Lue keskustelun säännöt.
Veljelläni on Downin syndrooma, eile humalassa äitini tunnusti että olisi halunnut jättää veljen sairaalaan
21.10.2018 |
Olimme siis tätini kuusikymppisillä, äitini joi aika paljon ja avautui sitten tästä asiasta. Veli on siis syntynyt 75, minä 81 ja äitini oli kuulemma minua odottaessa vaatinut kaikki tutkimukset että olen varmasti terve.
Olen aina ihaillut äitini pyyteetöntä rakkautta ja kärsivällisyyttä veljeä kohtaan, tuli kuin iskuna naamalle tieto että äiti olisi halunnut jättää vastasyntyneen sairaalaan. Ja myöhemmin oli kuulemma suunnitellut, että lähtee salapäin ruotsiin aloittamaan uuden elämän ja jättää veljen isälleni.
Kommentit (26)
Niinhän Neuvostoliitossakin tuohon aikaan tehtiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan inhimillistä. Ainahan sitä saa ajatella.Nuori äiti 70-luvulla, asiat/tieto oli tuolloin erilaista kuin nykyisin.
Vaihda jo aihetta tai ainakin odota että aikaa on kulunut kauemmin edellisestä samanaiheisesta provosta.
”Istuimme viikonloppuna äitini kanssa kahdestaan iltaa, kun hän viinispäissään teki paljastuksen. Siskoni ei ole isämme tytär.
Halkean tästä informaatiosta. Olemme siskoni kanssa TODELLA läheisiä, enkä tiedä miten voin pitää asiasta turpani kiinni. Äitini vannotti minua olemaan hiljaa asiasta, mutta en tiedä pystynkö.
Joko rikon äitini luottamuksen kertomalla sisarelleni, tai sitten olen sisarelleni epärehellinen pitämällä salaisuuden. Kumpi on pahempi? Mielestäni siskoni ansaitsee tietää.
Kiitos.”
https://www.vauva.fi/keskustelu/3295307/sain-kuulla-etta-siskoni-ei-ole…
Joko kerroit siskollesi, ettei isänne ole hänen biologinen isänsä?
On varmasti monelle iso shokki kun vastasyntynyt ei olekaan terve ja uskoisin että monellakin kehitysvammaisen vanhemmalla on käynyt sama ajatus mielessä. Odotettu vauva ei tunnukaan omalta ja jollain tapaa vanhempien unelma on särkynyt. Äitisi on kuitenkin selvästi päässyt yli ajatuksistaan ja rakastanut poikaansa vaikka alku on varmasti ollut vaikeaa. En lähtisi tuomitsemaan äitiäsi näiden ajatusten perusteella. Hän ei kuitenkaan niitä toteuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan ymmärrettävää. Noista ei vain kehdata puhua. Tärkeintä on, että hän ei kuitenkaan niin tehnyt.
Sehän juuri on todiste äitisi rakkaudesta veljeäsi kohtaan että hän ei lähtenyt lätkimään tai hylännyt lastaan johonkin laitokseen. Eikä hän varmaan kadu valintojaan kuitenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rohkea veto tunnustaa todelliset ajatuksensa! Kunnioitan.
Ei -81 ollut saatavilla mitään tutkimuksia Downin syndrooman seulomiseksi raskausaikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaihda jo aihetta tai ainakin odota että aikaa on kulunut kauemmin edellisestä samanaiheisesta provosta.
”Istuimme viikonloppuna äitini kanssa kahdestaan iltaa, kun hän viinispäissään teki paljastuksen. Siskoni ei ole isämme tytär.
Halkean tästä informaatiosta. Olemme siskoni kanssa TODELLA läheisiä, enkä tiedä miten voin pitää asiasta turpani kiinni. Äitini vannotti minua olemaan hiljaa asiasta, mutta en tiedä pystynkö.
Joko rikon äitini luottamuksen kertomalla sisarelleni, tai sitten olen sisarelleni epärehellinen pitämällä salaisuuden. Kumpi on pahempi? Mielestäni siskoni ansaitsee tietää.
Kiitos.”https://www.vauva.fi/keskustelu/3295307/sain-kuulla-etta-siskoni-ei-ole…
Anteeksi, mutta tämä on ensimmäinen aloitukseni tällä palstalla eikä minulla edes ole siskoa. Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei gmisuklä on erilaisia tunteita ja hienoa, että uskaltavat olla tunteidensa kanssa sinut. Itse olisin halunnut antaa vauvani adoptioon riittämättömyyden tunteesta. Tunsin etten ole tarpeeksi hyvä äiti vauvalle ja hänen on parempi kasvaa jossain muualla. Mutta mietin kaikkia erilaisia perheitä tai tuttuja, niin kuitenkaan en mielessäni löytänyt parempaa perhettä kuin minä. Jos nyt lapselle sanottaisiin, että äitisi halusi antaa sinut pois, miltä se tuntuisi?
Vierailija kirjoitti:
Rohkea veto tunnustaa todelliset ajatuksensa! Kunnioitan.
Lapselleen? Täysi tollo toimii noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mitä ne äidin vaatimat tutkimukset olivat? Sydänäänten kuuntelu?
Onhan veljen kanssa rankkaa, on ihan lapsen tasolla ja vaatii ympärivuorokautista vahtimista (nyt hoitolaitoksessa) mutta silti jotenkin typerästi kuvittelin äidin olleen aidon iloinen siitä, mitä sai. Vaikka murhetta veli varmaan on enemmän tuonut kuin iloa. Kun synnyin, veli oli sen ikäinen että normaali lapsi olisi jo pärjännyt yksin ja ehkä ollut apunakin, kun äiti hoitaa vauvaa mutta veli kun oli tuolloin ihan 2veen tasolla eikä ole siitä paljoakaan henkisesti kehittynyt. Kroppa on aikamiehen, mutta mieli...
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Ei gmisuklä on erilaisia tunteita ja hienoa, että uskaltavat olla tunteidensa kanssa sinut. Itse olisin halunnut antaa vauvani adoptioon riittämättömyyden tunteesta. Tunsin etten ole tarpeeksi hyvä äiti vauvalle ja hänen on parempi kasvaa jossain muualla. Mutta mietin kaikkia erilaisia perheitä tai tuttuja, niin kuitenkaan en mielessäni löytänyt parempaa perhettä kuin minä. Jos nyt lapselle sanottaisiin, että äitisi halusi antaa sinut pois, miltä se tuntuisi?
Tuosta asiasta voi puhua omille ystävilleen, mutta lapselle tuosta ei kannata puhua koskaan. Se voi jättää suhteeseenne pysyvän särön. Ajatuksia tulee ja menee, ei kaikkiin kannata tarttua.
Varmaan monikin (useimmat?), ihan terveenkin lapsen äiti on joskus niin väsynyt, että ajattelee ohikiitävän hetken että lähtee ja jättää vaan kaiken taakseen.
Se ei merkitse mitään. Tunteita ja ajatuksia nyt tulee ja menee. Se, mitä tekee, on tärkeintä.
Äiditkin on vaan ihmisiä.
Jos itse saisin Down-lapsen niin jättäisin sairaalaan, ei kai siinä mitään.
Sama äiti, joka hiljan humalassa tunnusti sinulle, ettei sisaresi ole isäsi biologinen lapsi? Korkki kiinni.