Kotona koneella etatöitä tekevät otatteko todella joskus oluen tai lasin viiniä työn ohessa?!
Itselle ei ole tullut mieleenkään mutta nyt kuulin että jotkut mukamas loiventavat viikonloppujaan vielä maanantaina etänä parilla oluella. Tai perjantaina alottelee jo pari viimistä työtuntia parilla viinilasillisella:O
Kommentit (20)
Ei ole tullut otettua. Työpaikalla lounastauko vietetään usein pubissa ja silloin juon yleensä tuopin olutta.
Tottakai! Ja laulan karaokea työpuhelimeen🎤🍻🍷
En uskalla. Saattaisi lähteä lapasesta.
Voisin kyllä avata viinipullon perjantain kunniaksi.
En.. kokista tai energiajuomaa kyllä juon.
N24
No en.. ei ole tarve mitään loivennella, ja perjantai alkaa mulla vasta kun työt on tehy, kaupassa käyty ja koko perhe on kotiutunut. Sitten voin sen lasin viiniä ottaa.
Kuule ap, jos noin mielesi tekee, sihauta pois. Siitä puhe, mistä puute.
En ottaisi, koska yksikin lasillinen rentouttaa jo sen verran, ettei skarppiutta vaativat työtehtävät välttämättä sujuisi sillä tarkkuudella, jota minulta vaaditaan ja jota itseltäni vaadin.
Otan usein ihan täällä työmaalla paikanpäällä ollessakin.
Kyllä. Samoin voin ottaa lasin viiniä ihan konttorilla töissä ollessa, jos käymme jossain läheisistä ravintoloista lounaalla.
Puhumattakaan ylitöistä joita kotona tehdään. Monet projektit sitä on tullut väännettyä loppuun viinan voimalla aamuyöstä. Microsoft julkaisi joskus tutkimuksen, jossa koodarin tehokkuuteen tulee yhtäkkinen huipputehopiikki promillen humalan kohdalla, ja mulla se pitää todellakin paikkaansa. Usein on käynyht niin että on jo ihan hätä että minä en vaan OSAA ratkaista tätä ongelmaa, en keksi mitään, en pysty, ja sitten muutama iso kalja alle niin idea tulee ja ongelma ratkeaa.
Ei ole kyllä tullut mieleenkään... Tosin ajelen myös autolla päivän aikana, joten ei edes voisi. Enkä kullä ottaisi muutenkaan.
En koskaan! Mutta sen sijaan kirkasta viinaa ja lonkeroa olen ottanut useastikin. Yleensä saatan naputella työjuttuja illalla myöhäänkin samalla kun juon viinaa. Jossakin kohdassa sitten sammun tuoliin. Otan välillä myös työpaikalla ilta-aikoina. Sielläkin joskus nukahdan tuoliin.
En. Sen sijaan saatan pilkkoa työpäivän mieluisaksi, esim. pitää monen tunnin loumastauon ja käydä asioilla, ja jatkaa sitten tietysti illalla pidempään.
Mikäs siinä, saatan ottaa oluen töissäkin. Eihän se mitään pahaa ole, monet juovat energiajuomia töissä, joten miksi ei kalja menisi samalla?
Joitain kertoja vuodessa me otetaan yhdet toimistolla. Pomo tarjoaa.
Joo, teen töitä päissäni, ympäri päissäni.
Mitä ihmeen loiventelua, en mä ryyppää viikonloppuisin. Mutta saatan esim perjantaisin työn ohella ottaa viiniä, jos teen myöhempään duunia enkä ole esim lenkille menossa myöhemmin. Mies on joskus ottanut olutta jos on kotona tekemässä, mutta ei koskaan enempää, pää täytyy kuitenkin olla kasassa duunin suhteen.
No. Olen kovapalkkaisessa työssä , asiantuntijana, ja menestynyt hyvin. Teen töitä etänä.
Juon joka päivä eli tissuttelen töitä tehdessäni. Tätä on jatkunut vuosia. Pystyn hoitamaan työt hyvin ja luulen että osa syy menestykseeni on se että olen aina seitinohuissa, joten menen aina suoraan asiaan . Olen rento mutta odotan alaisiltani että hommat hoituvat enkä pelkää sanoa sitä.
Joo, ja tiedän että minulla on alkoholi-ongelma mutten ole jaksanut puuttua siihen. Kukaan ei tiedä tästä.
Henkkoht en ota, mutta halutessani voisin ottaa, sillä alkoholijuoman nauttiminen lounaalla on yleisesti hyväksyttyä asuinmaassani. Yksi olut tai lasi viiniä ei maksa paljon mitään ja on yleinen ruokajuoma myös päivällä.