Lue keskustelun säännöt.
Riitaiset avioerot - miksei voi erota asiallisesti?
12.11.2018 |
Katselin juuri A-studiota, jossa puhuttiin avioeroista, etenkin niistä vaikeista eroista. Ymmärrän, että puoliso voi olla katkera, jos toinen esim. pettää. Eihän se todellakaan mitään kivaa ole - päinvastoin - kyllähän siinä itse kullekin nousee raivon yms. tunteita pintaan.
Mutta en silti ymmärrä, mikä siinä on, etteivät aikuiset ihmiset kykene eroamaan edes jollain tavalla järkevästi? Liian helposti annetaan omille vihan-/katkeruudentunteille täysi valta ja pyritään loukkaamaan toista osapuolta kaikin mahdollisin tavoin ja samalla unohdetaan yhteisten lasten hyvinvointi. Pahimmassa tapauksessa käytetään jopa lapsiakin lyömäaseena toista osapuolta vastaan...
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Tämä, ja mä taas en ymmärrä ihmisiä, jotka joskus sanovat, että eivät voisi kuvitellakaan ottavansa kumppania, joka on hyvissä väleissä exäänsä. Miksei? Onko pakko katkeroitua ja vihata ja mustamaalata silti, jos yksinkertaisesti on vain kasvettu erilleen eikä ole pettämistä tai parisuhdeväkivaltaa?
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Jos on hyvissä väleissä exänsä kanssa, se on mielestäni vain hyvä asia. Se kertoo, että ko. ihminen on tasapainoinen ja sinut itsensä kanssa. Sitäpaitsi, viha ja katkeruus ovat äärettömän hyödyttömiä, jopa kuluttavia tunteita pidemmän päälle. Ne syövät eniten sitä ihmistä, joka niitä tuntee, ei vihan tai katkeruuden kohdetta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa jättää pettäminen välistä jos haluaa sopueron.
Avioliitto kun edelleenkin on lainopillisen sopimuksen lisäksi mitä suurimmassa määrin tunneasia.
Ja vaikkei olisikaan, niin moni saa rahasta riidan aikaiseksi. Yksi tuttu yksityisyrittäjä meni hölmöyttään naimisiin ilman avioehtoa. Muutaman vuoden päästä vaimo otti eron eikä riittänyt puolet asunnosta vaan piti saada puolet firmastakin. Onko sitten ihme, että sopuerosta oli turha puhua.
Sitten tulee mieleen sukulainen, joka aina demonisoi exänsä. Ilmeisesti se ei muuten pääse eroon tunteistaan ja eteen päin elämässään.
Tiedän muutaman sopueron. Niihin ei ole liittynyt pettämistä. On selkärankaista erota reilusti.
Oli pettämistä tai ei, on vaan ihmisen omaa pienuutta jos ei osaa asiallisesti erota.
Loppujen lopuksi kun se ero tulee, niin se on aivan sama mistä syystä se tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli pettämistä tai ei, on vaan ihmisen omaa pienuutta jos ei osaa asiallisesti erota.
Loppujen lopuksi kun se ero tulee, niin se on aivan sama mistä syystä se tulee.
Ei ole. Sillä on suuri merkitys sopiiko aviopari kahdestaan erostaan vai liittyykö siihen ulkopuolisia.
Koska miehet pitää naisia omaisuutenaan. Harmittaahan se että omaisuus lähtee kävelemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli pettämistä tai ei, on vaan ihmisen omaa pienuutta jos ei osaa asiallisesti erota.
Loppujen lopuksi kun se ero tulee, niin se on aivan sama mistä syystä se tulee.
Ei ole. Sillä on suuri merkitys sopiiko aviopari kahdestaan erostaan vai liittyykö siihen ulkopuolisia.
Kyllähän se ero joka tapauksessa on kahden välinen asia, oli siihen syynä erilleen kasvaminen tai pettäminen. Ihan sama oikeastaan, miksi ero tulee. Lopputulos on sama, ero.
Me erosimme exän kanssa viisi vuotta sitten. Syynä kaikki mahdollinen eroon kasvamisesta pettämiseen. Sovussa silti erottiin. Miksi enää siinä kohtaa olis riidelty? Sovussa jaetaan myös vanhemmuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli pettämistä tai ei, on vaan ihmisen omaa pienuutta jos ei osaa asiallisesti erota.
Loppujen lopuksi kun se ero tulee, niin se on aivan sama mistä syystä se tulee.
Ei ole. Sillä on suuri merkitys sopiiko aviopari kahdestaan erostaan vai liittyykö siihen ulkopuolisia.
Kyllähän se ero joka tapauksessa on kahden välinen asia, oli siihen syynä erilleen kasvaminen tai pettäminen. Ihan sama oikeastaan, miksi ero tulee. Lopputulos on sama, ero.
Me erosimme exän kanssa viisi vuotta sitten. Syynä kaikki mahdollinen eroon kasvamisesta pettämiseen. Sovussa silti erottiin. Miksi enää siinä kohtaa olis riidelty? Sovussa jaetaan myös vanhemmuus.
Se mikä sopii teille, ei sovi kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahimmassa tapauksessa käytetään jopa lapsiakin lyömäaseena toista osapuolta vastaan...
Minusta se on taas halveksittavampaa, että ensin porsastellaan ja petetään ja sitten vaaditaan, ettei toinen saa näyttää lainkaan pettymystään, koska "ajattele nyt meidän lapsia". Olisiko itse kannattanut ajatella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli pettämistä tai ei, on vaan ihmisen omaa pienuutta jos ei osaa asiallisesti erota.
Loppujen lopuksi kun se ero tulee, niin se on aivan sama mistä syystä se tulee.
Ei ole. Sillä on suuri merkitys sopiiko aviopari kahdestaan erostaan vai liittyykö siihen ulkopuolisia.
Kyllähän se ero joka tapauksessa on kahden välinen asia, oli siihen syynä erilleen kasvaminen tai pettäminen. Ihan sama oikeastaan, miksi ero tulee. Lopputulos on sama, ero.
Me erosimme exän kanssa viisi vuotta sitten. Syynä kaikki mahdollinen eroon kasvamisesta pettämiseen. Sovussa silti erottiin. Miksi enää siinä kohtaa olis riidelty? Sovussa jaetaan myös vanhemmuus.
Se mikä sopii teille, ei sovi kaikille.
Niin, toisille sopii paljon paremmin riitely ja lasten pelinappuloina pitäminen. Tekee hyvää heille! Eiku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein se eronjälkeinen kostaja on se pettäjä, joka ei kestä, että hänet jätettiin.
Jeps lapsia ei lyömäaseena kyllä saa käyttää. Mutta ei pidä ihmetellä raivoa jos toinen pettää! Jos suhde ei ota enää kipinää, niin siitä voi erota ilman pettämisiä ja toimia kunnioittavasti toista kohtaan. jos toista kohtaan pettämällä toimii, niin ei pidä ihmetellä kuraa joka lentää. Silloin on kyllä itse heittänyt paskan tuulettimeen.
Olen avioero perheen lapsi, ja olen tämän kaiken nähnyt. toivon vaan että oma avioliitto (15v) kestää, ja jos ero tulee, niin pitää vaan toivoa ettei mitään tuollaista kuraa ei kohdallemme tule. Mutta sitä vaan voi toivoa. Itse en kyllä lähde pettämään, olen liian läheltä nähnyt ja kokenut omien vanhemipen kohdalla, se jättää jäljet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli pettämistä tai ei, on vaan ihmisen omaa pienuutta jos ei osaa asiallisesti erota.
Loppujen lopuksi kun se ero tulee, niin se on aivan sama mistä syystä se tulee.
Ei ole. Sillä on suuri merkitys sopiiko aviopari kahdestaan erostaan vai liittyykö siihen ulkopuolisia.
Kyllähän se ero joka tapauksessa on kahden välinen asia, oli siihen syynä erilleen kasvaminen tai pettäminen. Ihan sama oikeastaan, miksi ero tulee. Lopputulos on sama, ero.
Me erosimme exän kanssa viisi vuotta sitten. Syynä kaikki mahdollinen eroon kasvamisesta pettämiseen. Sovussa silti erottiin. Miksi enää siinä kohtaa olis riidelty? Sovussa jaetaan myös vanhemmuus.
Se mikä sopii teille, ei sovi kaikille.
Niin, toisille sopii paljon paremmin riitely ja lasten pelinappuloina pitäminen. Tekee hyvää heille! Eiku.
Niin tekee!
Lapset kärsii ihan oikeasti riitelevistä eroavista vanhemmista. Vaikka toinen olisikin pettänyt, niin voisi silti miettiä sitä lapsen mielenterveyttä ja elämän vakautta ja yrittää olla ex-kumppanille mahdollisimman asiallinen. Tietysti jos lapsesta ei välitä, niin silloin kannattaa riidellä ja vieraannuttaa...
Vierailija kirjoitti:
Lapset kärsii ihan oikeasti riitelevistä eroavista vanhemmista. Vaikka toinen olisikin pettänyt, niin voisi silti miettiä sitä lapsen mielenterveyttä ja elämän vakautta ja yrittää olla ex-kumppanille mahdollisimman asiallinen. Tietysti jos lapsesta ei välitä, niin silloin kannattaa riidellä ja vieraannuttaa...
Toinen osapuoli voi toimia yhtä ”asiallisesti” kuin toinenkin. Mikäs siinä. Eipä siinäkään lapset ensimmäisenä pettäjällä tainnut olla mielessä.
Yksi puolituttu nainen kertoi erostaan n. viisi vuotta sitten: "Vi##u mua kiinnostanut yhtään ne lautaset. Mä vaan halusin tehdä siitä mahdollisimman vaikeeta." Tuolloin eroaikaan hän oli kuitenkin jo puolet yli kolmekymppinen. Nyt taitaa olla jo neljäkymmentä rikki.
Olisi tehnyt mieli kysyä mitä mieltä hän nyt on omasta käytöksestään, mutta en keksinyt mitään neutraalia tapaa kysyä. Onkohan hän ylpeä käytöksestään?
Tämä, ja mä taas en ymmärrä ihmisiä, jotka joskus sanovat, että eivät voisi kuvitellakaan ottavansa kumppania, joka on hyvissä väleissä exäänsä. Miksei? Onko pakko katkeroitua ja vihata ja mustamaalata silti, jos yksinkertaisesti on vain kasvettu erilleen eikä ole pettämistä tai parisuhdeväkivaltaa?