3kk ikäinen haluaisi kaiken valveilla olon olla vaan sylissä..

On vain vaihe. Ei ne vauvat lakkaa kasvamasta.

Voi olla vaihe, voi olla että ei. Mulla kaks kaveria, joilla 2- ja 3-vuotiaat lapset. Kitisee ja kiukkuaa jos ei äiti koko ajan oo iholla ja tee just niinku lapsi haluaa. Alkoi vauvana jo vaatiminen (toki tiedostamattaan vauvalla), ja kun lähtivät leikkiin mukaan niin vieläkin ihmettelevät miksi nuo on niin kiinni heissä koko ajan eikä mihinkään pääse. Jaa-a, kumma juttu.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla vaihe, voi olla että ei. Mulla kaks kaveria, joilla 2- ja 3-vuotiaat lapset. Kitisee ja kiukkuaa jos ei äiti koko ajan oo iholla ja tee just niinku lapsi haluaa. Alkoi vauvana jo vaatiminen (toki tiedostamattaan vauvalla), ja kun lähtivät leikkiin mukaan niin vieläkin ihmettelevät miksi nuo on niin kiinni heissä koko ajan eikä mihinkään pääse. Jaa-a, kumma juttu.

Mitä yrität vihjailla? Että ap:n pitäisi olla vastaamatta vauvan itkuun? Älä nyt pas*aa jauha.

Tietenkin se on vaihe, vauva kasvaa hurjaa vauhtia. Niin hurjaa että kannattaa myös pitää sylissä niin paljon kuin voit. Kohta on jo iso ja hyvä jos silloin tällöin halata saa :( 

Vierailija kirjoitti:

Voi olla vaihe, voi olla että ei. Mulla kaks kaveria, joilla 2- ja 3-vuotiaat lapset. Kitisee ja kiukkuaa jos ei äiti koko ajan oo iholla ja tee just niinku lapsi haluaa. Alkoi vauvana jo vaatiminen (toki tiedostamattaan vauvalla), ja kun lähtivät leikkiin mukaan niin vieläkin ihmettelevät miksi nuo on niin kiinni heissä koko ajan eikä mihinkään pääse. Jaa-a, kumma juttu.

Lasten kuuluu olla vanhemmissa kiinni. Mihin tuon ikäisten lasten vanhempien pitäisi päästä?

Mitä ihmettä jotkut selittää että 3kk ikäistä ei pitäisi pitää sylissä :D voiko kosketusta tuon ikäisenä antaa liikaa? Myös 2 tai 3vkin on aika pieni vielä. Kyllä sitä erossa ehtii myöhemminkin olemaan.

Pieni lapsi, pienet ongelmat, iso lapsi, isot ongelmat...sun elämäs on kuule vielä helppoa ja mukavaa. Vauvan voi kantaa mihin vain ja se ei kiukuttele vastaan. Odota noin 6-7 vuotta, niin sinulla on ihan oikeita haasteita sen lapsen kanssa.

Ihan normaali vauva, se tarvitsee läheisyyttä enemmän kuin mitään muuta, no ruokaa ja unta toki myös. Jos vaan nauttisitte itsekin siitä takiaisesta, ei se siinä loputtomiin ole syliä haluamassa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla vaihe, voi olla että ei. Mulla kaks kaveria, joilla 2- ja 3-vuotiaat lapset. Kitisee ja kiukkuaa jos ei äiti koko ajan oo iholla ja tee just niinku lapsi haluaa. Alkoi vauvana jo vaatiminen (toki tiedostamattaan vauvalla), ja kun lähtivät leikkiin mukaan niin vieläkin ihmettelevät miksi nuo on niin kiinni heissä koko ajan eikä mihinkään pääse. Jaa-a, kumma juttu.

Lasten kuuluu olla vanhemmissa kiinni. Mihin tuon ikäisten lasten vanhempien pitäisi päästä?

2- tai 3-vuotiaan vanhempien? No esim. TÖIHIN, kauppaan tai lenkille.

Sehän on vauva, sitä kuuluukin pitää sylissä. Luoja sentään.

Tietysti vauvaa pidetään sylissä kun se on vielä noin pieni.

Herranjeesus. Iso kiitos taas itselleni siitä että olen vela. 2 ja 3-vuotiaiden kuuluu vielä jatkuvasti roikkua kiinni äidissä? Ahdistava ajatus! Onneksi omassa lähipiirissäni on täyspäisiä vanhempia.

Se on vain vaihe mutta suosittelen pitämään sylissä ja kantamaan niin paljon kuin vain mahdollista. Kohta se pieni nyytti on 10 kiloinen pötkäle eikä sitä sitten enää niin vaan kannetakaan. Vaikka kuinka haluaisi (itse siis). Toisekseen tuon ikäinen alkaa vasta ymmärtämään, että se on erillinen olento. Tähän asti on elänyt siinä luulossa että on yhtä ja samaa äidin kanssa. Eli voi olla ahdistusta.

Mitä odotit? Että vauvaa tulee hoivata kun se sopii itselle?

Onpa ilkeitä vastauksia, mutta mitä muutakaan voi odottaa...

3 kk ikäinen vauva on tosi pieni, joten kyllä häntä tulee pitää paljon sylissä. Antaisin ymmärrystä kuitenkin myös ap:lle. Pienen vauvan kanssa voi tuntua, että pää hajoaa, kun et pääsekään vessaan /suihkuun/syömään /lenkille /nukkumaan yms. silloin kun haluat. Vauva rajoittaa käytännössä kaikkea mitä teet. Jotkut vauvat viihtyy kantoliinassa, voisit kokeilla sitä, niin saat kädet vapaaksi.

Itse muistan, miten keljulta tuntui, kun en voinut syödä haarukalla ja veitsellä, kun vauva oli sylissä. Tunsin oloni avuttomaksi, kun ruoka piti olla pienitty palasiksi, jota sitten haarukalla lautaselta poimin.

Aika tuntui tosi pitkältä vauvan kanssa, ja muistan sen edelleen, vaikka siitä on jo vuosikymmen vierähtänyt.

Hohhoijaa mikä talliainen.

Jos vauva kerran oli aluksi tyytyväinen, niin silloinhan tuo on selvästikin vain jokin vaihe.

Kiitos asiallisita kommenteista.

Lähinnä itsellä pelko persuksissa (kahden isomman vauva ajan jälkeen) että nytkö alkaa tälläkin muksulla se itku jota sitten kestikin kuukausi tolkulla. Ehkä olen liian herkkä ja pelokas asian suhteen. Meillä kun ei ole kumpikaan isompi olleet tyytyväisiä ollenkaan vasta ku vähän isompana.

Vauva onneksi viihtyy manducan kantorepussa, pakko olla kädet vapaana kun täytyy kuitenkin isommat huolehtia.

Isommista vaan huomaa että tympii kun vauva kokoajan mun sylissä ellei nuku.

Onneksi ovat jo sen ikäisiä että ymmärtävät ku selittää.

Onhan tämä välillä hermoja raastavaa mutta yrittänyt nauttia niin paljon ku pystyy, kuitenkin viimenen vauva aika minkä saan kokea.❤

Ja ei, en rajota vauvan sylissä oloa, ei tää pieni tahallaan itke.

Ap talliainen.

Vierailija kirjoitti:

Herranjeesus. Iso kiitos taas itselleni siitä että olen vela. 2 ja 3-vuotiaiden kuuluu vielä jatkuvasti roikkua kiinni äidissä? Ahdistava ajatus! Onneksi omassa lähipiirissäni on täyspäisiä vanhempia.

Itsekin olen vela ja introvertti, mutta muistan että lapsena tykkäsin kaikesta läheisyydestä. Valitettavasti toki vanhempani olivat sellaisia eivät sellaisesta välittäneet ja äitini jopa lähti yli viikoksi ulkomaille lomailemaan kun olin 2-3 vuotias ja nakkasi minut jollekin kaverilleen :D en tiedä jäikö tuo läheisyyden kaipuu siitä, mutta väitän että läheisyyttä ja välittämistä ei voi antaa liikaa.

Mun vauvani oli tommoinen! Oli aina sylissä :) on nyt reipas 15v eikä näy ei kuulu...voi saisinpa halata häntä joskus! yritä nauttia siis väsymyksenikin keskellä.