Lue keskustelun säännöt.
Saanko luovuttaa jo tämän elämän kanssa?
02.11.2018 |
Ei ole voimia nousta tästä mihinkään edes normaaliin elämään. Olen 30 ja käytännössä täysin vailla työkokemusta jolla mitään arvoa työmarkkinoilla olisi, vaikka "töitä" olenkin tehnyt, siis paskaduunia jossa ei mitään hyödyllistä ole oppinut. Jotain pitäisi varmaan lähtee opiskelemaan mutta ei mitään ajatusta mihin suuntaisi.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jo luovuttanut, tosin olen sua 16 v. vanhempi. Ei tullut musta mitään tässä elämässä.
Joo. Mutta elät edelleen, miten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole aika luovuttaa.
Itse 30 myös, vain kesken jäänyt opiskelu, lapsi, työpaja ja siinä cv:ni.
On vielä aikaa.
Uutta yllättävää mukavaakin voi tapahtua milloin vaan.
Se vaan pysyy piilossa siihen saakka kunnes sen voit nähdä joskus.
Relax.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jo luovuttanut, tosin olen sua 16 v. vanhempi. Ei tullut musta mitään tässä elämässä.
Joo. Mutta elät edelleen, miten?
Olen vaan, mutten oikeasti ’elä’. Olen liian pelkuri tappaakseni itseni.
:) kirjoitti:
Ei ole aika luovuttaa.
Itse 30 myös, vain kesken jäänyt opiskelu, lapsi, työpaja ja siinä cv:ni.
On vielä aikaa.
Uutta yllättävää mukavaakin voi tapahtua milloin vaan.
Se vaan pysyy piilossa siihen saakka kunnes sen voit nähdä joskus.
Relax.
Kun ei jaksa uskoa mihinkään hyvään omalla kohdalla. Perheen haluaisin mutta sekin tuntuu täysin mahdottomalta haaveelta kun on aina ollut täysin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jo luovuttanut, tosin olen sua 16 v. vanhempi. Ei tullut musta mitään tässä elämässä.
Joo. Mutta elät edelleen, miten?
Olen vaan, mutten oikeasti ’elä’. Olen liian pelkuri tappaakseni itseni.
Mitä tekisit jos oikeasti eläisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jo luovuttanut, tosin olen sua 16 v. vanhempi. Ei tullut musta mitään tässä elämässä.
Joo. Mutta elät edelleen, miten?
Olen vaan, mutten oikeasti ’elä’. Olen liian pelkuri tappaakseni itseni.
Mitä tekisit jos oikeasti eläisit?
Yrittäisin etsiä työpaikan, ehkä jopa opiskella vielä ja hankkia ihmissuhteita.
Käy ammatinvalintapsykologin juttusilla. Voit sitä kautta löytää oikean suunnan.
Itsellä vähän sama juttu. Olen nyt työharjoittelussa - pääsin aikuisopiskelemaan ja sitä kautta olen nyt työharjoittelussa. Tosin mitään vakituista ei ole luvattu, mutta aion hakea töitä vuokrafirman kautta.
Lähde rohkeasti kokeilemaan. Jos pääset koulutukseen niin itsetuntosi kasvaa - työharjoittelu antaa vielä onnistumiskokemuksia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käy ammatinvalintapsykologin juttusilla. Voit sitä kautta löytää oikean suunnan.
Itsellä vähän sama juttu. Olen nyt työharjoittelussa - pääsin aikuisopiskelemaan ja sitä kautta olen nyt työharjoittelussa. Tosin mitään vakituista ei ole luvattu, mutta aion hakea töitä vuokrafirman kautta.
Lähde rohkeasti kokeilemaan. Jos pääset koulutukseen niin itsetuntosi kasvaa - työharjoittelu antaa vielä onnistumiskokemuksia!
Lisäys. Ja koulutuksessa yms pääset ihmisten seuraan ja voir löytää kavereita ...
Vierailija kirjoitti:
Käy ammatinvalintapsykologin juttusilla. Voit sitä kautta löytää oikean suunnan.
Itsellä vähän sama juttu. Olen nyt työharjoittelussa - pääsin aikuisopiskelemaan ja sitä kautta olen nyt työharjoittelussa. Tosin mitään vakituista ei ole luvattu, mutta aion hakea töitä vuokrafirman kautta.
Lähde rohkeasti kokeilemaan. Jos pääset koulutukseen niin itsetuntosi kasvaa - työharjoittelu antaa vielä onnistumiskokemuksia!
Ei kannata alapeukuttaa. Itse olin jo vaipumassa todella syvälle ja koulutus pelasti minut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käy ammatinvalintapsykologin juttusilla. Voit sitä kautta löytää oikean suunnan.
Itsellä vähän sama juttu. Olen nyt työharjoittelussa - pääsin aikuisopiskelemaan ja sitä kautta olen nyt työharjoittelussa. Tosin mitään vakituista ei ole luvattu, mutta aion hakea töitä vuokrafirman kautta.
Lähde rohkeasti kokeilemaan. Jos pääset koulutukseen niin itsetuntosi kasvaa - työharjoittelu antaa vielä onnistumiskokemuksia!
Tässä ongelma: mulla olisi nytkin tehtävä harjoittelua opintoihin jotka viime aikoina olleet käytännössä jäissä. En saa harjoittelupaikkaa mistään. Ei todellakaan anna onnistumiskokemuksia tää niiden hakeminen, vain torjumiskokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jo luovuttanut, tosin olen sua 16 v. vanhempi. Ei tullut musta mitään tässä elämässä.
Joo. Mutta elät edelleen, miten?
Olen vaan, mutten oikeasti ’elä’. Olen liian pelkuri tappaakseni itseni.
Mitä tekisit jos oikeasti eläisit?
Yrittäisin etsiä työpaikan, ehkä jopa opiskella vielä ja hankkia ihmissuhteita.
Sama täällä. Mutta kun ei ole voimia noihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30 on tosi nuori vielä. Jos haluat esim. koulutuksen ja perheen, sinun on ihan realistista vielä tavoitella niitä.
Kirjoitit, ettei sinulla ole voimia nousta enää mihinkään. Ehkä näet kaiken niin raskaana, koska hahmotat, että sinun pitäisi tehdä kaikki samalla kertaa? Oikeastihan se menee niin, että päämäärää kohti kuljetaan pienin askelin. Siinä matkan varrella suunnitelma voi tarkentua.
On ammattilaisia, jotka voivat auttaa esim. tuossa koulutushaaveessa eli voivat auttaa miettimään erilaisia kouluttautumisvaihtoehtoja, ja jos on jotain erityistarvetta, niin hänen kanssaan voi miettiä ratkaisuja niihin.
Jos haluaa puolison, niin ei se ole este, että on ollut pitkään yksin. On paljon yksinäisyyteen liiankin hyvin tottuneita ihmisiä, jotka etsivät puolisoa. Nettipalstoilla muodostuu helposti sellainen kuva, ettei kukaan ikinä löydä ketään, mutta todellisuudessa pareja muodostuu koko ajan.
Elämän kanssa ei missään nimessä saa luovuttaa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Faith kirjoitti:
30 on tosi nuori vielä. Jos haluat esim. koulutuksen ja perheen, sinun on ihan realistista vielä tavoitella niitä.
Kirjoitit, ettei sinulla ole voimia nousta enää mihinkään. Ehkä näet kaiken niin raskaana, koska hahmotat, että sinun pitäisi tehdä kaikki samalla kertaa? Oikeastihan se menee niin, että päämäärää kohti kuljetaan pienin askelin. Siinä matkan varrella suunnitelma voi tarkentua.
On ammattilaisia, jotka voivat auttaa esim. tuossa koulutushaaveessa eli voivat auttaa miettimään erilaisia kouluttautumisvaihtoehtoja, ja jos on jotain erityistarvetta, niin hänen kanssaan voi miettiä ratkaisuja niihin.
Jos haluaa puolison, niin ei se ole este, että on ollut pitkään yksin. On paljon yksinäisyyteen liiankin hyvin tottuneita ihmisiä, jotka etsivät puolisoa. Nettipalstoilla muodostuu helposti sellainen kuva, ettei kukaan ikinä löydä ketään, mutta todellisuudessa pareja muodostuu koko ajan.
Elämän kanssa ei missään nimessä saa luovuttaa.
En saa otetta mistään mikä veisi yhtään eteenpäin. Näissä kesken olevissa opintoasioissa esim. pitäisi saada pientä "kädenojennusta" ja apua, saada jostain ja joltain mahdollisuus jotta voisi tehdä ne asiat mitä tuon loppuun tekeminen nyt vaatisi. Ja tuntuu ettei sitä saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luovuttaminen on parempi vaihtoehto kuin sinnittely koska sinnittely ei ole elämää vaan pelkkää kitumista kuolemaa odotellen. Kun on kaikin puolin huonot lähtökohdat, ei saa tukea ja omat voimat loppuu niin siinäpä se elämä sitten meni. Olisi niin kiva ajatella että aina voi jotenkin parantaa elämäänsä ja päästä eteenpäin mutta joskus siihen ei löydy mitään keinoja.
Minä yksin myös.
Meitä taitaa olla moniakin Suomessa.
Nuorehkoja naisia yksin ja vähän hukassa.
Silti usein puhutaan uutisissa nuorten miesten ongelmista.
Minä luulen niin, että naisilla on vain taipumusta enemmän häpeään ja yksin jäämiseen.
Ei nuorehkoilla naisilla ole edes sitä äijäporukkaa tai ryyppyporukkaa tai saunaporukkaa! Kai? Ei?
Ei ole mitään porukkaa.
Oltaispa toistemme tukena, naiset, kiitos! :)
Älä luovuta.
Etsi apua. Etsi. ...... Odota.
Etsi lisää.
Rehellisesti, se on tärkeintä.
Itse olen juuri saanut kerrottua asioitani ja alkanut saamaan jonkinlaista apua mikä on vielä vähän vaiheessa.
Tätä ennen olen hakenut apua, mutten uskaltanut kertoa kaikkea.
Terveisiä, hyvä kun kysyt ja kerrot vaikks sitten täällä ... Ok.
Ja tee kasvoillesi pieni hymy tähän iltaasi!
Aivosi luulevat silloin sinun olevan hieman iloisempi. Niin olen lukenut.
< 3
Ruikuta sitten kun olet 45.
Silloin asiat on oikeasti sulta ohi.
Ja unohda kaikki tyhmät trollit jotka leikkii täälläkin jotain mielestään fiksua. >:[
Meen ostaan olutta. Nii... en oo ap. MOI.
Ei tartte kommentoida.
Voimia kaikille joista tuntuu vaikeelta ja ei jaksais!!!
Mä olen jo luovuttanut, tosin olen sua 16 v. vanhempi. Ei tullut musta mitään tässä elämässä.