Ystävä ei arvosta minua

Olet erehtynyt. Sinulla ei ole ystävää. Parempi jättää heti tuollainen ihminen taakseen, mitä sillä tekee.

Onko joku osannut jollain tavalla saada tällaista tilannetta korjattua, vai oletteko yleensä antaneet vain olla? Alkuun yritin selitellä toisen käytöstä parhain päin, mutten enää jaksa tällaista.

Eli sinäkin kritisoit tavallaan ystävääsi samasta asiasta kuin hän sinua. Teette molemmat asianne omilla tavoillanne, ja sen toisen tapa on huonompi.

Sitähän tämä elämä on. Kaikki me ollaan erilaisia ja katsotaan asioita omasta vinkkelistämme.

Vierailija kirjoitti:

Olet erehtynyt. Sinulla ei ole ystävää. Parempi jättää heti tuollainen ihminen taakseen, mitä sillä tekee.

Aiemmin tulimme hyvin toimeen, mutta elämänmuutokseni myötä ystävä tuntuu muuttuneen kitkerän oloiseksi. Selittelee, ettei missään tapauksessa halua sitä mitä minulla on ja nostaa koko ajan itseään esiin, kuinka hän toimii niin paljon paremmin... Epäilen hänen pohjimmiltaan olevan minulle kateellinen, mutta sitä hän tuskin ääneen suostuisi myöntämään.

Tuollaiset ihmiset eivät koskaan osaa osoitta toisille näiden arvoa. Jos heille sanoo, se on niin paha uutinen kuulla, että hyvin harva ottaa siitä opikseen ja opettelee osoittamaan ystävilleen sitä, mitä sinäkin ap kaipaisit. Tosiasia on se, että suurin osa ihmisistä on täysin mulkkuja p*rseitä. Jos heiltä odottaa sen osoittamista, että olet mahtava ja ihana ihminen (mitä ystävän tulisi osoittaa).

Vierailija kirjoitti:

Eli sinäkin kritisoit tavallaan ystävääsi samasta asiasta kuin hän sinua. Teette molemmat asianne omilla tavoillanne, ja sen toisen tapa on huonompi.

Sitähän tämä elämä on. Kaikki me ollaan erilaisia ja katsotaan asioita omasta vinkkelistämme.

Minä en ystäväni seurassa koko ajan selitä sitä, että minä en missään tapauksessa voisi toimia kuten hän. Olen päinvastoin kehunut ystävääni eri asioista ja sanonut olevani hänestä ylpeä. Toisinpäin tällaista palautetta ei vain tule. Minun pitäisi ilmeisesti oma onneni kätkeä täysin vakan alle, jottei ystävä siitä pahastuisi.

Vierailija kirjoitti:

Eli sinäkin kritisoit tavallaan ystävääsi samasta asiasta kuin hän sinua. Teette molemmat asianne omilla tavoillanne, ja sen toisen tapa on huonompi.

Sitähän tämä elämä on. Kaikki me ollaan erilaisia ja katsotaan asioita omasta vinkkelistämme.

Eli oikeutat kaiken paskuutesi.

Vierailija kirjoitti:

Onko joku osannut jollain tavalla saada tällaista tilannetta korjattua, vai oletteko yleensä antaneet vain olla? Alkuun yritin selitellä toisen käytöstä parhain päin, mutten enää jaksa tällaista.

Useinkaan se ei korjaannu sillä, mitä tuollaisen asian havaitseva tekee. Ikävä kyllä. On erittäin vaikeaa antaa tuollaisesta asiasta kritiikkiä niin, että se toinen todella kykenisi ottamaan sen vastaan ja koska itse on loukkaantunut, niin on vaikea kritiikin annettuaan vielä koittaa kehua sitä ihmistä, että kyllä mä sinusta kuitenkin välitän, kun just ällöttää, että miten sä voit olla tuollainen. Kun siis se toinen ehkä kaipaisi tuollaisen uutisen perään osoitusta välittämisestä. Itse en ainakaan ole saanut sitä minulle kritiikkiä antaneilta ihmisiltä, ja olen havainnut, että sitä välittämistä on tosi vaikeaa antaa, koska on vaan itsekin jo siinä vaiheessa niin loukkaantunut, kun asian huomaa ja siitä lopulta sanoo. Eikä halua, että sanoma myöskään vesittyy vaan haluaa, että toinen alkaa oikeasti ajatella asioita. Mutta tarkalleen ottaen mitä?

Hitsi, kun en osaa tarpeeksi hyvin antaa esimerkkejä, mutta minulla oli ystävä joka oli juuri tuollainen. Hän ei ottanut minun elämääni koskaan suoraan esimerkiksi, mutta kyllästyin silti siihen kitkeryyteen ja huonosti peitettyyn kateuteen muiden elämää ja valintoja kohtaan.

Loppujen lopuksi meille tuli riitaa, kun sanoin ääneen että olisin kaivannut häneltä vähän empatiaa. Siitä se riemu repesi sitten. Mutta ajattelen, että minä saan kaivata tukea myös, ja hän saa päättää olla sitä antamatta. Minä saan olla pahoillani siitä, ja jatkaa elämääni ilman häntä.

En usko, että hän ikinä ymmärtää minun kantaani, mutta en voi jäädä sitä vatvomaan. Sen opin, että katkerista/pahansuopaisista/elämään pettyneistä kannattaa pysyä kaukana.

Sitten ihmissuhteet menee siihen, että kaikenlaista paskaa pitää yrittää sietää, ja osalle meistä vieläpä omat vanhempamme opettavat, miten muiden paskuutta tulee sietää! Ja se on se, että se vahvin ja ilkein voittaa, koska heillä ei ole mitään häpyä olla katsomatta asioita vain minä-minä-vinkkelistä ja sen luomien harhojen pohjalta puhua toisesta paskaaa ympäriinsä. Ja itse esiintyä niiiiin miellyttävänä ihmisenä, että!

Mulla oli samanlainen kaveri. Paino sanalla ”oli”. Tuntui kuin hän ei olisi edes halunnut ymmärtää muiden näkökulmia ja erilaisia tapoja tehdä asioita, vaan selitti vain aina miksi hänen oma tapansa on paras. Lopulta päätin, että arvostelkoon jatkossa muiden tekemisiä ja ajatuksia, minä en enää jaksa. Elämäni on ollut paljon kevyempää tämän päätöksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku osannut jollain tavalla saada tällaista tilannetta korjattua, vai oletteko yleensä antaneet vain olla? Alkuun yritin selitellä toisen käytöstä parhain päin, mutten enää jaksa tällaista.

Useinkaan se ei korjaannu sillä, mitä tuollaisen asian havaitseva tekee. Ikävä kyllä. On erittäin vaikeaa antaa tuollaisesta asiasta kritiikkiä niin, että se toinen todella kykenisi ottamaan sen vastaan ja koska itse on loukkaantunut, niin on vaikea kritiikin annettuaan vielä koittaa kehua sitä ihmistä, että kyllä mä sinusta kuitenkin välitän, kun just ällöttää, että miten sä voit olla tuollainen. Kun siis se toinen ehkä kaipaisi tuollaisen uutisen perään osoitusta välittämisestä. Itse en ainakaan ole saanut sitä minulle kritiikkiä antaneilta ihmisiltä, ja olen havainnut, että sitä välittämistä on tosi vaikeaa antaa, koska on vaan itsekin jo siinä vaiheessa niin loukkaantunut, kun asian huomaa ja siitä lopulta sanoo. Eikä halua, että sanoma myöskään vesittyy vaan haluaa, että toinen alkaa oikeasti ajatella asioita. Mutta tarkalleen ottaen mitä?

Tämä siinä juuri onkin hankalaa. Olen yrittänyt usein ohjata keskustelua neutraalimpaan suuntaan toteamalla, että asioissa on monia puolia, mutta ystävä silti jatkaa samaa litaniaansa. Varmaan hän on omaan elämäänsä jollain tavalla tyytymätön, muttei tunnu mukavalta, että hän purkaa tyytymättömyytensä kritisoimalla minua.

Esimerkkivuodatus: "Jotkut (mm. sinä siinä, kuten äsken kerroit) tekevät noin, minä en ikinä voisi... Minä sen sijaan osaan tehdä näin ja näin..." Samaa itsekehua ja muiden verhottua kritisointia loputtomiin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku osannut jollain tavalla saada tällaista tilannetta korjattua, vai oletteko yleensä antaneet vain olla? Alkuun yritin selitellä toisen käytöstä parhain päin, mutten enää jaksa tällaista.

Useinkaan se ei korjaannu sillä, mitä tuollaisen asian havaitseva tekee. Ikävä kyllä. On erittäin vaikeaa antaa tuollaisesta asiasta kritiikkiä niin, että se toinen todella kykenisi ottamaan sen vastaan ja koska itse on loukkaantunut, niin on vaikea kritiikin annettuaan vielä koittaa kehua sitä ihmistä, että kyllä mä sinusta kuitenkin välitän, kun just ällöttää, että miten sä voit olla tuollainen. Kun siis se toinen ehkä kaipaisi tuollaisen uutisen perään osoitusta välittämisestä. Itse en ainakaan ole saanut sitä minulle kritiikkiä antaneilta ihmisiltä, ja olen havainnut, että sitä välittämistä on tosi vaikeaa antaa, koska on vaan itsekin jo siinä vaiheessa niin loukkaantunut, kun asian huomaa ja siitä lopulta sanoo. Eikä halua, että sanoma myöskään vesittyy vaan haluaa, että toinen alkaa oikeasti ajatella asioita. Mutta tarkalleen ottaen mitä?

Tämä siinä juuri onkin hankalaa. Olen yrittänyt usein ohjata keskustelua neutraalimpaan suuntaan toteamalla, että asioissa on monia puolia, mutta ystävä silti jatkaa samaa litaniaansa. Varmaan hän on omaan elämäänsä jollain tavalla tyytymätön, muttei tunnu mukavalta, että hän purkaa tyytymättömyytensä kritisoimalla minua.

Esimerkkivuodatus: "Jotkut (mm. sinä siinä, kuten äsken kerroit) tekevät noin, minä en ikinä voisi... Minä sen sijaan osaan tehdä näin ja näin..." Samaa itsekehua ja muiden verhottua kritisointia loputtomiin!

Tuollaisille on ihan hirveän vaikeaa sanoa, että minulle tulee paha mieli. Siinä vaiheessa sitä luuskaa arvostaa enää niin vähän, ettei todellakaan tee mieli aukaista heille haavojaan ja olettaa, että he jotenkin heräisivät, että asiasta sanoja ei halua hänelle pahaa, vaan hän itse tekee toiselle pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku osannut jollain tavalla saada tällaista tilannetta korjattua, vai oletteko yleensä antaneet vain olla? Alkuun yritin selitellä toisen käytöstä parhain päin, mutten enää jaksa tällaista.

Useinkaan se ei korjaannu sillä, mitä tuollaisen asian havaitseva tekee. Ikävä kyllä. On erittäin vaikeaa antaa tuollaisesta asiasta kritiikkiä niin, että se toinen todella kykenisi ottamaan sen vastaan ja koska itse on loukkaantunut, niin on vaikea kritiikin annettuaan vielä koittaa kehua sitä ihmistä, että kyllä mä sinusta kuitenkin välitän, kun just ällöttää, että miten sä voit olla tuollainen. Kun siis se toinen ehkä kaipaisi tuollaisen uutisen perään osoitusta välittämisestä. Itse en ainakaan ole saanut sitä minulle kritiikkiä antaneilta ihmisiltä, ja olen havainnut, että sitä välittämistä on tosi vaikeaa antaa, koska on vaan itsekin jo siinä vaiheessa niin loukkaantunut, kun asian huomaa ja siitä lopulta sanoo. Eikä halua, että sanoma myöskään vesittyy vaan haluaa, että toinen alkaa oikeasti ajatella asioita. Mutta tarkalleen ottaen mitä?

Tämä siinä juuri onkin hankalaa. Olen yrittänyt usein ohjata keskustelua neutraalimpaan suuntaan toteamalla, että asioissa on monia puolia, mutta ystävä silti jatkaa samaa litaniaansa. Varmaan hän on omaan elämäänsä jollain tavalla tyytymätön, muttei tunnu mukavalta, että hän purkaa tyytymättömyytensä kritisoimalla minua.

Esimerkkivuodatus: "Jotkut (mm. sinä siinä, kuten äsken kerroit) tekevät noin, minä en ikinä voisi... Minä sen sijaan osaan tehdä näin ja näin..." Samaa itsekehua ja muiden verhottua kritisointia loputtomiin!

Tuollaisille on ihan hirveän vaikeaa sanoa, että minulle tulee paha mieli. Siinä vaiheessa sitä luuskaa arvostaa enää niin vähän, ettei todellakaan tee mieli aukaista heille haavojaan ja olettaa, että he jotenkin heräisivät, että asiasta sanoja ei halua hänelle pahaa, vaan hän itse tekee toiselle pahaa.

Ihan totta. Suoraan kritiikkiin olisi helpompi reagoida. Jos ystävä suoraan totesi, että pitää toista paskana, niin voisi heti kysyä, että miksi toinen puhuu tuolla tavalla. Piilotettuun kritiikkiin on sen sijaan vaikea päästä kiinni siitäkin syystä, että ei tahtoisi oikeasti uskoa korviaan. Ei ole kivaa, että joutuu kritiikin kohteeksi, vielä sillä tavalla, että toinen halutessaan pystyy asiasta kysyttäessä vetäytymään sen taakse, että kyse oli hänellä vain yleisestä pohdinnasta ... Joka silti ihmeen kohdistetusti sillä kerralla osui juuri sinun ratkaisuihisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku osannut jollain tavalla saada tällaista tilannetta korjattua, vai oletteko yleensä antaneet vain olla? Alkuun yritin selitellä toisen käytöstä parhain päin, mutten enää jaksa tällaista.

Useinkaan se ei korjaannu sillä, mitä tuollaisen asian havaitseva tekee. Ikävä kyllä. On erittäin vaikeaa antaa tuollaisesta asiasta kritiikkiä niin, että se toinen todella kykenisi ottamaan sen vastaan ja koska itse on loukkaantunut, niin on vaikea kritiikin annettuaan vielä koittaa kehua sitä ihmistä, että kyllä mä sinusta kuitenkin välitän, kun just ällöttää, että miten sä voit olla tuollainen. Kun siis se toinen ehkä kaipaisi tuollaisen uutisen perään osoitusta välittämisestä. Itse en ainakaan ole saanut sitä minulle kritiikkiä antaneilta ihmisiltä, ja olen havainnut, että sitä välittämistä on tosi vaikeaa antaa, koska on vaan itsekin jo siinä vaiheessa niin loukkaantunut, kun asian huomaa ja siitä lopulta sanoo. Eikä halua, että sanoma myöskään vesittyy vaan haluaa, että toinen alkaa oikeasti ajatella asioita. Mutta tarkalleen ottaen mitä?

Tämä siinä juuri onkin hankalaa. Olen yrittänyt usein ohjata keskustelua neutraalimpaan suuntaan toteamalla, että asioissa on monia puolia, mutta ystävä silti jatkaa samaa litaniaansa. Varmaan hän on omaan elämäänsä jollain tavalla tyytymätön, muttei tunnu mukavalta, että hän purkaa tyytymättömyytensä kritisoimalla minua.

Esimerkkivuodatus: "Jotkut (mm. sinä siinä, kuten äsken kerroit) tekevät noin, minä en ikinä voisi... Minä sen sijaan osaan tehdä näin ja näin..." Samaa itsekehua ja muiden verhottua kritisointia loputtomiin!

Tuollaisille on ihan hirveän vaikeaa sanoa, että minulle tulee paha mieli. Siinä vaiheessa sitä luuskaa arvostaa enää niin vähän, ettei todellakaan tee mieli aukaista heille haavojaan ja olettaa, että he jotenkin heräisivät, että asiasta sanoja ei halua hänelle pahaa, vaan hän itse tekee toiselle pahaa.

Ihan totta. Suoraan kritiikkiin olisi helpompi reagoida. Jos ystävä suoraan totesi, että pitää toista paskana, niin voisi heti kysyä, että miksi toinen puhuu tuolla tavalla. Piilotettuun kritiikkiin on sen sijaan vaikea päästä kiinni siitäkin syystä, että ei tahtoisi oikeasti uskoa korviaan. Ei ole kivaa, että joutuu kritiikin kohteeksi, vielä sillä tavalla, että toinen halutessaan pystyy asiasta kysyttäessä vetäytymään sen taakse, että kyse oli hänellä vain yleisestä pohdinnasta ... Joka silti ihmeen kohdistetusti sillä kerralla osui juuri sinun ratkaisuihisi.

Kyseessähän ei tavallaan ole kritiikki, vaan se, että toinen estoitta levittää omaa pahaa oloaan ympärilleen. Koska jos se olisi aitoa kritiikkiä, sen varmaan voisi sanoa, mutta nämä ihmisethän eivät edes myönnä, saati ajattele kritisoineensa. En sitten tiedä, millä ihmeen logiikalla he kuvittelevat, että muita kiinnostaa heidän paha olonsa, jonka ilmaiseminen tähtäin on kuitenkin saada sinutkin voimaan pahoin.

Koska se siinä on salattu tähtäin. Jos heille saisi sanottua sen. Mutta miten.

Jokaisella täällä on ikäviä asioita elämässään, mutta ystävän asia ei ole toimia toisen likasaavina.

15 jatkaa vielä, niin että vaikka minua ei varsinaisesti se kritiikki loukkaisikaan (tai mene nahan alle), niin se loukaa, että en ole toiselle enemmän arvoinen, kuin syyttelyn ja oman pahan olon kaatamisen kohteeksi joutuva likaämpäri.

Ja tämä asemahan oli minulle äi tini mielestä aina ihan ok. Hän oli itsekin sellainen minua huonosti kohteleva kakkakasa.

Ette ole ystäviä vaan jonkinlaisia tuttavia tai kavereita. Tämä ihmissuhde tulee katkeamaan, jos ns. nostat kissan pöydälle. Siitä tulee joko riita tai sitten muuten kiusallinen tilanne, jonka jälkeen on vaikea olla luontevasti. Se, että tämä ihminen siinä sinulle tunnustaisi tehneensä mitään väärin tai olevansa kateellinen, on äärettömän epätodennäköistä. Vaikka näin tapahtuisikin, hän kokisi menettäneensä kasvonsa, eikä luontevaan ystävyyteen liene paluuta sittenkään.

Jos kaverisi seura on ikävää, hiivuta yhteydenpito. Jos hänestä on kuitenkin sinulle vielä iloa, sinun on mietittävä, onko saldo niin paljon plussan puolella, että voit hyväksyä hänen huonotkin puolensa.

Mielestäni tuollaiset jutut voi kuunnella ja päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei minua ainakaan jaksa enää hetkauttaa mitkään piilokritiikit tai se, että joku haluaa yrittää nostaa omaa itsetuntoaan minun kustannuksellani. Se kertoo vain hänestä, ei minusta. Pikemminkin hymyilyttää ja säälittää kuin ärsyttää tuollainen. Mutta ystäväksi en tällaista henkilöä nimitä, vaikka voinkin olla asiallisissa väleissä. Vanhemmiten minulla ei enää ole tarvetta kasvattaa tai opettaa muita. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat ja, minä sitten sen mukaan päätän, kenen kanssa vietän aikaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku osannut jollain tavalla saada tällaista tilannetta korjattua, vai oletteko yleensä antaneet vain olla? Alkuun yritin selitellä toisen käytöstä parhain päin, mutten enää jaksa tällaista.

Useinkaan se ei korjaannu sillä, mitä tuollaisen asian havaitseva tekee. Ikävä kyllä. On erittäin vaikeaa antaa tuollaisesta asiasta kritiikkiä niin, että se toinen todella kykenisi ottamaan sen vastaan ja koska itse on loukkaantunut, niin on vaikea kritiikin annettuaan vielä koittaa kehua sitä ihmistä, että kyllä mä sinusta kuitenkin välitän, kun just ällöttää, että miten sä voit olla tuollainen. Kun siis se toinen ehkä kaipaisi tuollaisen uutisen perään osoitusta välittämisestä. Itse en ainakaan ole saanut sitä minulle kritiikkiä antaneilta ihmisiltä, ja olen havainnut, että sitä välittämistä on tosi vaikeaa antaa, koska on vaan itsekin jo siinä vaiheessa niin loukkaantunut, kun asian huomaa ja siitä lopulta sanoo. Eikä halua, että sanoma myöskään vesittyy vaan haluaa, että toinen alkaa oikeasti ajatella asioita. Mutta tarkalleen ottaen mitä?

Tämä siinä juuri onkin hankalaa. Olen yrittänyt usein ohjata keskustelua neutraalimpaan suuntaan toteamalla, että asioissa on monia puolia, mutta ystävä silti jatkaa samaa litaniaansa. Varmaan hän on omaan elämäänsä jollain tavalla tyytymätön, muttei tunnu mukavalta, että hän purkaa tyytymättömyytensä kritisoimalla minua.

Esimerkkivuodatus: "Jotkut (mm. sinä siinä, kuten äsken kerroit) tekevät noin, minä en ikinä voisi... Minä sen sijaan osaan tehdä näin ja näin..." Samaa itsekehua ja muiden verhottua kritisointia loputtomiin!

Tuollaisille on ihan hirveän vaikeaa sanoa, että minulle tulee paha mieli. Siinä vaiheessa sitä luuskaa arvostaa enää niin vähän, ettei todellakaan tee mieli aukaista heille haavojaan ja olettaa, että he jotenkin heräisivät, että asiasta sanoja ei halua hänelle pahaa, vaan hän itse tekee toiselle pahaa.

Ihan totta. Suoraan kritiikkiin olisi helpompi reagoida. Jos ystävä suoraan totesi, että pitää toista paskana, niin voisi heti kysyä, että miksi toinen puhuu tuolla tavalla. Piilotettuun kritiikkiin on sen sijaan vaikea päästä kiinni siitäkin syystä, että ei tahtoisi oikeasti uskoa korviaan. Ei ole kivaa, että joutuu kritiikin kohteeksi, vielä sillä tavalla, että toinen halutessaan pystyy asiasta kysyttäessä vetäytymään sen taakse, että kyse oli hänellä vain yleisestä pohdinnasta ... Joka silti ihmeen kohdistetusti sillä kerralla osui juuri sinun ratkaisuihisi.

Kyseessähän ei tavallaan ole kritiikki, vaan se, että toinen estoitta levittää omaa pahaa oloaan ympärilleen. Koska jos se olisi aitoa kritiikkiä, sen varmaan voisi sanoa, mutta nämä ihmisethän eivät edes myönnä, saati ajattele kritisoineensa. En sitten tiedä, millä ihmeen logiikalla he kuvittelevat, että muita kiinnostaa heidän paha olonsa, jonka ilmaiseminen tähtäin on kuitenkin saada sinutkin voimaan pahoin.

Koska se siinä on salattu tähtäin. Jos heille saisi sanottua sen. Mutta miten.

Jokaisella täällä on ikäviä asioita elämässään, mutta ystävän asia ei ole toimia toisen likasaavina.

Näin juuri. Suhtautuminen ystävään olisi ihan erilaista, jos hän kertoisi olevansa onneton sen sijaan, että piikittelee muita. Ehkä pitäisi vain sanoa, että itse huomaa väsyvänsä jatkuvasti negatiivisissa jutuissa vellomisesta ja toivoo, että voitaisiin keskittyä niiden sijaan mukavampiin aiheisiin.

Vierailija kirjoitti:

Ette ole ystäviä vaan jonkinlaisia tuttavia tai kavereita. Tämä ihmissuhde tulee katkeamaan, jos ns. nostat kissan pöydälle. Siitä tulee joko riita tai sitten muuten kiusallinen tilanne, jonka jälkeen on vaikea olla luontevasti. Se, että tämä ihminen siinä sinulle tunnustaisi tehneensä mitään väärin tai olevansa kateellinen, on äärettömän epätodennäköistä. Vaikka näin tapahtuisikin, hän kokisi menettäneensä kasvonsa, eikä luontevaan ystävyyteen liene paluuta sittenkään.

Jos kaverisi seura on ikävää, hiivuta yhteydenpito. Jos hänestä on kuitenkin sinulle vielä iloa, sinun on mietittävä, onko saldo niin paljon plussan puolella, että voit hyväksyä hänen huonotkin puolensa.

Mielestäni tuollaiset jutut voi kuunnella ja päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei minua ainakaan jaksa enää hetkauttaa mitkään piilokritiikit tai se, että joku haluaa yrittää nostaa omaa itsetuntoaan minun kustannuksellani. Se kertoo vain hänestä, ei minusta. Pikemminkin hymyilyttää ja säälittää kuin ärsyttää tuollainen. Mutta ystäväksi en tällaista henkilöä nimitä, vaikka voinkin olla asiallisissa väleissä. Vanhemmiten minulla ei enää ole tarvetta kasvattaa tai opettaa muita. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat ja, minä sitten sen mukaan päätän, kenen kanssa vietän aikaani.

Minä en enää jaksa tätä "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" -toimintamallia. En halua seurassa koko ajan joutua painamaan omia tunteitani alas, koska se lisää henkistä pahoinvointiani. Vaikka jotenkin seurassa pystyisin olemaan hetken, niin jälkikäteen olo on vaikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette ole ystäviä vaan jonkinlaisia tuttavia tai kavereita. Tämä ihmissuhde tulee katkeamaan, jos ns. nostat kissan pöydälle. Siitä tulee joko riita tai sitten muuten kiusallinen tilanne, jonka jälkeen on vaikea olla luontevasti. Se, että tämä ihminen siinä sinulle tunnustaisi tehneensä mitään väärin tai olevansa kateellinen, on äärettömän epätodennäköistä. Vaikka näin tapahtuisikin, hän kokisi menettäneensä kasvonsa, eikä luontevaan ystävyyteen liene paluuta sittenkään.

Jos kaverisi seura on ikävää, hiivuta yhteydenpito. Jos hänestä on kuitenkin sinulle vielä iloa, sinun on mietittävä, onko saldo niin paljon plussan puolella, että voit hyväksyä hänen huonotkin puolensa.

Mielestäni tuollaiset jutut voi kuunnella ja päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei minua ainakaan jaksa enää hetkauttaa mitkään piilokritiikit tai se, että joku haluaa yrittää nostaa omaa itsetuntoaan minun kustannuksellani. Se kertoo vain hänestä, ei minusta. Pikemminkin hymyilyttää ja säälittää kuin ärsyttää tuollainen. Mutta ystäväksi en tällaista henkilöä nimitä, vaikka voinkin olla asiallisissa väleissä. Vanhemmiten minulla ei enää ole tarvetta kasvattaa tai opettaa muita. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat ja, minä sitten sen mukaan päätän, kenen kanssa vietän aikaani.

Minä en enää jaksa tätä "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" -toimintamallia. En halua seurassa koko ajan joutua painamaan omia tunteitani alas, koska se lisää henkistä pahoinvointiani. Vaikka jotenkin seurassa pystyisin olemaan hetken, niin jälkikäteen olo on vaikea.

No lopeta yhteydenpito. Ihmiset eivät muutu, ellei heillä ole jotain sisäsyntyistä halua. Mitä siinä on miettimistä?