Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Läheisen kuolema ja järjettömät tunteet - auttakaa!
07.11.2018 |
Yksi koko elämäniloa läheisimmistä ihmisistä kuoli. Rakas, rakas ihminen joka on ollut aina niin hyvä elämässäni sen alusta asti, aina rakastava, hyvä, luotettava, mukava hyvässä ja huonossa, joka tuntee minut paremmin kuin minä itseni.
Ja nyt hän on poissa. Täysin yllättäen. Oireet alkoivat pienellä väsymyksellä heinäkuussa, syöpädiagnoosi saatiin alle kaksi viikkoa sitten ja nyt hän on poissa.
En osaa suhtautua. En voi uskoa sitä, olen vakuuttunut - vaikka järjellä muuta tiedän - että jos lähetän viestin tai soitan niin hän vastaa. Lähtee kävelylle, kahvilaan, tulee vieraisille, kutsuu minut luokseen. Hän ei yksinkertaisesti saa olla poissa.
Kirjoitan tänne, koska kieltäydyn puhumasta asiasta kenellekään. Ja ne pari ihmistä joille saattaisin suostua puhumaan, eivät itsekään kykene siihen.
Ja me olemme kaikki solmussa ja tuskassa. Hän oli monelle meistä se koko elämän tärkein henkilö, jollaista ei ole toista. Kun hän on mennyt, ei ole enää ketään jolle puhua.
Ja samalla meihin kaikkiin sattuu niin paljon, että riitelemme tyhjästä. Minusta ollaan huolissaan kun olen vetäytynyt yksinäisyyteen enkä halua puhua. Joka - niin järjetöntä kuin se tässä tilanteessa on - johtaa riitoihin.
Auttakaa hyvät ihmiset, viisaudellanne elämästä! Miten kestää tämä uskomaton tyhjiö elämässä? Kun ajatus on koko ajan, että näin ei vain saa olla, tämä ei saa olla totta!
Latteudet suruprosessista kyllä tiedän. Mutta se oikea, elävä elämä ja ihmisten kokemukset ja neuvot - niitä kertokaa!
Kommentit (36)
Joa ei läheisistä ole apua, niin työtwrveyden kautta psykologille juttelemaan. Tai jos olet opiskelija, voit käyttää opiskelijaterveydenhoitoa. Äkkikuolema on aina raskas ja käsittämätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanottoni menetyksesi johdosta. Suru vaatii paljon aikaa. Elämä ei sen jälkeen ole enää ennallaan. Vähitellen suru kuitenkin alkaa loitontua taka-alalle, kun muut asiat alkavat elämässä vaatia huomiota. Vuosien jälkeenkin silti saattaa usein vielä iskeä kova ikävä ja ihmetys äkillisen menetyksen johdosta. Voimia surullisiin päiviisi. Anna itsellesi aikaa olla surullinen ja ikävöidä.
Ap jatkaa:
Pysyn kasassa niin kauan kuin en ajattele enkä puhu tästä. Uppoudun töihin.
Mutta vaikka selitän miksi, sitä ei hyväksytä, vaan minusta ollaan huolissaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa:
Pysyn kasassa niin kauan kuin en ajattele enkä puhu tästä. Uppoudun töihin.
Mutta vaikka selitän miksi, sitä ei hyväksytä, vaan minusta ollaan huolissaan.
Jokainen suree omalla tavallaan ja omassa aikataulussaan. Monesti läheisten on vaikea suhtautua surevaan ja toisen suruun. -3
Minä olen nähnyt joskus unia kuolleista. Unet ovat saaneet minut voimaan paremmin. Koen, että kuolleiden ja elävien välissä on verho ja että siellä verhon toisella puolella on kaikki hyvin. Voin kokea ikävää, mutta sehän on vain hyvä asia. Olisi pahempaa, jos en olisi välittänyt ihmisestä silloin kun hän eli. Hyväksyn sen, että ihmiset kuolevat. Näetkö sinä unia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lämmin osanotto ja halaus.
En osaa auttaa, valitettavasti. Minulla suru tuli keskimääräistä pahempana, se kesti useamman vuoden. Se oli fyysinen panssari, joka painoi kehoa ja romutti terveyttä. Se sai etääntymään ystävistä, koska en halunnut rasittaa heitä ja se sai myös horjutettua parisuhdetta, koska petyin siihen, ettei toinen ymmärtänyt mitä myllerrystä kävin sisälläni.
Ehkä se klisee voisi kuitenkin auttaa, että muutkin ovat selvinneet saman myllyn läpi. Mennyt ei palaa koskaan, tulet ulos prosessista muuttuneena. Yritä keskittää vähät voimasi siihen, että pidät kiinni elämässäsi vielä olevista tärkeistä ihmisistä, ettei sinun tarvitse rakentaa koko loppuelämääsi uudelleen murusista.
Rakas lähimmäinen, osanottoni.
Muista, että edesmennyt on aina sydämessäsi ja teitä yhdistää muistot mukavista hetkistänne. Jokainen hetki elämässä on tärkeä. Voit jutella hänelle mielessäsi, hän kuulee. Pidä hänen kuvaansa näkyvillä, se muistuttaa hänen persoonastaan. Kun aika kulkee edelleen, muistat häntä ja hetkiänne ilolla ja hän iloitsee siitä. Suru kuuluu asiaan, koska hän oli sinulle tärkeä etkä halua menettää häntä.
Rakkaasi elämän piti mennä näin. Meillä kaikilla on suunnitelma.
Muista, että hän tukee sinua edelleen ja tulee vastaan, kun sinun aikasi tulee. Mutta ensin sinun on elettävä ne asiat, mikä sinun elämäsi suunnitelmaan kuuluu.
Voimia ja lämpöä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suruaikana heti menetyksen jälkeen: Kirjoitin itse (synkkiä) ajatuksiani muistikirjaan ja kirjeitä menetetylle läheiselleni. Sitten yritin lisäksi uppoutua kevyeen viihdehömppään, jotten koko ajan kahlaisi syvissä vesissä. Kotitöitä tein tuolloin vain aivan minimin ja elin pääosin valmisruoilla jonkin aikaa. Yritin joka päivä myös ulkoilla silloisten voimieni mukaan, jotta olo olisi ollut virkeämpi. Läheisistä ei valitettavasti oikein ollut surussani apua, sen sijaan ammattilaisten kanssa keskustelusta kyllä. Moni läheinen ei osaa suhtautua toisen suruun kovin hyvin ja joko vaikenee tai töksäyttelee jotakin tahditonta surevalle. -3
Kuolema on normaalia. Lähäisen kuollessa kestää noin puoli vuotta kun unohtelet asioita ja ajatuksesi harhailevat. Sitten pääset niihin surunkäsittelyprosesseihin. Aluksi ainakin itselläni oli muistijälki siitä miltä ihminen kuulostaa, mutta kun se alkaa häipyä, alkaa myös hyväksymään kuoleman. Suosittelen piilottamaan kaikki kuvat ja muut esineet, jotka muistuttavat hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nähnyt joskus unia kuolleista. Unet ovat saaneet minut voimaan paremmin. Koen, että kuolleiden ja elävien välissä on verho ja että siellä verhon toisella puolella on kaikki hyvin. Voin kokea ikävää, mutta sehän on vain hyvä asia. Olisi pahempaa, jos en olisi välittänyt ihmisestä silloin kun hän eli. Hyväksyn sen, että ihmiset kuolevat. Näetkö sinä unia?
Samoin! Minunkin isovanhempani ovat tulleet unessa tervehtimään ja viesti oli se, että heillä on asiat hyvin, eivätkä he ole ”kuolleita”, kuten luulin.
Käytyäni meediotilaisuudessa vakuutuin, että moni edesmennyt muistaa yhteistä aikaa hyvillä mielin ja haluaa sanoa rakkaat terveiset jokaiselle, joka oli hänelle elämässään jollakin tavoin tärkeä. Jäin miettimään, että pitäisikö sanoa jo nyt, tässä elämässä, kivalle työkaverille, naapurille, läheiselle, ystävälle, että olet kiva, merkityksellinen ja rakas!
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa:
Pysyn kasassa niin kauan kuin en ajattele enkä puhu tästä. Uppoudun töihin.
Mutta vaikka selitän miksi, sitä ei hyväksytä, vaan minusta ollaan huolissaan.
Minä näen sen mielen suojamekanismina. Minäkin hautauduin töihin. En harrastanut mitään (ei edes tehnyt mieli). Sitten pikku hiljaa alkoi olla voimia purra palanen kerrallaan surusta ja sitä myötä alkoi tulla tunne, että voi alkaa ottaa elämäänsä jotain muutakin kuin työtä. Erään joululoman itkin viikon, kun oli töistä taukoa eikä mitään pakko-ohjelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin tämä elämä menee. Synnytään, ollaan, kuollaan. Kaikki.
Sinulla oli hieman enemmän aikaa sopeutua pahimpaan, kun oli sairaudesta kyse. En siis vähättele tai halua mitätöidä suruasi. Yritän vain sanoa, että kuolema voi tulla vieläkin pikaisemmin, jolloin aikaa suhtautua siihen asiaan on todella vähän ja on todella vaikea uskoa asiaa todeksi.
Minun lähimmäiseni oli menossa arkisille asioilleen, kun tuli yllätysonnettomuus, jossa hän kuoli, kun sattui kävelemään siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin tämä elämä menee. Synnytään, ollaan, kuollaan. Kaikki.
Sinulla oli hieman enemmän aikaa sopeutua pahimpaan, kun oli sairaudesta kyse. En siis vähättele tai halua mitätöidä suruasi. Yritän vain sanoa, että kuolema voi tulla vieläkin pikaisemmin, jolloin aikaa suhtautua siihen asiaan on todella vähän ja on todella vaikea uskoa asiaa todeksi.
Minun lähimmäiseni oli menossa arkisille asioilleen, kun tuli yllätysonnettomuus, jossa hän kuoli, kun sattui kävelemään siinä.
Hei, älä jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tämä elämä menee. Synnytään, ollaan, kuollaan. Kaikki.
Sinulla oli hieman enemmän aikaa sopeutua pahimpaan, kun oli sairaudesta kyse. En siis vähättele tai halua mitätöidä suruasi. Yritän vain sanoa, että kuolema voi tulla vieläkin pikaisemmin, jolloin aikaa suhtautua siihen asiaan on todella vähän ja on todella vaikea uskoa asiaa todeksi.
Minun lähimmäiseni oli menossa arkisille asioilleen, kun tuli yllätysonnettomuus, jossa hän kuoli, kun sattui kävelemään siinä.
Hei, älä jaksa.
Suruja ei voi vertailla. Jokainen joka sitä yrittää, loukkaa surevaa pahasti. Suru on tietynlainen maailmanloppu. Siihen päättyy yksi aikakausi ihmisen elämässä. Menetyksen jälkeen menee usein aikaa siihen, ennen kuin elämä taas alkaa pikkuhiljaa kirkastua. Pitkään menee kuitenkin surun takia kuin sumun kesken haparoiden ja uutta suuntaa ajatuksilleen etsien. -3
Ihmiset surevat eri tavoilla. Ikävä kyllä monet kaatavat suruaan toisten niskaan. Arvostellaan toisten tapaa surra, omitaan vainajaa (tyyliin vain MINÄ tunsin hänet oikeasti) ja jopa syytetään muita hänen kuolemastaan.
Valitsemasi suremisen tapa on sinulle oikea, ja sitä paitsi voi säästää sinua noilta toisten purkauksilta.
Minua lohdutti ajatella, että vaikka ihminen itse on poissa, hänestä jää jälki muihin ihmisiin. Hän on siis edelleen minulle olemassa, koska hän on tavallaan osa minua. En olisi sama ihminen ilman häntä. Minulle oli tärkeää myös alkaa tehdä tiettyjä asioita muiden hyväksi, joita vainaja oli tehnyt. Kun x ei enää voi viedä lapsia linnanmäelle, minä vien, ja näin maailmassa ei ole siinä kohtaa aukkoa, vaan x:n olemassaolo jatkuu minun kauttani. Niinpä istuin Linnanmäellä penkillä kärsivällisesti kuten x olisi tehnyt, ja annoin lasten mennä samaan laitteeseen kerta toisensa jälkeen. Kuten x oli tehnyt edellisenä vuonna, ja sitä edellisenä.
Kiitos todella paljon teille kaikille viesteistänne.
Todellisuuden kohtaaminen on joskus raastavaa.
Alue: Aihe vapaa
Olipa monta kirjoitusvirhettä kun itkin tätä kirjoittaessani.