Lue keskustelun säännöt.
Kaksisuuntaista sairastavan omaiset; vertaistukea
14.10.2018 |
Vanhempani sairastaa kaksisuuntaista, sairastanut koko elämäni ajan.
Niin pitkään kun muistan, niin elämä on pyörinyt hänen manioidensa ja masennustilojensa ympärillä. Äärimmäisen itsekäs, kenelläkään muulla ei tunnu olevan väliä kuin hänellä.
Valehdellaan suut ja silmät täyteen, mustamaalataan milloin ketäkin, raha-asiat sössitty jo useampaan kertaan (hyvät tulot, mutta maniassa kaikki törsättiin jo parissa päivässä ja sen jälkeen tultiin käsi ojossa milloin minkäkin valheen turvin kerjäämään rahaa opiskelijalapsiltaan).
Lapsuudenkodissa asuessa ei kotirauhasta ollut tietoa, saattoi huudattaa musiikkia tai elokuvan ääniä yöt läpeensä, vaikka tiesi, että muilla aikainen herätys. Itse hän siis ollut jo kauan eläkkeellä, onnistui hyvän eläkkeen saamaan ennen tätä, siksi nuo aiemmin mainitut hyvät tulot.
Aina sai pelätä, että koska tulee häätö noiden äänien huudattamisien takia.
Olettaa, että kaikki pyörii hänen ympärillään. Jakelee nyt omillaan asuville lapsille työtehtäviä kuin palvelusväelle, ja toki suuttuu ja alkaa solvaamaan, kun ei suostu näitä tekemään. Uhkailua ja kiristysyrityksiä saattaa myös tulla milloin milläkin hyvin oudolla logiikalla.
Alkaa vaan olla jaksaminen olla lopussa, ja mielessä on jo lopullinen välienkatkaisu...
Mitenkä muilla, onko mitään vastaavia kokemuksia...? Vertaistuki olisi enemmän kuin tervetullut.
Kommentit (13)
Eikö lääkitys tehoa vai eikö suostu käyttämään? Lopulta välien katkaisu saattaa olla ainoa ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö lääkitys tehoa vai eikö suostu käyttämään? Lopulta välien katkaisu saattaa olla ainoa ratkaisu.
Jonkinlaista lääkitystä ollut jo iät ja ajat, vaan ei näytä auttavan.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö lääkitys tehoa vai eikö suostu käyttämään? Lopulta välien katkaisu saattaa olla ainoa ratkaisu.
Jonkinlaista lääkitystä ollut jo iät ja ajat, vaan ei näytä auttavan.
-ap
Olen todella pahoillani puolestasi, sama kohtalo, kyseessä vain ystävä. Anteeksi kyynisyyteni, mutta kymmenvuotisen kokemuksen rintaäänellä: se lääkitys ei koskaan paranna/tasaa kokonaan jos paha bipo. Ei sellaista lääkettä markkinoilla vielä ole. Sekoilu jatkuu hautaan saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö lääkitys tehoa vai eikö suostu käyttämään? Lopulta välien katkaisu saattaa olla ainoa ratkaisu.
Jonkinlaista lääkitystä ollut jo iät ja ajat, vaan ei näytä auttavan.
-apOlen todella pahoillani puolestasi, sama kohtalo, kyseessä vain ystävä. Anteeksi kyynisyyteni, mutta kymmenvuotisen kokemuksen rintaäänellä: se lääkitys ei koskaan paranna/tasaa kokonaan jos paha bipo. Ei sellaista lääkettä markkinoilla vielä ole. Sekoilu jatkuu hautaan saakka.
Näin se ilmeisesti on 😔
Normaaleina kausinaan on ihan mukava, ja tullaan toimeen. Mutta sitten tulee nuo kaudet, jolloin tulee niin käsittämättömän ilkeäksi ja itsekkääksi, ettei tosikaan.
Kerta toisensa jälkeen luonut uutta toivoa, kun on ollut mukavampi kausi päällä. Ajatellut, että jes, ehkä nyt alkaa mennä paremmin.
Vaan seuraavaksi tulee jälleen sitä pimeää settiä. Se ilkeys on sellaista, mitä ei vaan pysty käsittämään.
Miten kauan maniavaiheet kestävät ja miten usein ne tulevat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten kauan maniavaiheet kestävät ja miten usein ne tulevat?
En ole ihan varma. Aika epäsäännöllisesti, hyvä kausi saattaa olla pitkään, kunnes iskee mania. Niiden täysimääräisistä kestoista en ole enää varma, koska itsenäisesti asuessa olen yrittänyt pitää hajurakoa siihen asti, kunnes mania on varmasti ohi.
Sen muistan kun lapsuudenkodissa vielä asuin, että masennusjakso saattoi kestää viikkoja. Silloin makasi vain sängyssä.
Lapsuudenkodissa asuessa muistan manioidenkin kestäneen mielestäni ikuisuuksia, mutten enää tarkkoja aikoja muista... Vietin yllättäen silloin mahdollisimman paljon aikaa kavereiden luona, jottei tarvinnut olla kotona.
-ap
Pistä välit poikki. Ei tuohon juuri muu auta. Minulle myös tuttua entisen bipoa sairastavan ystävän kautta ilkeilykaudet, selkäänpuukotukset ja mustamaalailut. Niitä esiintyi aina silloin, kun mania oli tuloillaan. Luonteesta siinä on lopulta kyse, ja mania tai hypomania tuo vähän itsevarmuutta ja lisäbuustia olla muille täysmulqqu. Kyllä se heikoimmillaankin ajattelee yhtä ilkeästi kaikista läheisistään, vaikkei masentuneena ja muilta apua tarvitsevana jaksakaan tuoda sitä esiin 24/7, syyllistää jaksaa ehkä, muttei hyökkäile muiden kimppuun kuin maniassa. On lopulta niin valtava helpotus on päästää irti myrkyllisestä ja parantumattomasti sairaasta ihmisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin sairastan, mutta ovat hypomanioita. Tulee itsekeskeinen olo kyllä, mutta yritän pitää itseni pienenä. Minusta olipa sairaus tai ei, niin ei voi olla vittumainen toisille. Laittaisin välit poikki.
Sääliä, armoa tuntematta.
Vierailija kirjoitti:
Miten kauan maniavaiheet kestävät ja miten usein ne tulevat?
Aikalailla riippuu millainen bipo on, sekamuotoisessa jaksossa on täyttä vuoristorataa (eli mieli heittää ihan kuin sattuu) ja se ennakoinnin vaikeus on yhtä helvettiä, voin läheisenä kertoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nyt tuo kus*päisyys täysin bipolaarisuuden vika ole. Minulla on skitsofreeninen vanhempi jolla on samanlainen itsekäs persoona. Itselläni taas muita mielenterveysongelmia, mutta en tunnista itseäni aloituksesta. Ikävien ihmisten kanssa ei tarvitse olla tekemisissä oli heillä diagnoosi tai ei.
Rankkaa porukkaa ovat. Minunkin tuntemaani bipoon sopii parhaiten adjektiivit itsekeskeinen ja syyllistävä... siksi onkin entinen tuttavuus. Mahdoton seurata mikä vaihe on silmässä, ja mikä johtuu mistäkin. Ainut varmuus on että pää edellä seinään setit aina päättyy ja siitä kiepsahdetaan sitten notkeasti itsetuhoisien ajatusten värittämään masennukseen. Ja sitten sama rinki alkaa alusta uudelleen. Hänen pään päällä pystyi melkein näkemään mustan pilven leijailevan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies sairastaa. Mutta on oppinut todella hyvin tarkkailemaan itseään ja ottaa multa hyvin palautetta ja huomioita vastaan. On siis hoidossa ja lääkitys saatu hyvään tasapainoon. Jaksot vaihtelee, mutta vaihtelu ei ole kovin suurta, nyt lähinnä sekamuotoinen jakso.
Itsekäs hän ei ole, ottaa aina minut ja mun lapset huomioon. Käy säännöllisessä työssä ja suorittaa opintojaan yliopistossa loppuun. Elämä on melko tasapainoista mutta erittäin onnellista. Uskon, että bipo voidaan toisilla saada lääkityksellä hyvään tasapainoon, mutta vaatii myös voimakkaista halua itseltä ja myös sitä, että tunnistaa itsessään sairauden.
Älä vatvo menneitä. Keskity tähän päivään. Jos et jaksa enää, niin lopeta auttaminen. Tein niin, helpotti.
Tosin surullista, koska kyseessä on aikuinen lapseni. Mutta en jaksanut enää.