Onko väärin eristäytyä? Kuinka paljon mukavuutta uskaltaa sallia itselleen? Milloin on ok olla välinpitämätön?

Minusta tuntuu, että olen ollut pitkään paikoillani. Että minä vain olen ja mikään ei muutu. Vaikka tosiasiassa ympärillä tapahtuu koko ajan työni puolesta ja ihmisyydessä.
Olen muuttunut paljon suhteellisen lyhyessä ajassa ja tehnyt töitä hulluna ja siitä voinut kiittää itseäni. Olen menestynyt nopeasti ja saanut asioita toimimaan uudessa ympäristössä.
Jonkinlaisen normaalin elämän olen saanut rakennettua vaikean menneisyyden jälkeen.

Kuitenkin jokin minussa takkuaa, haluaa jähmettyä ja pelkää. En osaa vieläkään käyttää rahaa vaikka olen kipuillut asian kanssa ja mahdollisuuksia ollut säästämiseen, en vieläkään jaksa tehdä töiden jälkeen juuri mitään rakentavaa vapaa-ajalla, en vieläkään pysty noudattamaan sitä ruokavaliota joka minulle olisi hyväksi. En vieläkään uskalla lähteä treffeille tai edes harrastuksiin.
Tiedän pinnallisia asioita. Mutta en toisinaan tunne eläväni, ainakaan täysillä.
Tai viitsi tehdä kovinkaan usein syvempää tuttavuutta ihmisten kanssa. Jokin puoli minussa haluaa eristäytyä, syödä miten tykkää välittämättä enää lihomisesta, piiloutua ja olla ilman stressiä ja paineita. Ilman suorittamista.
Olen jollain tavalla melko herkkä ja otan elämästä aika kovat paineet.
Toisaalta sitten vain jähmetyn ja annan itselleni luvan olla stressaamatta.

Siitä tulee huono omatunto etten pysty täyttämään omia haaveita sekä odotuksia mutta taas jatkuvasta suorittamisesta ja kontrollista tulee ahdistus ja voimattomuus.

En pysty hallitsemaan ihan kaikkea elämässäni. En tiedä missä menee vikaan. Meneekö tämä ohi vanhetessa?
Olen 23v. ja ahdistaa kun tunnen olevani joissain asioissa aivan jälkeen jäänyt ja laiska.

Hyvä jos edes pystyn itsestäni huolehtimaan ja tuossa kymmenen vuoden sisällä pitäisi olla ruuhkavuodet jo vähintäänkin aluillaan. Onnellisuus olisi ensimmäinen tavoite, en vain oikeastaan tiedä miksi en pärjää itseni kanssa vaikka minulla on selkeät mielenkiinnot. En kai vain usko itseeni tarpeeksi että jaksaisin yrittää täysillä tai edes aloittaa.
Vertaistukea?