Paineet seksissä
Heissan! Olen 24-vuotias mies. Takana muutama suhde, muutamia epäonnistuneita yhdenillanjuttuja. Nyt hieman pidempi tauko seksistä.
Olen tavannut aivan ihanan puoleisen naisen ja kaikki meni hyvin niin kauan kunnes ensimmäinen seksikertamme koitti kolmannella tapaamisellamme. Peli otti eteen, mutta kesti 5 minuutin verran. Seuraava kerta tuli tunnin kulutua ja alakerta oli puolikovana ja en tullut ollenkaan. Tämän jälkeen omat fiilikseni laskivat huimasti ja olen selkeän estynyt naisen seurassa ja seksihaluni katosivat taivaan tietämättömiin samoin kuin fiilikseni naista kohtaan. Mitä tehdä? Otin etäisyyttä ja nainen huomaa tämän minusta sillä koko ihminen on alkanut ahdistaa minua omasta epävarmuudestani johtuen.
Pidän naisesta kuitenkin hyvin paljon ja haluaisin vielä yrittää hänen kanssaan. Mietin olisinko hänelle täysin avoin, että minulla on hyvin kovat paineet onnistua seksissä hänen kanssaan niin seisokin kovuuden kuin seksin kestonkin suhteen? Vai yrittäisinkö vielä uutta kertaa kertomatta? Pelkään että jos en sano mitään niin en saa ensi kerralla edes seisokkia aikaiseksi tai että tulin jo reisille ahdistuksen vallassa. :D Miten reagoisit jos mies kertoisi avoimesti paineistaan suoriutua seksissä?
Kommentit (7)
Reagoisin ylpeydellä siitä kuinka avoin mies on.ymmärtäisin miksi ongelmia ehkä tulee ja sen että mahtavaa kun tuo tykkää niin paljon että jännittää.kerro ihan rehellisesti vaan!!!!
Ilman muuta rehellisesti ja suoraan sanottuna.
Kerro vaan ja ole aito oma itsesi. Oot vielä niin nuori, että paineita ja estoja on myös tosi monilla sun ikäisillä naisilla. Ja vanhemmillakin uudessa suhteessa. Yhdessä sit harjoittelette toisianne ilman paineita. Ei seksi ole suorittamista, vaan hetkestä nauttimista.
Eikä se mitään merkkaa jos laukeatkin joskus ns. ”käsiin”, voit vaan sanoa että no huhhuh, oli vähän herkillä kun oot niin ihana. Jos taas ei seiso, sanot että mä oon nyt jotenkin jännittyny ja hermostunu. Ei se susta huonompaa seksissä tee. Kun oot kiinnostunut siitä mistä nainen tykkää, kysyt ja kuuntelet ja annat naisenkin rentoutua ilman suorituspaineita, se tekee susta ihan kymppin miehen petikaverina.
Tuommoset jutut on vaan merkki naiselle että se on ihan ookoo että otetaan vähän iisimmin, eikä kummankaan tarvi olla heti joku sexmaster pro.
N48
Kiitos vastauksista!
Melkein kyynel vierähti näin positiivisista ja asiallisista vastauksista. Ajattelin automaattisesta tällaisen asian olevan valtava turn-off (vaikka toki ilman tätä ongelmaa olisi parempi.. :) ) Kokeilen ensikerralla nostaa asian esille, jotta välttyisimme molemmat pettymykseltä, vaikka asian sanominen ääneen kyllä hirvittää valtavasti. Kiitos vielä!
No kyllä aika ihana toi AP :)
Meni tunteisiin - niin mullakin.
Puhu ihmeessä. Jos naisesta tosissaan tykkäät ja haluut jatkaa. Kai joka nainen tietää, että peniksen mietteet ja erektiot on joskus arvoituksia omistajalleenkin. N50+
Olisin ymmärtäväinen ja kokisin suureksi luottamuksen osoitukseksi sen, että mies kertoo paineistaan avoimesti. Kyllä naiset ymmärtävät, etteivät miehet ole koneita ja että asia on herkkä.
Toki toivoisin myös, ettei seksi lopu seisokin laskuun. Naisen tyydyttää jopa varmemmin suulla tai käsillä, eikä siinäkään tarvitse olla täysinoppinut, kun pyytää partnerilta opastusta. Itse ainakin ottaisin mielummin kokemattoman miehen kuin jonkun pelurin. Seksissä ei oikeasti ole epäonnistumisia, vain erilaisia kertoja. Ja kaikki paranee harjoituksen myötä, jos molemmat osapuolet kuuntelevat toisiaan ja ovat valmiita kunnioittamaan toisen toiveita ja tuottamaan mielihyvää eri keinoilla. Naisen tyydyttämiseen harvoin riittää pelkkä seisokki.
Jos haluat jatkaa suhdetta, kannattaa ottaa asia puheeksi, muuten nainen todennäköisesti etsii syytä itsestään ja luulee, ettet pidä häntä riittävän viehättävänä.