Lue keskustelun säännöt.
Mihin päivähoitoon rauhallinen lapsi?
30.10.2018 |
Olen käynyt tutustumassa päiväkodeissa täsäs lähellä ja vaikuttavat niin rauhattomilta kaikki. Lapsi on kolme. Vapaata leikkiä eli hyppimistä, riehumista ja kova meteli.
Onko missän enää sellaista rauhallista ja hiljaista menoa? Jossa lapsi saisi rauhassa puuhailla ja saisi myös opetusta?
Ei voi tehdä hyvää viettää pahimmillaan kuusi lapsuusvuottaan taukoamattomassa torikokouksessa. Siitäkö johtuu, että lapset on niin levottomia nykyään ja koulussa sitten myös?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ikionnellinen, että äitini vei minut perhepäivähoitajalle. Olin rauhallinen ja haaveileva lapsi. Perhepäivähoitajalla oli 3 muuta noin ikäistäni lasta. Päiväohjelmaa ei ollut vaan saimme päivät leikkiä vapaasti sekä sisällä että ulkona. Joskus käytiin jossakin eväsretkellä. Muuten elo oli todella kodinomaista, joskus kytiin ruokaostoksilla tms. Telkkaa ei katsottu kuin ehk kerran vuodessa. Leikittiin legoilla ja barbeilla ja pikkuautoilla ja joskus vain makoilin sohvalla ja tuijottelin kattoon ja mietin, että olenko enää sama ihminen sitten kun olen aikuinen. Joskus menin kyselemään mitä ruokaa hoitaja tekee ja istuskelemaan keittiöön.
Minulle tuo sopi aivan loistavasti ja sen kerran kun kävin päiväkodissa, niin muistan lähinnä sen ahdistavan stressin ja melun.
Ja alle kouluikäinen ei varsinaisesti tarvitse mitään opetusta. Siis ihan normaali elämä riittää ja siitä saatu oppi. Eli, ei tosiaan kannata viedä paikkaan jossa esim. istutetaan lapset ruudun eteen. Mutta jos lapset saavat leikkiä ja olla arjessa mukana niin siinä kyllä oppii yhtä sun toista ihan itsekseen.