Kaverin vauva on aina tosi innoissaan minusta

Sielujensympatia

❤️

Jotkut (selkeät) kasvonpiirteet ovat sellaisia jotka vauva eroittaa paremmin. Vauvan näkö ei ole kovin hyvä.

Vauva heijastaa sun tunnetilaa takaisin.

Vauvat. ❤️

Nun vauva rakastaa teini-ikäisen lapseni myrtsin ja yrmyn näköistä teinipoika ystävää. Kun tää poika tulee, vauva hihkuu ja konttaa sen luo, ja hakeutuu ”kylkeen kiinni”. Yrmy teinikin muuttuu kiltiksi ja antaa huomiota vauvalle.

Tää on just nimenomaan sielujen sympatia, joku ihminen vaan tuntuu ”omalta” tai siltä kun olis aina tuntenut. Vauvat on tosi viisaita aistimaan ja lukemaan toisia.

Oletteko äidin kanssa samannäköisiä?

Mulle vauvat monesti kikattelee, varsinkin hymyillessäni. Mulla on leveä hymy, isot silmät ja pulleat posket.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko äidin kanssa samannäköisiä?

Tätä mietin itsekin. Siskoni vauva virasti kovasti pienenä liki kaikkia, mutta minusta ilahtui kovasti ja suostui syliinkin tulemaan.

Oma veikkaukseni oli, että erehtyi luulemaan minua äidikseen samannäköisyyden takia, ja siksi käyttäytyi noin.

Veljeni vauva nauraa aina minut nähdessään. Viihtyy kyllä muutenkin seurassani. Siitä tulee hyvälle mielelle.

Omat lapseni taas tykkäävät veljestäni todella paljon. Tykkäsivät jo ihan pikkuisina ja tykkäävät vielä teineinä.

Ehkä se johtuu siitä että meillä on samantyyppinen rento ja hyväksyvä olemus, siis minulla ja veljelläni.

Onko sulla kalju pää ja puhut jokeltaen.

Jos olit kaverisi kanssa raskausaikana niin tunteehan se äänesi.

Vierailija kirjoitti:

Vauva heijastaa sun tunnetilaa takaisin.

Sillä on kai yli puoli vuotiaana ihan omat tunnetilat, eikä pelkästään matki minun tunteita. En lässytä sille yhtään, vaan saatan puhua sille kuin ehkä 10-vuotiaalle ja todeta sille lakonisesti jotain ja silti se vain nauraa. En ole hyvä lasten kanssa. Ap

Vauva tunnistaa äitinsä myös tuoksun perusteella. Ei varmasti sekota häntä keneenkään muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko äidin kanssa samannäköisiä?

Siis me ei olla kaverin kanssa kovin samannäköisiä. Ihan eri värisiä kaikin puolin (lähtien silmien ja hiusten väristä ihonsävyyn, suomalaisia silti). Muutenkin erilaiset hiukset, silmät, kulmakarvat ja kasvojen muoto ja ruumiin rakenne on täysin erilainen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauva heijastaa sun tunnetilaa takaisin.

Sillä on kai yli puoli vuotiaana ihan omat tunnetilat, eikä pelkästään matki minun tunteita. En lässytä sille yhtään, vaan saatan puhua sille kuin ehkä 10-vuotiaalle ja todeta sille lakonisesti jotain ja silti se vain nauraa. En ole hyvä lasten kanssa. Ap

Lapset tykkää aidoista tyypeistä eikä lässyttäjistä

Vierailija kirjoitti:

Jos olit kaverisi kanssa raskausaikana niin tunteehan se äänesi.

Olen vakavasti miettinyt, että voisko oikeasti olla tästä kysymys. Vietettiin ajoittain aika paljon aikaa yhdessä. Kohtu varmaan vääristää jonkun verran ääniä, mutta kai se ainakin puheen rytmistä tunnistaa, että on jotain tuttua tässä. Lisäksi äiti nauroi tosi paljon raskausaikana seurassani. Ap

Kirjoituksestasi voisin arvata, ettet ole sellainen, joka kimeällä ja kovalla äänellä hyökkää vauvan luokse ja on heti ottamassa syliin. Aika moni nainen on sellainen, ja sellaisia ovat omani vauvoina pelänneet. Sen sijaan eräs sukulainen on, josta kaiken ikäiset lapset tykkää; seurailee aluksi vähän sivummalla, juttelee ja ottaa syliin vasta jos vauva itse sitä pyytää. On kova juttelemaan, mutta ihan normaaleja, joskin hauskoja juttuja lässyttämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko äidin kanssa samannäköisiä?

Tätä mietin itsekin. Siskoni vauva virasti kovasti pienenä liki kaikkia, mutta minusta ilahtui kovasti ja suostui syliinkin tulemaan.

Oma veikkaukseni oli, että erehtyi luulemaan minua äidikseen samannäköisyyden takia, ja siksi käyttäytyi noin.

3kk lähtien vauvan näkö on sama kuin aikuisella, ja sitä ennen reilusti tunnistaa jo äidin ja isän (+sisarukset) lähietäisyydeltä. Se että sylissä ollessaan luulisi sinua äidiksikseen on erittäin epätodennäköistä. Vastasyntynyt jopa haistaa äidinmaito saa tuoksun sylissä.

Mutta se mikä tuon selittää on, että vauva ihan biologiansa puolesta luottaa äidin näköisiin ihmisiin, koska nämä todennäköisesti ovat hänelle lähisukua ja täten eivät merkitse "vaaraa".

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksestasi voisin arvata, ettet ole sellainen, joka kimeällä ja kovalla äänellä hyökkää vauvan luokse ja on heti ottamassa syliin. Aika moni nainen on sellainen, ja sellaisia ovat omani vauvoina pelänneet. Sen sijaan eräs sukulainen on, josta kaiken ikäiset lapset tykkää; seurailee aluksi vähän sivummalla, juttelee ja ottaa syliin vasta jos vauva itse sitä pyytää. On kova juttelemaan, mutta ihan normaaleja, joskin hauskoja juttuja lässyttämättä.

Joo, en todellakaan ole tuota kuvailemaasi ihmistyyppiä. He saavat minut voimaan pahoin. Vaihtelevasti saatan seurata ja olla hiljaa tai sitten puhua papattaa tosi paljon, toisinaan kovaäänisesti ja teatraalisestikin, mikä ei vauvaa tunnu haittaavan. Ap

Yksi kaverini on tummahipiäinen. Kun toinen kaveri toi vauvansa näytille, niin aina katsoessa tätä ensimmäistä kaveria vauva nauroi. Välillä katseli muualle perusilmeellä, mutta sitten taas kaveria ja alkoi taas nauramaan.

Ehkä olet sen verran erilaisen näköinen kuin vauvan normaali piiri, esim. erikoisenväriset hiukset tmv.