Palkkatyön merkitys elämässä

Luulen, että suurimmalle osalle ihmisistä työ ei ole itsetarkoitus vaan tapa elättää itsensä. Ja enemmistö ihmisistä ajattelee, että terveellä ja työkykyisellä ihmisellä on velvollisuus elättää itsensä. Niitä lapsia, vanhuksia ja sairaita on jo elätettävänä aivan tarpeeksi.

Kuulisin mielelläni kommentteja teiltä, jotka noin koette. Ymmärrän, että vaikka tutkijan työ voi olla niin antoisaa, että se tuo elämälle keskeisen sisällön, mutta useimmat meistä kai tekevät toisenlaisia töitä.

Työmyyrä. kirjoitti:

Luulen, että suurimmalle osalle ihmisistä työ ei ole itsetarkoitus vaan tapa elättää itsensä. Ja enemmistö ihmisistä ajattelee, että terveellä ja työkykyisellä ihmisellä on velvollisuus elättää itsensä. Niitä lapsia, vanhuksia ja sairaita on jo elätettävänä aivan tarpeeksi.

Mutta siis, jos ei voi elättää itseään, elämällä ei ole merkitystä?

Kai se riippuu työstä ja ihmisestä, mutta harva viitsii vapaaehtoisesti olla työtön.

Vierailija kirjoitti:

Työmyyrä. kirjoitti:

Luulen, että suurimmalle osalle ihmisistä työ ei ole itsetarkoitus vaan tapa elättää itsensä. Ja enemmistö ihmisistä ajattelee, että terveellä ja työkykyisellä ihmisellä on velvollisuus elättää itsensä. Niitä lapsia, vanhuksia ja sairaita on jo elätettävänä aivan tarpeeksi.

Mutta siis, jos ei voi elättää itseään, elämällä ei ole merkitystä?

Totta kai sillä on merkitystä ainakin ihmiselle itselleen ja useimmiten myös hänen läheisilleen. Joku kai sanoisi, että elämä itsessään on arvokasta, mutta miettiessäni jotain Jammu-setää en ole asiasta ihan varma.

Enkä toisaalta kovin kunnioita tervettä ja nuorta ihmistä, joka omasta halustaan heittäytyy muiden elätettäväksi. Halu ja kyky tehdä jotain ovat kaksi aivan eri asiaa, vaikka moni näitä yrittääkin sekoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Työmyyrä. kirjoitti:

Luulen, että suurimmalle osalle ihmisistä työ ei ole itsetarkoitus vaan tapa elättää itsensä. Ja enemmistö ihmisistä ajattelee, että terveellä ja työkykyisellä ihmisellä on velvollisuus elättää itsensä. Niitä lapsia, vanhuksia ja sairaita on jo elätettävänä aivan tarpeeksi.

Mutta siis, jos ei voi elättää itseään, elämällä ei ole merkitystä?

Mitä helv.... oletko ihan idi..tti? Ei ykkönen noin sanonut. Et ymmärrä lukemaasi? Mitä ykkönen sanoikaan ekassa lauseessaan? Hä?

JOS kykenee tekemään töitä, ihmisen pitää elättää itsensä.

Totta kai elämässä pitää merkitystä löytyä muustakin kuin työstä. Kuten ykkönen sanoi, työ ei ole elämän pääsisältö, vaan keino elättää itsensä.

Se merkityssisältö tulee pitkälti sitten muusta. Toki on hienoa, jos työssä viihtyy ja se sopii itselle, mutta kyllä iso osa töistä on kategoriaa "jollain sitä on elanto tienattava, miksei sitten vaikka tästä työstä".

Ohis

Kyllä ansiotyö on palkitsevampi tapa ansaita elantonsa kuin tukiaiset. Työuransa tehneet eläkeläiset ovat eläkepäivänsä ansainneet, eivätkä he aina edes ole työkunnossa enää. Ja olen minäkin tehnyt paskaduunia - siis työtä, johon en taipumusteni puolesta oikein sovi. Eihän se kivaa ole, eikä sellaisessa aina tunne tekevänsä mitään yhteiskunnan rakentamiseksi, mutta kyllä sekin hiukan toisenlaisen tyydytyksen suo, kuin se, että tekee Kelalle tiliä ajankäytöstään ja käyttämättömyydestään.

Työ pitäisi tehdä vapaaehtoisesti. Kaikille pitäisi antaa kaikkea. Ihmisiä tulisi hoitaa.

Tällainen yhteiskuntajärjestys olisi täysin mahdollinen, mutta koska olemme niin syvällä tässä systeemissä emme edes kyseenalaista sitä. Muutos tapahtuisi toki hitaasti, mutta maailmasta tulisi hieno paikka elää. Valitettavasti tätä palloa johtavat pahat ihmiset ja asia ei muutu.

Vierailija kirjoitti:

Työ pitäisi tehdä vapaaehtoisesti. Kaikille pitäisi antaa kaikkea. Ihmisiä tulisi hoitaa.

Tällainen yhteiskuntajärjestys olisi täysin mahdollinen, mutta koska olemme niin syvällä tässä systeemissä emme edes kyseenalaista sitä. Muutos tapahtuisi toki hitaasti, mutta maailmasta tulisi hieno paikka elää. Valitettavasti tätä palloa johtavat pahat ihmiset ja asia ei muutu.

Olisitko sinä siellä antajan ja hoitajan paikalla? 

En nyt ihan niin äärimmäisyyksiin menisi että työttömyyden tai eläköitymisen vuoksi itseni tappaisin, mutta on tossa perää. Teen työtä josta lähtökohtaisesti nautin ja jossa koen olevani ihan hyväkin. Kehittymismahdollisuuksia on kuitenkin kokoajan, eli päivät etenee vikkelästi kun oppii samalla uutta ja nauttii siitä mitä tekee. Kuitenkin ammattini varjopuoli on pätkäluontoisuus joka käytännössä omalla kohdallani tarkoittaa sitä, että kun olen esim. puoli vuotta kerrallaan töissä, niin siinä ajassa ehdin väsyä tosi pahasti (jatkuva oppiminen väsyttää vaikka onkin mukavaa, aikataulut on tiukkoja ja joutuu antamaan itsestään aika paljon). Sitten kun jään työttömäksi, niin koko kehon ja mielen valtaa se koko 6kk ajan kertynyt väsymys joka tuntuu toisinaan aika paljon masennukselta kun ei kykene välttämättä edes tekemään mitään järkevää sillä "lomalla" jota on odottanut. Siinä sitä aina havahtuu siihen että arki todellakin pyörii työn ympärillä, työ pakottaa heräämään aamuisin, se tuo sisältöä päivään, sosiaalista kontaktia, jotain tavoitteita ja rytmiä elämään. Täytyisi opetella tuosta kierteestä pois ja vähän tasaamaan noita eroja, mutta siis tämän oman kokemukseni pohjalta pystyn ymmärtämään tuota tyhjyyden tunnetta joka voi tuolla työttömyyden tai eläköitymisen myötä.