Mistä apua patologiseen valehteluun?

Ole mieluiten vaikka hiljaa sitten jos tuntuu että jutut alkaa meneen valheeksi. Vanhalla kaverilla lähti toi homma pikku valheista ja yhtäkkiä se alkoi jo puhumaan mafioista ja salakuuntelulaitteista ja miehistä jotka seuraa häntä. Alkoi uskomaan omiin valheisiinsa ja pimahti täysin.

olet sentään aikuinen ihminen. Ja korjaat aiheuttamasi väärinkäsitykset tunnustamalla valheesi.



Ihme tyyppi, paljon enemmän selittelyähän se valehtelu aiheuttaa!

Sulla on ollut vaikeaa, etkä enää uskalla olla oma itsesi, joten pidät yllä valheiden verhoa. Sä katoat itseltäsi jonain päivänä, etkä enää itsekään tiedä mikä on totta ja mikä ei. (mun yhdellä kaverilla oli toi)

ap

Tuo itseltään katoaminen on omituista seurata ulkopäin. Aivan kuin toista ei olisi muutoin kuin fyysisesti.

(ja kuoli hypätessään sillalta)! Se ei kestänyt sitä mitä se peitteli. Se oli niin isoa.



Vinkkinä kuitenkin, muut tietää että sä valehtelet. Se estää sua pääsemästä lähelle, joten kukaan ei oikeastaan edes kunnolla yritä.

kun ei viitsisi lähteä juttuihin mukaan, mutta ei oikein töksäyttää, että mä en usko puoliakaan siitä mitä sä selität



sillä on myös huikeet unelmat tulevaisuuksista, joihin sillä ei ole mitään rahkeita

ap

valehdeltua kenellekin. Ja sun ilmees paljastaa sut ainakin sun miehelles.

Valehtelijat on loppujen lopuksi säälittävän läpinäkyviä, vaikka luulevat muuta.

Se on ulkopuolisille tosi rankkaa. Uudet tuttavuudet ei sitä heti tajua eikä ne, joita näkee harvemmin mutta me läheiset kyllä todellakin tajuamme. Se on äärettömän raskasta, kun huomaa henkilön valehtelevan AIVAN kaikesta.





Kyllä kai kaikki ihmiset jossain määrin joskus liioittelevat ja värittävät kertomuksiaan?! Mutta jossain menee se normaalin ja epänormaalin raja. Mun mielestäi yksi patologisen valehtelijan tunnusmerkki on juuri tuo mitättömistä ja merkityksettömistäkin asioista valehtelu eli valehtelu, koska se on pysyvä tapa.



En osaa kyllä sanoa, mistä siihen saisi apua mutta ehkäpä tilanteesi ei ole kovin paha, koska pystyt myöntämään sen?! Eli ehkä voisit vain pinnistellä esim. pari viikkoa yrittäen puhua täysin totta koko ajan ja kokeilla, onnistuuko?

vika :(



Enkä mäkään niin sanotusti valehtele vaan miten sen nyt sanois... mä kaunistelen tai siis selitän asiat hauskempana kuin ne todellisuudessa oli.



Yritän siis tämän kurjan arjen muuttaa superkivaksi ainakin kertoessani muille. Olen ollut tällainen aina. Kerrontatapani myös ärsyttää monia, enkä osaa sitä muuttaa.



Kerron tavallisiakin asioita kuten vitsejä, että lopussa tulee huipennus. Sitten jaaritan niin pitkän kaavan mukaan ettei kukaan enää muista mistä oli kyse kun saan jutun loppuun :(

Se kertoo mitä ihmeellisempiä tarinoita, etenkin lapsuudestaan.

En usko yhtään mitään mitä kertoo, olisi se sitten totta tai ei. Epäilen kaikkea hänen sanomisiaan.

Kai hän sitten itsekin niihin uskoo. Hänellä on jo ikää liki 40, joten en voi ymmärtää miksei hae apua. Kaipa hän ei itse koe sitä ongelmaksi.

Voi olla vaikea ymmärtää, miksi ystävälle tai sukulaiselle täytyy valehdella usein aika mitättömistäkin asioista.



Yritä saada apua, jotta pääsisit valehtelusta. Se voi todella tehdä elämäsi vaikeaksi ja ihmisten on vaikea luottaa sinuun.

joista toivoisin voivani puhua totta. Mutta valehtelin tai puhuin totta, lopputulos on sama, ihmiset eivät halua tutustua tarkemmin minuun :(

Siis olen kotoisin perheestä joka oli helvetistä, joten aina kun tulee puheeksi lapsuus, vanhemmat, sisarukset, perhejuhlat jne jne joudun valehtelemaan, eihän sitä voi työpaikan puolitutulle sanoa että niin, onhan se joulu kiva viettää perheen kanssa kun isä mättää äitiä turpaan, lapset itkee yksin pimeässä, eikä kukaan välitä mistään (ja tuo oli vain lievemmästä päästä)

Normaali ihminen vetäytyy keskustelusta, kuuntelee muita tai esittää kysymyksiä, jos ei halua puhua omista joulukokemuksistaan. Mutta miksi pitää alkaa valehtelemaan?

ei aina voi vetäytyä, joka tilanteessa ei pääse noin vain pois keskustelusta, ja vaikka vetäytyisikin niin silti tulee usein tilanteita joissa kysytään/tiedustellaan tuosta ja vastaavista asioista suoraan, pakko niihin on jotain vastata.

En nyt halua ihan erakoksikaan ruveta, jos haluisin kaikki tuollaiset tilanteet välttää en voisi koskaan puhua kenellekään

Vierailija:

Normaali ihminen vetäytyy keskustelusta, kuuntelee muita tai esittää kysymyksiä, jos ei halua puhua omista joulukokemuksistaan. Mutta miksi pitää alkaa valehtelemaan?

Harvoin sellaiseen tilanteeseen joutuu. Ja vielä harvemmin niin, etteikö sitä kysymystä voisi ohittaa jotenkin muuten kuin valehtelemalla.



Läheisemmät ihmiset taas voivatkin ottaa lapsuuden puheeksi. Mutta läheisillehän siitä taas ei tarvi valehdella, vaan asian voi jakaa. Sillä läheisiin ihmisiin yleensä luotetaan sen verran, että heiltä uskotaan saatavan myötätunota, vaikka kertoisi aroistakin asioista.



Kyllä meille kaikille tulee joskus tilanteita, joissa ei haluaisi puhua asiasta vastapuolen kanssa. Mutta ensinnäkin meillä muilla sellaiset tilanteet ovat hyvin harvinaisia, sillä emme ajaudu niihin samalla tavalla kuin valehtelija. Ja toiseksi me muut kyetään myös sanomaan, että emme halua puhua siitä, jos asia näin on. Sillä siitä pääsee valehtelematta.

tuo työkaveri oli nyt vaan yksi esimerkki. Ja miten sitä ikinä muka edes pääsee läheiseksi kenenkään kanssa jos alussa ei voi kertoa juuri mitään omasta elämästään, kysyn vaan? Kun tilanne on se että aina kun tutustun ihmisiin niin joudun joko valehtelemaan, kertomaan karmivan totuuden jota juuri kukaan ei kestä/halua kuulla tai olemaan kertomatta mitään. Tutustu siinä sitten läheisemmin. Ainut melkein mitä voin sanoa on että joo, mulla on vanhemmat ja sisaruksia, ja heti kun seuraa jatkokysymyksiä niin niihin vastaaminen on hankalaa.

Kyllä niillä työpaikoilla ja aiemmin opiskelupaikoillakin tuli helpostikin puheeksi ihmisten oma lapsuus juuri vaikkapa joulun yhteydessä tai muutenkin. Ja muutenkin usein puhutaan perheistä, omasta elämästä yms. niin yritä siinä sitten osallistua

Vierailija:

Harvoin sellaiseen tilanteeseen joutuu. Ja vielä harvemmin niin, etteikö sitä kysymystä voisi ohittaa jotenkin muuten kuin valehtelemalla.

Läheisemmät ihmiset taas voivatkin ottaa lapsuuden puheeksi. Mutta läheisillehän siitä taas ei tarvi valehdella, vaan asian voi jakaa. Sillä läheisiin ihmisiin yleensä luotetaan sen verran, että heiltä uskotaan saatavan myötätunota, vaikka kertoisi aroistakin asioista.

Kyllä meille kaikille tulee joskus tilanteita, joissa ei haluaisi puhua asiasta vastapuolen kanssa. Mutta ensinnäkin meillä muilla sellaiset tilanteet ovat hyvin harvinaisia, sillä emme ajaudu niihin samalla tavalla kuin valehtelija. Ja toiseksi me muut kyetään myös sanomaan, että emme halua puhua siitä, jos asia näin on. Sillä siitä pääsee valehtelematta.

että minäkin varmasti valehtelen sitten aika paljon. Minullakin oli paska lapsuus, ja nuoruuskin olin aika hunningolla. Nyt työelämässä ja harrastuksissa ihmiset kysyy aika useinkin perheestä, sisaruksista jne. ja pitää ne äkkiä kuitata jollain ympäripyöreällä valheella koska en ole yhteydessä sukuuni. Mutta se ei ole semmoinen aihe josta voi rupatella kahvitauolla... Mutta toisaalta mun yksityiset asiat ei kuulu muille, ja joskus sosiaalisissa tilanteissa on pakko sulkea keskustelun kulku valkealla valheella, varmasti en ole ainoa joka tekee noin.



Muuten en valehtele, itse asiassa minua ärsyttää valehtelijat tosi paljon. Yksi sellainen on lähipiirissä. Muutenkin elää kaaoksessa, ja joskus kun joutuu kysymään siltä jos hoitaisi jonkun homman, niin ihan varmasti homma jää hoitamatta ja sitä kuulee vaikka minkälaista ihme selitystä, täyttä paskaa. Ja kyllä sen huomaa aika nopeasti jos joku valehtelee pikku asioista, eikä sellaista ihmistä voi ottaa sitten mitenkään tosissaan. Minulla ainakaan ei ole aikaa ihmisille jotka elävät fantasiamaailmoissaan. Eikö tuo ole jo mielenterveysongelman rajamailla??