Kun joku kertoo teille esim. lapsen törkeästä kaltoinkohtelusta, tarkistakaa tiedot toisesta lähteestä
Näin siksi, että nyt on yleistymässä kiusaamismuoto, jossa toisille kerrotaan asioita, joiden perusteella heidän halutaan tekevän esim. lastensuojeluilmoitus tuttavaperheestä.
Kerrotut jutut sitten osoittautuvat täysin perättömiksi, ja näin ilmoituksen tekijä joutuu huonoon valoon tai saa jopa syytteen. Ja alkuperäinen kertoja sanoo, ettei ole mitään ikinä sanonutkaan.
Siis, jos vähänkään epäilet tuttavasi kertomaa, varmista asia joltain toiselta ja/tai pyydä alkuperäiseltä kertojalta kirjallinen lausunto asiasta.
Uskon, että toiminnan takana ovat jehovan todistajat, joita on syystä epäilty lasten kaltoinkohtelusta, tarkoituksena on nyt tukkia lastensuojelu turhilla lastensuojeluilmoituksilla.