Kehtaako kukaan anonyyminä myöntää, että lasten harrastusrumba vituttaa?

Tässä on monta vuotta mennyt elämästä kuskailuihin ja kentän reunalla istumiseen. Pelit ovat usein sellaisissa paikoissa, ettei lapsi pääse niihin julkisilla. Umpiväsyneenä työpäivän jälkeen lähden sitten ajelemaan jonnekin jumalan selän taakse. Kaikkein eniten harmittaa se, ettei lapsi oikeastaan enää jaksaisi pelata mutta isä vaatii. Kellekään en näistä fiiliksistäni kerro, paitsi täällä.