja. Jotenkin ne miehen kanssa on kuitenkin välttävästi hoiidettu.
Tänään olin lasten kanssa kahden kotona. Taas tappelua, syömään ja nukkumaan maanittelua. Pienempi ei ollut syödä, ja pelkäsin, että jos ei syö, hän herää taas klo 5 pyytämään ruokaa. Ja sitä en enää jaksa. Sanoin, että olen ihan kuolemanväsynyt, enkä jaksa herätä viikonloppunakin noin aikaisin. Isompi alkoi itkeä. "Äiti, älä tee itsellesi mitään kun mua alkaa pelottaa." Arvaatteko miltä ruo tuntui kuulla? Kohtuutonta, että lapsi joutuu kodissamme tuntemaan itsensä noin turvattomaksi. Olen maailman huonoin äiti ja ihminen. En pahuuttani tai tahallaan, vaan koska en jaksa.
Ja älkää sanoko, että terapiaan ja lääkkeitä. Lääkkeet eivät ole mulla koskaan tehonneet, eikä tunnu tehoavan tämä terapiakaan. Jotenkin kokoan siellä itseni, eikä terapeutti näe kuinka huonossa jamassa oikeasti olen.
Kommentit (12)
tietääkö mies, miten sulla oikeasti menee? tai muut läheiset? jos terapia ei tunnu auttavan, turvaudu perheeseen jotka arkeasi voisivat helpottaa jos tarpeeksi lähellä asuvat.
et ole huono äiti, ei aina voi esittää olevansa ok lastenkaan edessä. koittaisin välttää termejä kuten 'kuolemanväsynyt' kyllä, koska lapsi ei luultavasti ymmärrä termiä oikein ja kuulee vain sen kuoleman siitä. voit kertoa heille vaikka että töissä on vaikeaa mutta heissä ei ole mitään vikaa, siten he tuntevat empatiaa mutteivat tunne että sun ongelmat johtuu niistä. ehkä koululainen ymmärtää työstressistäkin jotain.
älä ole itsellesi liian ankara. sulla on niin paljon hommaa että näin tuntematonkin näkee että ihan aiheesta stressaat, ja niin stressaisi moni muukin. pistä vaikka listalle asiat tärkeysjärjestykseen ja sitten koita keventää tilannetta sieltä häntäpäästä, lähimmäisten tuen avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän se on, kun mulla ei ole tässä tukijaa. Ei ketään, jolle purkaa terapeuttia lukuunottamatta. Äitini sairastaa syöpää, rankat hoidot menossa. Ei hänelle tätä voi vyöryttää, koska tiedän, että murehtisi. Miehen kanssa menee huonosti, ei häntä vointini kiinnosta kun rakkaus on loppu. Kaverien kanssa nähdään niin harvoin ja isolla porukalla, ettei näitä huolia voi lyödä tiskiin. Mietin, että kuinka kauan ihminen selviää ilman rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa ennen kuin sekoaa? Tuntuu, etten ole oikeutettu näihin, ainoastaan vastuullani on huolehtia muista.
Itse olen ollut vähän samassa tilanteessa. Pienet lapset ja voimat totaalisen loppu, täydellinen yksinäisyys, ero, yksinhuoltajuus...
Kuitenkin selvisin siitä vaikka silloin tuntui toivottomalta ja ikuisuudelta. Lapset ovat jo murrosikäisiä. Menestyvät koulussa ja ovat tasapainoista. Itsekin olen vielä välillä väsynyt, mutta näillä mennään. Äitini kuoli juuri, kuukausi sitten.
En tiedä lohduttaako tämä yhtään. Ehkä ei, ei minuakaan välttämättä olisi lohduttanut silloin aikoinaan.
Tarkoitukseni on sanoa, että sinä selviät.
Vaikeaa se on ja vie aikaa. Mutta pienin askelin eteenpäin. Kummasti me äidit vain venytään, kun on pakko. Ja mikä sen suurempi pakko olisi kuin oma lapsi. Emme me ole ensimmäisiä emmekä viimeisiä äitejä, jotka ovat voimiensa äärirajoilla. Meitä ennen on ollut miljoonia äitejä ja meidän jälkeenkin tulee miljoonia äitejä olemaan aivan totaalisen loppu. Kuitenkin suurin osa meistä selviää. Jostain se voima tulee, niin se tulee sinullekin!
Yritå levätä ja jätä kaikki vähemmän tärkeä sivuun. Keskity vain itseesi ja lapsiisi. Miehesi aikuisena kyllä pitää huolen itsestään.
Nyt on aika ja pakko olla itsekeskeinen. Nyt, jos koskaan on juuri sen aika.
VOIMIA!!! 💚
Tuntuu pahalle puolestasi. Toivoin sinulle voimia raskaassa elämänvaiheessa.
Huom! Se on vain vaihe, joka ei jatku loputtomiin vaan päättyy joskus. Mikään ei jatku loputtomiin vaan kaikki loppuu aikanaan. Yritä sinnitellä tuon ikävän vaiheen yli!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googleta "mielenterveystalo, näin autan lastani". Löydät tietoa siitä miten vanhemman masennus ym. mielenterveysongelmat vaikuttavat lapseen ja miten lapsen taakkaa asiassa voi keventää.
Hae apua, voisitko kertoa tilanteestasi esim. neuvolassa? Muista ettet ole tilanteesi kanssa yksin, kaltaisiasi väsyneitä vanhempia on tässä maassa lukemattomia - etsi rohkeasti vertaistukea esim. keskustelupalstoilta (mm.syöpäjärjestöjen vertaistuki).
Hienoa että kerroit asiasta täällä, se on hyvä alku avautumiselle. Puhuminen keventää jo kummasti taakkaa, joten rohkaisen Sinua kertomaan tilanteestanne eritoten lapsesi opettajalle sekä kouluterveydenhoitajalle. Koulun kautta voivat järjestää keskusteluapua (esim.kuraattori, koulupsykologi) myös lapsellesi, joka selvästi kantaa taakkaa tilanteestanne ja toki se myös hänen koulunkäyntiinaä vaikuttaa.
Niin ja työpaikkakiusaamisen suhteen ota yhteyttä tietysti työterveyshuoltoon ja työsuojeluvaltuutettuusi (kuulutko kohonkin liittoon?).
Kyllä sinä selviät. Nyt kuitenkin kaipaat apua ja tukea tilanteeseesi, joten ota rohkeati yhteyttä esim. edellämainitsemiini tahoihin. Apua on tarjolla!
T: sama kuin edellä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut vähän samankaltaisessa tilanteessa. Masennuin, mies sairastui vakavasti, vanha kissa kuoli, äiti sairastui (niin ikään syöpään) ja kuoli. Lapset oireilivat. Olin aivan lopussa ja päädyin psykiatriselle. En halua pelotella, mutta mulle kävi niin. Toisaalta se oli helpotus, sain nukkua ja järjestellä elämääni. Jouduin suurten päätösten eteen ja toivottavasti ne olivat oikeita.
Lapsille olen hakenut apua vaihtelevalla menestyksellä. Jos sinulla vähänkään voimia on, niin yritä saada jotain helpotusta arkeesi jotain kautta, perheneuvolan, psykiatrisen puolen, sosiaalitoimen. Kaikki konstit käyttöön, että et hajoa.
Olet ihan varmasti hyvä äiti, siitä ei ole epäilystäkään, mutta olet nyt vain jaksamisesi äärirajoilla.
Minä olisin, tuossa saman kaltaisessa tilanteessa, halunnut päästä psykiatriselle vain läpäämään ja nukkumaan.
Univake oli niin mieletön. Sain nukuttua vain 1-2h yössä, ensimmäisen vuoden aikana. Mies ei auttanut yhtään, kävi vain baareissa ja töissä sekä nukkui viikonloppuisin rauhassa päivään asti... Erohan siitä tuli. Ei meinannut lähteä/muuttaa asunnosta ennen kuin ajettiin pihalle.
Joka tapauksessa, en päässyt psykiatriselle osastolle. "Ei kuulemma ollut minun paikkani, siellä on vain potilaat sekaisin ja lääketokkurassa" - lääkärin mukaan.
Masennuslääkkeet kourassa vain arkeen takaisin. Univelkaan masennuslääkettä!?
Hmmmm 🤔
Selvisin, väsymyksestä ja erosta ja yksinhuoltajuudesta...
Nykyään olen, kaikesta huolimatta, onnellinen. Ja lapsetkin ovat. Exän olen pitänyt hyvin kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ikäisiä lapset ovat? Jos osaavat olla itsekseen niin ehdottomasti sanot töiden jälkeen että nyt ei häiritä ja nukut päiväunet. Viikonloppuna voi ja pitää nukkua pitkään.
Jääkaappiin jotain mitä lapset itse osaavat ottaa ja syödä jugurttia, hampurilaisia... Näitä sitte saa ottaa itse jos nälkä yllättää silloin kuin nukut. Voitte vaikka sopia että lapset ovat huoneissaan ja pelaavat vaikka tabletilla (jos molemmilla omat) tai leikkivät leluilla sillä aikaa kun nukut.
Hermot menee joskus kaikilta, siitä ei pidä tuntea syyllisyyttä. Anteeksi voi pyytää kun tilanne rauhoittuu, myös lapsen pitää pyytää anteeksi omaa huonoa käytöstä.
Meillä lapset ovat vauvasta asti opinneet että aina ei jaksa tai ehdi ja välillä pitää olla yksin vaikka siinä sitterissä ja isompana huoneessaan kun äiti lepää heteken tai tekee jonkin tärkeän työn loppuun.
Vanhemman tehtävä ei ole voihdyttää lasta jatkuvasti vaa tarjota hänelle hyvä lapsuus, mikä tarkoittaa sitä että myös äidin pitää levätä tarpeeksi, että hän jaksaa hoitaa lapsia.
Odottaminen ja oma toimisuus ovat lapselle tärkeitä taitoja tulevaisuuden kannalta, joten se yksin olo (ikätasoisesti) on ehdottomasti tärkeää lapselle.
Miksi mies ei nouse ylös viikonloppuisin, kun sinä et jaksa?