Lue keskustelun säännöt.
En tiedä luonnollisesti, miltä omat ilmeet ja eleet näyttävät toisten silmissä.
19.10.2018 |
Olen joutunut vuosien varrella vuorovaikutustilanteissa opettelemaan, miten ilmeitä kannattaa käyttää. Joko hymyilen liikaa maanisen näköisenä tai sitten näytän surulliselta vaikka olisinkin hyvällä tuulella. Tai hymy saattaa näyttää ivalliselta kun on tarkoitettu ystävälliseksi. Peilistä katsoessa pidän useimmiten näystä ja se vastaa aina mielikuvaani, mutta joskus videoilta katsoessa ihmettelen, ”tuoltako näytän!”.
Kommentit (5)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaatko itse tulkita jotenkin tarkasti muiden ilmeitä?
Mullakin on näitä ongelmia. Annan aina jotenkin väärän vaikutelman itsestäni. Lääkärit yms. ei usko mua, kun vaikutan liian positiiviselta. En osaa ilmaista mitään ahdistusta tai kipua muuten kuin puhumalla. Nonverbaalinen viestintä on ilmeisesti aika tärkeää ja mullakin se on jatkuvasti jotenkin ristiriidassa mun puheeni ja mun oikean sisäisen tilani kanssa.
Mulla on diagnosoitu asperger joskus. En nyt sano, että sulla on se, mutta monilla on jänniä piirteitä ja ongelmia kun täydellisiä aivoja ei taida olla.
Mä opettelin teininä ilmeitä kirjasta, josta löytyi yksityiskohtaiset ohjeet siihen, mitä lihaksia mihinkin ilmeeseen pitää käyttää. Sitä ennen olin aika ilmeetön tai sitten koitin hymyillä. Mun vanhemmat suuttui mulle aina, jos ilmeeni oli liian vihainen, ylimielinen yms. heidän mielestään. Opin siis hymyilemään "oikein". Olen tullut vähän paremmaksi, mutta tuo, että mua tulkitaan väärin, on edelleen ongelma. Kunpa ihmiset voisi vaan kuunnella, mitä sanon.
Myös silmien liike hämmästyttää, videoilla huomaan katsovani joka kymmenes sekunti jonnekin kaukaisuuteen. Olen kuvitellut, että sitä ei niin selvästi huomaa, että missä silmät on, mutta sehän selvästikin ohjaa koko kasvojen ulkonäköä!
On taas ihmisiä, joiden kanssa kommunikaatio onnistuu hienosti. En tiedä, painottavatko he ilmeiden ja eleiden tulkintaa vähemmäksi, vai natsaako kommunikaatio vain muuten. Heidän kanssa riittää tosiaan, että muotoilee vain puheen tarkoituksenmukaiseksi (ei yleensä haaste minulle) ja he tulkitsevat sen sanojen mukaisesti.
Toisesta ääripäästä taas oli eräs lääkäri, joka kysyi minulta, tunnenko terveydentilani olevan hyvä. Olin vähän jännittynyt ja ehkä unohdin rentouttaa kasvot, kun vastasin totuudenmukaisesti tuntevani itseni hyvin terveeksi. Toin tätä myönteisyyden kokemusta myös body languageen mukaan, ettei jää epäselväksi. Mutta lääkäri sanoikin tähän jotain "Ookeeeii...?" ! Uskoi siis, mutta oli selvästi epäileväinen. Tällaiset tilanteet jäävät kaihertamaan, kun huomaa että elekieli kulkee ihan toisella tavalla kuin olisi tarkoitus.
Up