Alkoholin juomisen kokonaan lopettaneet, mitä kuuluu?

En kaipaa alkoholia. Alkoholittomat oluet ajaa asian ilman kankkusta.

Olen alkanut syödä karkkia, eikä valitettavasti paino ole sen takia pudonnut.

Olen rehellinen: joskus elämä tuntuu vähän tasapaksulta ilman viiniä.

Sitten muistan ne masennusaallot ja jatkan alkoholitonta elämää. Kohta vuosi täynnä.

Entinen kaveripiiri jäi. Ei ole enää mitään yhteistä.

Ei ole tullut mitään ällistyttävää laihtumista ym. Lopetin, koska alkoholi on hermomyrkky täynnä jos jonkinlaisia arveluttavia aineosia. Kun sen tajusin, ei ollut vaikea lopettaa.

Maaliskuussa lopetin. Aloitin liikkumisen ja paino pudonnut 23kg (113>90)😃

Minun oloni on nyt parempi kuin vuosikausiin. Ne vuodet haaskasin tolkuttomaan alkoholin kanssa lutraamiseen. Henkisesti tunnen olevani taas oma itseni. Olen ikään kuin palannut takaisin kotiin. Elämä hymyilee. Nyt vasta tajuan miten kaltoin kroppaani kohtelin, minkälaisessa alkoholin aiheuttamassa kroonisessa univajeessa olen ollut. En kaipaa niitä aikoja.

Uskoisin että kykenen olemaan juomatta jatkossa, vaikka monta vuotta menikin melko tuiskeessa.

Kiitos kysymästä, oikein hyvää kuuluu. Näinä päivinä tulee peräti 20 vuotta siitä, kun olen edes maistanut jotain alkoholipitoista. Ei elämäni ole siitä mihinkään muuttunut, sillä en ole koskaan ryypännyt ja rellestänyt, joten addiktiota ei koskaan ole edes ollut. Joillekin muille juomattomuuteni sen sijaan on ollut ongelma, mutta se on heidän päänsärkynsä, ei minun.

Henkinen tasapaino on nyt hyvä ja mielialan heittelyä olivat suurin syy lopettaa pari vuotta sitten. Elämä on kyllä vähän tasapaksua ja juhlinta on jäänyt lähes täysin. En vaan jaksa valvoa. Sitä myötä on jäänyt vähän ystävien juttujen ulkopuolelle. Mutta aikaa itselle on vastavuoroisesti todella paljon. Aikaa on kun yksikään päivä ei mene krapulan potemiseen eikä alkoholi haittaa unta. Olen lisännyt urheilua ja aloittanut teatterissa käymisen. Ehkä alan myös opiskella.

Alkoholia ei juuri ole tehnyt mieli sitten ensimmäisen kesän kun harmittelin vähän piknik-juomisen jäämistä. Limsan kanssa en jaksanut istuskella epämukavasti puistossa. Mutta vuosi lopettamisen jälkeen en ole edes ajatellut enää alkoholia. Nykyään tuntuu ettei se enää vain liity minuun mitenkään. Joillekin tuo on edelleen vaikea pala hyväksyä mutta minua ei muiden juominen häiritse

Vierailija kirjoitti:

Entinen kaveripiiri jäi. Ei ole enää mitään yhteistä.

Tämä. Itse olen sellaisessa välivaiheessa, etteivät kaikki tiedä (koska ollaan nähty niin harvakseltaan). Mutta yksi kaveri, jolle kaikki näkeminen tehdään alkoholin kautta, on alkanut himmailemaan ystävyyttämme. Erittäin ärsyttävää, anteeksi, mutta sanon suoraan. Jos olisimme OIKEAT kaverit niin sitten voisi nähdä esim jätkillä, leffassa jne. Aina joku tekosyy ettei voi nähdä. Ironista että tämä minun terve tyyli ei kelpaa. Voisin valehdella että juon (ja ottaisin esim alkoholitonta baarissa) ja sillon kelpaisin. Älytön koko kuvio. Mutta eipä enää juuri kiinnosta edes, hänen hyvät ideat ja syvälliset pohdinnat ja keskustelut tulee yleensä kännissä.

Mutta uskon, että elämään alkaa tulla raittiita ihmisiä. :) Ja ihanaa olla aina oma itsensä, toimintakykyinen ja fressi!

Minä en kaipaa sitä loukkua. Jos olet paennut niin älä ala kaivata takaisin vaikka aika kuinka kultaisi muistot. Häpeä, ahdistus, pömppömaha ja krapula unohtuu äkkiä kun niistä ei ole vähään aikaan kärsinyt.

Oli tapana ottaa aina pari kaljaa viikonloppuisin omissa oloissaan rentoutuessa, mutta kun tuntui että niistäkin tuli pientä krapulaa seuraavana aamuna, olen ollut ilman. Kyllähän se vähän vaati totuttelua tehdä niitä hommeleitaan ilman sitä tuttua olusta kädessä, mutta se siitä helpotti.

Käytin aiemmin alkoholia masennuksen ja ahdistuksen helpottamiseen. Iän myötä krapulat ja juomisesta tuleva mielialanlasku vain pahenivat, mutta silti oli pakko silloin tällöin päästä nollaamaan eli vetämään kännit, ihan vain sen nousuhumalan euforian takia.

Reilu puoli vuotta sitten aloitin uudet mielialalääkkeet ja päätin samalla lopettaa juomisen kokonaan. En halunnut ryypätä kolmiolääkkeen kanssa ja tiesin tietysti järvelläkin että ryyppääminen vain pahentaa oloani.

Nyt on siis yli puolivuotta mennyt nollalinjalla, mutta en tiedä onko mikään hirmu paljoa muuttunut. Olen edelleen masentunut ja edelleen kärsin uniongelmista, eli nämä eivät siis olleet suoraan alkoholista johtuvia. En ole laihtunut (olen ehkä vähän ruvennut mässäilemään liikaa juomisen korvikkeeksi) enkä saanut mitään aktiivisuus- tai pirteyspuuskia. Selvin päin oleminen on ollut melko helppoa,olen alkoholittoman siiderin voimalla osallistunut illanistujaisiin, baari-iltoihin ja festareille. Tietysti etenkin baarissa notkuminen ei enää niin paljon innosta kun ei voi olla humalassa.

Nyt olen jo lopettanut lääkkeetkin eli varsinainen este juomiselle on poistunut. Välillä tekisi mieli vetää pää täyteen niinkuin ennenvanhaan, että pääsisi edes hetkeksi pakoon tätä tasapaksua elämää. En ole kuitenkaan (vielä) juonut koska niiden krapuloiden kauheus on vielä muistissa. Olenko alkoholisti kun vaihtoehdot tuntuvat olevan joko-tai: absolutismi tai kännit?

Mistäköhän sais uusia ystäviä?

Nuorena tuli biletettyä ja juotua.

Jotenkin parempi olo kun ei tarvitse kärsiä enää kauheita krapuloita.

En yhtään ikävöi sitä tunnetta.

Enkä ole ikinä viihtynyt baareissa.

Hyvää kuuluu!

Hyvä, raitis parisuhde nyt päällimmäisenä mielessä. En kaipaa alkoholia laisinkaan, vaikka periaatteessa en ole hankkinut mitään siihen tilallekaan. Teen nykyään samat asiat selvin päin kuin mitkä ennen tein pienessä tuiskeessa, ja teen ne tehokkaammin. En ehkä yhtä hyväntuulisesti, mutta jälki on parempaa ja krapula puuttuu, mistä seuraakin sitten syvempi tyytyväisyys.

Olin pilata parisuhteeni juomisellani, mutta kun lopetin niin elämä hymyilee taas ja tulevaisuus näyttäytyy valoisana tosiasiana eikä häilyvänä ”entä jos”-mössönä.

Kaikki siis hyvin. En palaa enää entiseen.

Vierailija kirjoitti:

Käytin aiemmin alkoholia masennuksen ja ahdistuksen helpottamiseen. Iän myötä krapulat ja juomisesta tuleva mielialanlasku vain pahenivat, mutta silti oli pakko silloin tällöin päästä nollaamaan eli vetämään kännit, ihan vain sen nousuhumalan euforian takia.

Reilu puoli vuotta sitten aloitin uudet mielialalääkkeet ja päätin samalla lopettaa juomisen kokonaan. En halunnut ryypätä kolmiolääkkeen kanssa ja tiesin tietysti järvelläkin että ryyppääminen vain pahentaa oloani.

Nyt on siis yli puolivuotta mennyt nollalinjalla, mutta en tiedä onko mikään hirmu paljoa muuttunut. Olen edelleen masentunut ja edelleen kärsin uniongelmista, eli nämä eivät siis olleet suoraan alkoholista johtuvia. En ole laihtunut (olen ehkä vähän ruvennut mässäilemään liikaa juomisen korvikkeeksi) enkä saanut mitään aktiivisuus- tai pirteyspuuskia. Selvin päin oleminen on ollut melko helppoa,olen alkoholittoman siiderin voimalla osallistunut illanistujaisiin, baari-iltoihin ja festareille. Tietysti etenkin baarissa notkuminen ei enää niin paljon innosta kun ei voi olla humalassa.

Nyt olen jo lopettanut lääkkeetkin eli varsinainen este juomiselle on poistunut. Välillä tekisi mieli vetää pää täyteen niinkuin ennenvanhaan, että pääsisi edes hetkeksi pakoon tätä tasapaksua elämää. En ole kuitenkaan (vielä) juonut koska niiden krapuloiden kauheus on vielä muistissa. Olenko alkoholisti kun vaihtoehdot tuntuvat olevan joko-tai: absolutismi tai kännit?

Et taida olla absolutisti vaan ehkä ennemminkin määrittämättömän ajan lakossa. Kannustan jatkamaan nollalinjalla. Puoli vuotta on lyhyt aika, ja aivosi ja välittäjäaineet saattavat edelleen sopeutua tähän terveeseen elämäntapaan. Ne todennäköisesti palautuvat ennalleen ennen pitkää, jos jatkat ”lakkoasi” vielä vaikkapa toisen puoli vuotta. Paljon tsemppiä.

Ihan hyvää kuuluu. Elämä on palannut takaisin. Ainoa asia mikä ärsytttää on ihmisten reaktiot kun ei alkoholi kiinnosta millään tavalla.

Olen laihtunut, terve, rahaakin on vaikka mihin, aikaa jää paljon enemmän kaikkeen mukavaan, minuun luotetaan, lapset eivät pelkää!

Miksi ihmeessä käytin koskaan?

No tässä kokemuksia ja mietteitä:

-Yhä tekee mieli joskus hakea kaljaa kaupasta. Kuitenkin pystyn käymään kaupassa ja kulkemaan oluthyllyjen ohi ilman pakottavaa ostotarvetta.

-Masennukseni ei ole parantunut, mutta syvimmät murheen alhot ovat jääneet.

-Suolistoni toimii paremmin ja mahakivut ovat vähentyneet.

-En tiedä, onko tämä riippuvuus, mutta pornonkatseluni on jonkin verran lisääntynyt. En kuitenkaan ole siinä mielessä riippuvainen, että porno ajaisi ajankäytössä tärkeiden asioiden yli.

-Minulla ei ennenkään ollut kovin laajaa sosiaalista piiriä. Läheiseni ovat aika helpolla suopuneet siihen, etten enää ota saunakaljaa. Hekin ovat minun seurassani vähentäneet alkoholinkäyttöään. Muutoin näyttää yhä maittavan.

Join paniikkihäiriöön ja ahdistukseen vuosikymmenten ajan. Sitten tajusin mennä lääkäriin, sain lääkityksen paniikkkhäiriöön ja ahdistukseen ja alkoholin mieliteko katosi. Hyvä näin.