Mä en ymmärrä näitä vanhempia, joille koko elämä on lapsen harrastus

Oletko ajatellut, että ehkäpä tämä äiti HALUAA olla mukana lastensa harrastuksessa ja jopa nauttii siitä. Ei se ole oman vapaa-aikansa haaskaamista, jos tykkää siitä mitä tekee. Jos se olisi jotenkin vastenmielistä, niin sitten on tietenkin eri asia. 

Okei. Ei kyllä kaduta tippaakaan, että käytin kaiken aikani lapsen harrastukseen. Lyhyt aikahan se oli. Yhden lapsen yksinhuoltajana ja ainoana vanhempana ei tuo keltään ollut pois.

Ymmärrän kyllä ettei se kaikille sovi ja ole hyvä valinta. Meillä oli. Ja nyt jo täysi-ikäinen lapseni kyllä muistaa hyvällä noita yhteisiä treenimatkoja ( asuimme vähän hankalien yhteyksien päässä jäähallista).

Harrastuksesta jäi myös tärkeitä ihmisiä ystäviksi. Kun yhdessä vietimme niin paljon aikaa toimitsoijoina/talkoissa/katsojina peleissä, tuli meistä tietysti tiivis yhteisö.

Juuri näin. Lapset pitää ulkoistaa kouluille, harrastuksille, kavereille, jne että vanhemmat saa keskittyä itseään kehittäviin asioihin.

Lapsi tarvii vapaa-aikaa muuhunkin kuin harrastuksiin.

Meilläkin sukulaiseperheelle lapsen salibandyharrastus on koko elämä. Edes mummon 80-kymppiset eivät menneet 13-vuotiaan lapsen harrastuksen edelle. Sinne oli koko perheen lähdettävä kannustamaan. Käyttävät älyttömiä rahoja pelimatkoihin ja varusteisiin, toinen lapsi jolla ei ole vastaava harrastusta ei saa kyllä sitten samalla mitalla rahaa omaan käyttöönsä. Kaikki pyörii tämän toisen lapsen ympärillä. Ja laji on kuitenkin sellainen että vaikka pääsisi Suomen huipulle, sillä ei kuitenkaan oikeasti voi elättää itseään. Eli tulee aina olemaan pelkkä harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Okei. Ei kyllä kaduta tippaakaan, että käytin kaiken aikani lapsen harrastukseen. Lyhyt aikahan se oli. Yhden lapsen yksinhuoltajana ja ainoana vanhempana ei tuo keltään ollut pois.

Ymmärrän kyllä ettei se kaikille sovi ja ole hyvä valinta. Meillä oli. Ja nyt jo täysi-ikäinen lapseni kyllä muistaa hyvällä noita yhteisiä treenimatkoja ( asuimme vähän hankalien yhteyksien päässä jäähallista).

Harrastuksesta jäi myös tärkeitä ihmisiä ystäviksi. Kun yhdessä vietimme niin paljon aikaa toimitsoijoina/talkoissa/katsojina peleissä, tuli meistä tietysti tiivis yhteisö.

Tämä.

Kukin tavallaan. Meillä ollaan mukana lasten harrastuksissa ja se on pääsääntöisesti kivaa!

Meillä on näin yhteisiä juttuja lasten kanssa.

On reissuja, tuttuja perheitä, eväitä, joskus bussimatkoja, varusteiden tai soittimien huoltoja ja muuta yhteistä puuhaa.

Meillä kolme lasta harrastavat siis urheilua ja musiikkia.

Hetken tämä vain kestää, sitten ehtii tehdä jotain muuta. Ihanaa aikaa tämä!

Samaa ihmetellyt hiljaa mielessä. Joillekkin lapset on uusi mahdollisuus elää menetetty lapsuus ja nuoruus uudestaan laspsen kautta. Noloa.

Millä lapset oppii ohjelmoimaan vapaa-ajan kun se on aina aikuisten ohjelmoima. koulu, jääkiekkotreenit, koulu, jääkiekkotreenit... Milloin lapsi lepää? Milloin kehittää luovuutta ja etsii itseä.

Kuinka lapsi saa harrastuksekseen vanhempiensa koko elämän?

Vierailija kirjoitti:

Samaa ihmetellyt hiljaa mielessä. Joillekkin lapset on uusi mahdollisuus elää menetetty lapsuus ja nuoruus uudestaan laspsen kautta. Noloa.

Miksi niitä lapsia sitten tehdään ellei itsekkäistä syistä oman egon jatkeeksi, tyydyytämään omia itsekkäita tarpeita, poistamaan yksinäisyyttä, toteuttaamaan omia saavuttomattomia unelmia? T: Vela

Vierailija kirjoitti:

Millä lapset oppii ohjelmoimaan vapaa-ajan kun se on aina aikuisten ohjelmoima. koulu, jääkiekkotreenit, koulu, jääkiekkotreenit... Milloin lapsi lepää? Milloin kehittää luovuutta ja etsii itseä.

Hohhoijaa. Eihän nämä asiat voi mitenkään olla tasapainossa keskenään?

Vierailija kirjoitti:

Millä lapset oppii ohjelmoimaan vapaa-ajan kun se on aina aikuisten ohjelmoima. koulu, jääkiekkotreenit, koulu, jääkiekkotreenit... Milloin lapsi lepää? Milloin kehittää luovuutta ja etsii itseä.

Kehittää luovuutta ja etsii itseään, eli käytännössä pelaa tietokoneella. Sitä ehtii jääkiekkoileva teinipoikani tekemään myös. Harrastamattomat kaverinsa tekee sitä koko koululta liikenevän ajan. Kehittävää... Ei pojat varsinkaan mitään muuta tee, vaikka muuta väitettäisiinkin.

Mikä siinä on kummallista, että vanhempi voi kiinnostua lapsen harrastuksesta? Mietipä tätä: mä toimin aktiivisesti ratsastusseurassa. Olen lähes kaikissa kisoissa toimitsijana. En kuitenkaan itse kilpaile, eivätkä lapsenikaan kisaa. Ajattele, mä "uhraan elämääni" semmoisten ihmisten takia, jotka eivät edes ole perhettäni, enkä hyödy itse mitenkään siitä, että teen talkootöitä.

En minäkään ymmärrä miksi on halveksittavaa olla mukana lasten/nuorten harrastustoiminnassa. Miksi se oma jumpassa käyminen koetaan hyväkyttävämmäksi kuin olla esim. toimitsemassa lapsensa peliä. Miksi ei saa käyttää muutamaa vuotta elämästään lapsensa kanssa touhuamiseen.

Minulla on yksi teini-ikäinen aktiivisesti harrastava lapsi. Kun hän täysi-ikäistyy, niin olen itse 44. Jos vaan terveyttä suodaan, niin uskoisin ehtiväni vielä tekemään niitä maailman tärkeimpiä omia juttujanikin. Ja jos terveyttä ei suoda, niin tuskin kadun lapseni kanssa viettämääni aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Naapurissa asuu yh-mamma jolla kaksi lasta. Molemmat pelaa jalkapalloa, näin olen kässännyt. Tämä nainen viettää kaikki arki-iltansa ja viikonloppunsa lasten urheiluharrastuksissa. Mä en siis tajua miten joku viittii haaskata kaiken vapaa-aikansa tuollaseen. Munkin lapset harrastavat, mutta mä ja mun mies ei tehdä muuta kun annetaan kyydit. Meillä on ihan omiakin harrastuksia. Nämä vanhemmat jotka aina hehkuttaa, miten lapsen harrastus antaa heille niin paljon, puhuvat puppua. Se kertoo vain sielun köyhyydestä ja siitä, muten ei pysty hyväksymään oman elämänsä hukkaan menoa.

Oletko ajatellut asiaa siltä kannalta, että harrastustoimintaa ei olisi ilman vapaaehtoistyötä tekeviä vanhempia?

Nämä aktiivivanhemmat ostavat itselleen ”hyvä vanhempi” -kunniamerkin.

Elämässä kuuluu olla draivia ja harrastuksia. Mieluusti tavoitteellista harrastamista. Muuten saat luuserin stigman. Lapsetkin pitää opettaa jatkuvaan lentämiseen harrastuksesta toiseen, että täyttää muiden odotukset hyvästä elämästä.

Maailma on rakennettu ekstroverttien ehdoilla. Kuuluu olla sosiaalinen ja rakentaa jatkuvasti verkostoja ja kuulua viiteryhmiin.

Epävarmat ihmiset hakevat hyväksyntää kaltaisiltaan leipomalla toisilleen pää märkänä mokkapaloja kenttien laidoille pahvilautasilta syötäviksi.

Vierailija kirjoitti:

Samaa ihmetellyt hiljaa mielessä. Joillekkin lapset on uusi mahdollisuus elää menetetty lapsuus ja nuoruus uudestaan laspsen kautta. Noloa.

En kyllä ymmärrä mitä noloa siinä on jos tahtoo olla läsnä lapsensa elämässä. Lyhyt aika se elämästä kuitenkin on.

Vierailija kirjoitti:

Nämä aktiivivanhemmat ostavat itselleen ”hyvä vanhempi” -kunniamerkin.

Elämässä kuuluu olla draivia ja harrastuksia. Mieluusti tavoitteellista harrastamista. Muuten saat luuserin stigman. Lapsetkin pitää opettaa jatkuvaan lentämiseen harrastuksesta toiseen, että täyttää muiden odotukset hyvästä elämästä.

Maailma on rakennettu ekstroverttien ehdoilla. Kuuluu olla sosiaalinen ja rakentaa jatkuvasti verkostoja ja kuulua viiteryhmiin.

Epävarmat ihmiset hakevat hyväksyntää kaltaisiltaan leipomalla toisilleen pää märkänä mokkapaloja kenttien laidoille pahvilautasilta syötäviksi.

Saanko mäkin diagnoosin? Kerroin tuolla, että toimin ratsastusseurassa, vaikka en itse kilpaile, eivätkä lapsenikaan kilpaile. Mulla ei ole mitään velvollisuutta leipoa yhtään mitään tai osallistua yksiinkään talkoisiin. En kuulu hallitukseen, en ole osallistunut yleiskokouksiin (eivät ole yleensä osuneet mun aikatauluihin), teen ainoastaan tuota talkootyötä. Mun mielestä teen sitä siksi, että se on musta hauskaa ja saan siitä kivaa vaihtelua elämääni, mutta varmasti sille on olemassa sitten joku syvempi selitys.

Vierailija kirjoitti:

Nämä aktiivivanhemmat ostavat itselleen ”hyvä vanhempi” -kunniamerkin.

Elämässä kuuluu olla draivia ja harrastuksia. Mieluusti tavoitteellista harrastamista. Muuten saat luuserin stigman. Lapsetkin pitää opettaa jatkuvaan lentämiseen harrastuksesta toiseen, että täyttää muiden odotukset hyvästä elämästä.

Maailma on rakennettu ekstroverttien ehdoilla. Kuuluu olla sosiaalinen ja rakentaa jatkuvasti verkostoja ja kuulua viiteryhmiin.

Epävarmat ihmiset hakevat hyväksyntää kaltaisiltaan leipomalla toisilleen pää märkänä mokkapaloja kenttien laidoille pahvilautasilta syötäviksi.

Ja he, jotka eivät halua viedä lapsiaan harrastuksiin ostavat hyväksyntää dissaamalla heitä, joiden perheessä on valittu toisin?