Lue keskustelun säännöt.
Saanko luovuttaa jo tämän elämän kanssa?
02.11.2018 |
Ei ole voimia nousta tästä mihinkään edes normaaliin elämään. Olen 30 ja käytännössä täysin vailla työkokemusta jolla mitään arvoa työmarkkinoilla olisi, vaikka "töitä" olenkin tehnyt, siis paskaduunia jossa ei mitään hyödyllistä ole oppinut. Jotain pitäisi varmaan lähtee opiskelemaan mutta ei mitään ajatusta mihin suuntaisi.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jo luovuttanut, tosin olen sua 16 v. vanhempi. Ei tullut musta mitään tässä elämässä.
Joo. Mutta elät edelleen, miten?
Olen vaan, mutten oikeasti ’elä’. Olen liian pelkuri tappaakseni itseni.
Etkö parempaa keksi? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 28-v ja samoja tuntemuksia kuin ap:lla. Olen kokoaikatyössä mutta se on alaani kuulumatonta ja tylsää. Olen siis graafikko ja markkinointiakin opiskellut. Kaikki opiskelukaverit asuvat omistusasunnoissa, ovat hyväpalkkaisissa töissä jossain mainos- tai pelifirmassa ja ovat terveitä. Suurin osa on kyllä päässyt suhteilla töihin joko vanhempien tai puolisoiden avustuksella, mulla ei ole noita suhteitakaan. Tulen normi duunariperheestä, ja kaikilla muilla kavereilla on taiteilijavanhemmat tai -puolisot. Oma suku on täysin päinvastainen, oikein kulttuurivihamielinen ja mieskin sattuu olemaan liiketalouden tradde.
Kaiken lisäksi kärsin vielä paniikkihäiriöstä ja olen introvertti. Monissa työhaastatteluissa olen viimeisen 4 vuoden aikana käynyt mutta en vaan saa alani työtä. Vissiin mun ongelmat paistaa kuitenkin läpi vaikka kuinka teeskentelisin olevani itsevarma. En jaksa enää.
Miten olisi työharjoittelu tai kokeilu ammattiasi sivuavassa työssä. Olet diagnosoidun sairauden vuoksi oikeutettu työkokeiluun (kela) hakupapaerit, kun olet neuvotellut työkkärin kanssa asiasta. Olet nuori, itse jouduin sairauden takia vaihtaan ammattia ja kokeilin ensin ja sitten kelan tuella opiskelin uuden ammatin. Valmistuin 42v. Duunia sain hakea vuoden ja sitten sain kolmen kuukauden sijaisuuden joka on jatkunut vakituisena nyt melkein 10. Huomioi hyvin ammatti koska tiedän itse introventtinä vaikeudet työpaikalla.
Itsekin hain duunia vuositolkulla ja työttömyys söi itsetunnon pohjalukemiin. Parhaimillaan samaa duunia haki satoja ihmisiä. Olethan nopea hauissasi kukaan ei jaksa lukea niitä 300 hakemusta. Ekat jää mieleen. Onnea hakuihin.
Mä olen 28-v ja samoja tuntemuksia kuin ap:lla. Olen kokoaikatyössä mutta se on alaani kuulumatonta ja tylsää. Olen siis graafikko ja markkinointiakin opiskellut. Kaikki opiskelukaverit asuvat omistusasunnoissa, ovat hyväpalkkaisissa töissä jossain mainos- tai pelifirmassa ja ovat terveitä. Suurin osa on kyllä päässyt suhteilla töihin joko vanhempien tai puolisoiden avustuksella, mulla ei ole noita suhteitakaan. Tulen normi duunariperheestä, ja kaikilla muilla kavereilla on taiteilijavanhemmat tai -puolisot. Oma suku on täysin päinvastainen, oikein kulttuurivihamielinen ja mieskin sattuu olemaan liiketalouden tradde.
Kaiken lisäksi kärsin vielä paniikkihäiriöstä ja olen introvertti. Monissa työhaastatteluissa olen viimeisen 4 vuoden aikana käynyt mutta en vaan saa alani työtä. Vissiin mun ongelmat paistaa kuitenkin läpi vaikka kuinka teeskentelisin olevani itsevarma. En jaksa enää.