Kun tekisi mieli kertoa aikuiselle lapselle kaikki

Älä kerro. Käy mieluimmin puhumassa ammattiauttajalle tai puhu ystävälle. Minun äiti soittaa vähän väliä ja avautuu parisuhdeongelmistaan isäni kanssa. En oikeasti halua tietää.

Päästä irti katkeruudesta. Mitä hyvää tämä avautuminen muka tekisi?

Vierailija kirjoitti:

Päästä irti katkeruudesta. Mitä hyvää tämä avautuminen muka tekisi?

Ajattelin että hän ymmärtäisi ratkaisujani paremmin eikä syyttäisi minua kaikesta.

Tee ajatusleikki ja mieti kunnolla muuttuisiko mikään kertomisen jälkeen paremmaksi. Vai muuttuisiko asiat sittenkin jopa huonommiksi? Mene mielummin ammattilaisen kanssa puhumaan ja selvitä pääsi siellä, älä pura kaikkea pahaa oloasi lapselle vaikka tämä jo aikuinen onkin. Sinä olet ollut aivan eri asemassa miehen vaimona kuin hän miehen lapsena. Älä vie lapseltasi pois hänen luottamustaan ja älä yritä aivopestä ketään. Se ei ole tervettä.

Vain siinä tapauksessa että lapsi tulee itse sinulta kysymään asiasta ja silloinkin vain siltä osin mikä on lapsen kannalta olennaista tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päästä irti katkeruudesta. Mitä hyvää tämä avautuminen muka tekisi?

Ajattelin että hän ymmärtäisi ratkaisujani paremmin eikä syyttäisi minua kaikesta.

Anna hänen olla mielummin. Vaikka hän on lapsesi, niin hänellä on omat mielipiteensä. Tuskin sinäkään tässä taistelussa se viaton olet.

Jaahas. Ja nytkö sitten taas saakin keskustella siitä vanhemmasta lapsestasi jonka annoit adoptioon.

Kyllä on vaikea pysyä sun perässäsi.

Kirjoita lapselle kirje, mutta älä lähetä sitä, vaan säästät sen itselläsi. Mieti kirjeen sisältö tarkkaan ja jos ajatuksia tulee lisää, niin kirjoita kirje uudestaan ja uudestaan, mutta katso kirjeen sävyä ja mieti se myös muilta kanteilta kuin omaltasi.

Jos tässä on kyseessä mielenterveydenammattilaista tarvitseva ongelma, niin suuntaa sinne. Lapsi ei sellainen ole ja hänellä ei ole kykyä asiaa sinun pääsi selvittäjänä toimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päästä irti katkeruudesta. Mitä hyvää tämä avautuminen muka tekisi?

Ajattelin että hän ymmärtäisi ratkaisujani paremmin eikä syyttäisi minua kaikesta.

Voit kertoa perusteet ratkaisuillesi rehellisesti jos lapsi itse kysyy tai ottaa asian esille. Muista kuitenkin että vain sinä olet vastuussa ratkaisuistasi perusteista riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Jaahas. Ja nytkö sitten taas saakin keskustella siitä vanhemmasta lapsestasi jonka annoit adoptioon.

Kyllä on vaikea pysyä sun perässäsi.

Avaatko vähän asiaa, en pysy nyt kärryillä! Olen ollut av:lla vain silloin tällöin ja tätä tapausta en tunnekaan. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päästä irti katkeruudesta. Mitä hyvää tämä avautuminen muka tekisi?

Ajattelin että hän ymmärtäisi ratkaisujani paremmin eikä syyttäisi minua kaikesta.

Puhu ensin jonkun ammattilaisen kanssa luottamuksellisesti, vaikka srk:n työntekijän kanssa, jos psykologia on vaikea saada. Saat purettua asiaa ja käsiteltyä sitä. Pohtikaa auttajan kanssa yhdessä, minkä verran olisi järkevää kertoa sille aikuiselle lapselle ja miten sen voisi sanoa kauneimmin. Mieti myös sitä, saisitko sittenkin välejänne kuntoon jollain muulla tavalla. Kertominen voi jopa huonontaa välejänne lisää tai masentaa lasta, vaikuttaa hänen itsetuntoaan alentavasti tms.

Ei toimi. Jokaisella on subjektiivinen käsitys asioista. Sitä kutsutaan elämäksi.

Onko niin, että vanhemmiten piiri ympärilläsi on pienentynyt ja pyörittelet vanhoja asioita päässäsi? Älä karkoita aikuista lastasi näillä avautumisilla.

Anoppini kirjoitti kirjeen siitä mikä oli hänen miehestään totuus hänestä ja miesvainajan suhteesta aikuisille lapsilleen. Rikkoi tällä tavalla aikuisten lasten muiston isästään. Jos välit oli ennestään etäiset, niin tämän jälkeen vielä etäisemmät.

Avaudu ammattiauttajalla. Älä siirrä taakkaasi lapsille.

Olemme kyllä äitini kanssa puhuneet isästä asiat halki. Äiti silitteli ja suojeli isää isän kuolemaan asti. Minulle se oli todella ahdistavaa, koska vaistosin koko ajan, ettei totuus ole sitä, mitä minulle näytetään.

Isän kuoleman jälkeen äiti on rehellisesti kertonut, mikä johti siihen, että hän meni isän kanssa naimisiin ja millaista elämä hänen kanssaan oli ja miksi kaikki meni, niin kuin meni.

Minun oloa se helpotti. Ei aikuiselle ihmiselle tarvitse pitää satuja ja kulisseja yllä. Asiasta voidaan keskustella ihan aikuismaisesti ja oppia ymmärtämään, miksi omat vanhemmat teki niitä ratkaisuja, mitä tekivät.

Vierailija kirjoitti:

Olemme kyllä äitini kanssa puhuneet isästä asiat halki. Äiti silitteli ja suojeli isää isän kuolemaan asti. Minulle se oli todella ahdistavaa, koska vaistosin koko ajan, ettei totuus ole sitä, mitä minulle näytetään.

Isän kuoleman jälkeen äiti on rehellisesti kertonut, mikä johti siihen, että hän meni isän kanssa naimisiin ja millaista elämä hänen kanssaan oli ja miksi kaikki meni, niin kuin meni.

Minun oloa se helpotti. Ei aikuiselle ihmiselle tarvitse pitää satuja ja kulisseja yllä. Asiasta voidaan keskustella ihan aikuismaisesti ja oppia ymmärtämään, miksi omat vanhemmat teki niitä ratkaisuja, mitä tekivät.

Juu, mutta tilanne on toinen, jos äiti on katkera ja kaipaa liittoutumista kuollutta isää vastaan. Eli vaikka ensi ajatuksena olen kannallasi, taitaa näillä muillakin olla pointtinsa.