Miten sinun kävisi jos tulisi ero?

Eroaisimme ja jakaisimme omaisuutemme sovussa. Molemmille jäisi omat tulot, ja suunnilleen samanlainen elintaso. Sydämeni särkyisi, mutta jatkaisin elämääni.

Ero tuli viisi vuotta sitten. Mun elintaso nousi, koska meillä exä tienasi vähemmän, mutta kulutti enemmän. Nyt mulla on kaikki paremmin taloudellisesti: lyhennän asuntolainaa, säästän puskuria ja rahastoihin. Lisäksi mulla on varaa matkustella lasten kanssa ja sisustaa/remontoida. Exä maksaa minimielarit.

Nyt uudessa suhteessa, enkä ikinä enää aio yhteistaloutta perustaa. Molemmilla omat kodit, yhdessä ollessa ei lasketa euroja esim. ruoan suhteen, mutta ollaan kohtuullisen tietoisia kumpi mitäkin maksaa, että suhde olisi taloudellisesti tasapuolinen. Kun ollaan mun luona, mä "tarjoan", kun hänen luonaan, vuorotellaan kaupassa (koska vietetään enemmän aikaa hänen luonaan). Matkoilla vuorotellaan.

Kiinnostaaks ihmisii eroomisissaki vaan raha??? :D

Kuule, koulut on keksitty ja työpaikat on sitä varten että ihmiset saa tienata tekemällä töitä.

Asunto menisi todennäköisimmin myyntiin, ellei jompikumpi haluasi jäädä tähän ja ostaisi toista ulos. Järkevintä olisi myydä, maksaa loppuvelka ja tasata loput. Tuotolla saisi lainaa pankista esim. halpaan kaksioon.

Asumme nyt vähän syrjässä enkä jäisi tänne kovin mielelläni yksin.

Yhteinen lapsi on ensi vuonna täysi-ikäinen ja hän varmasti asuisi molempien kanssa tai minun (äidin) luona niin että minä nukkuisin olohuoneessa sen ajan kun hän vielä haluaisi olla kotona.

Molemmat käyvät töissä ja tulisivat itsekseen toimeen. Mies omistaa perheen autot, mutta minulla on niin vanha ja arvoton, että ostaisin sen helposti häneltä itselleni.

Asunto (talo) pitäisi myydä, velkoja ei ole. Riippuu eron syystä kuinka palasiksi sitä menisi. Minulla on vielä työelämää jäljellä, puolisolla ei enää. Hänelle tulisi tiukempaa taloudellisesti. Ei sitä osaa kuvitella miltä se tuntuisi, jos tulisi jätetyksi, kamalalta varmaan. En näe todennäköisenä, että itse haluaisin lähteä tästä liitosta, jos tämä säilyy tällaisena kuin nyt. Alkujärkytyksen jälkeen ja asioiden lutviinnuttua pärjäisin kyllä. Olen erakkoluonne. 

pkorgkorglrgllr kirjoitti:

Kiinnostaaks ihmisii eroomisissaki vaan raha??? :D

Kuule, koulut on keksitty ja työpaikat on sitä varten että ihmiset saa tienata tekemällä töitä.

Kummasti se raha kuuluu kaikkien elämään. Eronneidenkin. Ja perheen elatukseen se vasta kuuluukin.

Minun ei kävisi mitenkään taloudellisesti. Olen joskus miettinyt, että jos erottaisiin tai minä kuolisin, avomies voisi asua jonkin aikaa kaupunkiasunnossani (ehkä 6 kk), että ehtisi järjestää asioitaan. Perintöä en jättäisi hänelle, hän tietää sen jo nyt. Tosin emme ole eroamassa, enkä toivottavasti ole vielä kuolemassakaan ihan kohta.

No suoraan sanoen täysi katasrtofi!!

Tienaan hyvin (n 2800-3500/kk netto) Eli mies ei todellakaan minua elätä, hän tienaa saman verran, eli ollaan ihan tasavertaisia tässä asiassa.....

MUTTA ongelma on siinä että ero tulisi,  pitäisi valita joko lapsi tai työ. Yksinhuoltajana en pystyisi nykyisessä ammatissa jatkamaan!! Ja minulle itselleni on selvää että valitsisin lapsen. Ja siinä vaiheessa ei  olisi muuta vaihtoehtoa kuin hakeutua joko pienipalkkaiseen päivätyöhön, tai kouluttautua uudelleen. Ja miehellä sama juttu.. Eli tarvitsemme toinen toistamme pyörittämään tätä arkea näillä spekseillä.. Toistaiseksi ei ole ollut valittamista, ja toivottavasti tasapaino pysyykin.

Tätä tämä on...  kahden vuorotyöläisen arki.  Itselläni vaan extrana on päälle työreissut epäsäännöllisten työ aikojen lisäksi.

Pitää vaan toivoa että molemmat jaksetaan hoitaa avioliittoa tässä kiireisessä oravanpyörässä.

No ei tietenkään säilyisi ennallaan kun nyt on kahdet tulot jolla maksetaannyhtä kämppä ja jatkossa kumpikin maksaisi omiaan. Mutta molemmat pärjäisivät taloudellisesti. Talon kun möisi niin kummallekin jäisi sen verran että kaksio tahi kolmio lohkaisi. Lapset teinejä joten vuorottelisivat varmaan molempien luona.

Työmatka lyhenisi, nyt se on 40 km, eron ja muuton jälkeen noin 500m. Toki koti pienenisi, mutta mahdun hyvin yksin kolmioon. Vapaa-aikaa olisi enemmän, rahaa yhtä paljon kuin nyt.

Erossa mies pitäisi talonsa, minä kesämökkini ja sijoituskämppäni.

Mulla on suuremmat tulot ja enemmän varallisuutta, mutta mies mieluummin kuluttaa ja minä säästän ja sijoitan. Erossa elintasoni ei laskisi vaan nousisi.

Todennäköisesti myytäisiin asunto. Ja jaettaisi tottakai tasan yhteinen säästötili ym..

Omilla rahoilla eli asunnosta saaduilla omalla puoliskolla+ säästöillä ostaisin jostain keskustan tuntumasta ehkä kaksion.

Huonekalut ym saatais varmaan sovussa jaettua ja ylimääräiset myytäisi elleivät lapset haluaisi niitä itselleen.

Eli ei kävis hullut eikä kävis miehellenikään.

Elintaso säilyisi melkein ennallaan vain asunnon koko pienenisi.

Nainen ole ikää on sen verran että asuntolainat on maksettu ja lapset maailmalla. Sekä minulla että miehellä vakituinen suht hyvin palkattu työ.

Talouteni romahtaisi. Olen sairaslomalla. Suoraan sanoen, joutuisin sukulaisteni nurkkiin tai kenties kadulle. Puolisoni on verrattain hyvätuloinen ja hänellä on myös omaisuutta moninkertaisesti minuun verrattuna. Vaatisin tasinkoa sen verran, että saisin erään henkilökohtaisen velkani maksettua. Täysin reilua se ei olisi, minähän sen velan otin. Raha olisi kuitenkin pieni summa puolisolleni, ja velasta pääseminen helpottaisi elämääni merkittävästi, kenties mahdollistaisi asumisenkin.

Tämmöistä elämästä tulee, kun yrittämisestä huolimatta asiat menevät yksi toisensa jälkeen pieleen. Lopulta ollaan muutaman satasen varassa.

Erotessa elintasoni nousisi. Mies jäisi tyhjän päälle ja ainakin alkuun asunnottomaksi.

Molempien elintaso romahtaisi. Kumpikaan ei pystyisi yksin pitämään kallista kantakaupungin asuntoamme. Minulla on enemmän omaisuutta, mutta miehellä suuremmat tulot. Yhteisiä lapsia ei ole. Minulle jäisi enemmän rahaa käteen, koska olen maksanut huomattavasti suuremman osan asunnostamme.

Erotessa kumpikin pitäisi tietty oman omaisuutensa ja yhteiset jaettaisiin. Vähän riippuisi eron syystä millä hinnalla yrityksen ja talonpuolikkaasta luopuisin. Mikäli potuttaisi huolella aika hankalaan tilanteeseen voisin ex-mieheni ajaa.

Hmmm vaikea sanoa. Pärjäisin taloudellisesti ihan ok, mutta talo olisi pakko myydä sillä kummallakaan ei olisi varaa ostaa toista siitä ulos, ollaan ostettu huonkuntoinen talo aikoinaan miljoonakaupungin keskustan liepeiltä ja remontoitu se unelmien kodiksi, nyt hintalappu on ihan naurettavan suuri.  

Mutta muuten kylla minä ja lapset pärjättäisiin mun palkalla, kunhan mies osallistuisi edelleen lasten (8 & 10v) harrastus-ja koulumaksuihin. Hieman elintaso laskisi kummallakin juuri tuon asumisen takia koska nykyinen asuinalue jossa lasten koulut ja meidän tukiverkko on on yksi kaupungin kalleimpia. 

Tienataan miehen kanssa suunnilleen saman verran ja kumpikin ollaan vastuuntuntoisia raha-asioissa, ei avioehtoa joten omaisuus menisi puoliksi, mutta onpahan se yhdessä hankittukin.  En kyllä just nyt pysty kuvitteleman että koskaan erottaisiin. 20 vuotta yhdessä, 15 naimisissa

Tämä on oikeasti asia, joka kannattaa miettiä hyvin ja ajoissa. Minulle tuli ero aika yllättäen yli 20 vuoden yhdessäolon jälkeen, enkä olisi koskaan voinut uskoa, että ex-mieheni tekisi niitä asioita, joita teki eron aikaan. Neuvoni on, että kannattaa pitää huoli omasta varallisuudestaan, joka on riippumaton toisesta. Ehdottomasti omat pankkitilit. Avioehto on viisasta tehdä ja kotivakuutuksen oikeusturva on todella hyvä olla olemassa.

Vaikka kuinka toisin kuvittelisi, niin koskaan ei voi toista tuntea ihan täysin. Usko parasta, mutta älä ole naiivi.

Voi kuinka olisin pulassa. Asunnosta ei jäisi käteen mitään ja omaisuutta ei ole juurikaan kun olen ollut vuosia kotiäitinä kolmelle lapselle. Miehen takana on säästöt ja hän tienaa huomattavasti enemmän. Meillä on omat rahat ja niin on ollut alusta asti. Mies tietysti osallistuu enemmän kulujen maksamiseen, mutta hän omistaa autot ym. Mies ei voisi ottaa lapsia reissutyönsä vuoksi ja minä työskentelen matalapalkkaisella alalla, joten käteen jäisi pakollisten menojen jälkeen muutama sata euroa kuukaudessa. Kaiken lisäksi ei ole tukiverkkoa, joten yksin olisi selvittävä. Näyttää aika pahalta kun sen tähän kirjoittaa. :(

Itse en naimisissa ole, mutta olen ollut parisuhteessa jo melkein 10 vuotta. Noin 25-vuotias nainen.

Nykyään, jos ero tulisi, suurin sydänsärky siinä olisi parhaan ystävän menettäminen. Sen, kelle uskoutuu ihan kaikessa ja kehen voi tukeutua henkisesti kun elämässä on murheita. Muutoin ero ei tilannettani hetkauttaisi suuremmin, koska olemme asuneet noin vuoden erillämme parantaaksemme suhteemme laatua (mikä on toiminutkin). Käytän rahani miten haluan, olen tämän vuoden aikana ruvennut maksamaan velkojani enemmän pois alta sekä avannut ASP-tilin, kun mies ei ole ollut menoeränä vaikka onkin aiemmin tuonut rahaa pöytään.